Uudestaan

Hidastaminen, ja sen serkku kohtuullistaminen, ovat karkeasti väärinymmärrettyjä asioita nykyisessä elämänmenossa. Ehkä juuri siksi edellinen blogin pitämiseni menikin siihen tilaan, että se alkoi tuntumaan liikaa suorittamiselta ja loppui kuin kananlento. Otetaan siis nyt uusi yritys, mutta hieman uudella tavalla. Toki kerron näissä tarinoissani edelleenkin harrastuksistani kestävyysliikunnan ja retkeilyn parissa, sekä niihin liittyvistä tapahtumista, vähän siitä kuinka harjoittelen, millaisia varusteita käytän ja mihin hullutuksiin osallistun itse sekä mitä niissä tapahtui, mutta huomattavasti löysemmällä tahdilla – ja toivottavasti uudella, mutta mielenkiintoisemmalla tavalla.

Mikä kestävyysliikunta? Vaikka pääsääntöisesti juoksenkin, niin en halua kahlita kestävyysliikuntaa pelkkään kestävyysjuoksuun. Hienoja kestävyyslajeja on niin paljon kaikkia muitakin. Kestävyys onkin onneksi siitä kiitollinen ominaisuus, että sitä pystyy kehittämään periaatteessa jokainen, harrastamastaan lajista riippumatta. Jokaisella meillä on oma käsitys onnesta ja sen avaimista. Terveys, rakkaus, menestys, tasapaino ja mielenrauha. Kyllä. Mutta miten sinne päästään ja mistä tiedämme olevamme perillä? Tällaisia vastauksia etsin omilta ei niin kuljetuilta poluiltanikin kestävyysliikunnan parista. On vain oltava hereillä, ettei aja ohi määränpäästään.

Onko minun kestävyysliikunta harrastukseni sitten suorittamista tai tuloshakuista? Sanoisin, että kyllä ja ei. Asetan toki itselleni tavoitteita, mutta en koe stressaavani niillä itseäni liikaa. Ihmisen mieli on näet hieno kapine. Sillä voi tehdä ihmeitä ja täyttää pienen pään. Särkyyn asti. Ystäväni Pasi Koskinen on sanonut, että periksi ei pidä antaa, mutta pitää olla kuitenkin pikkuisen varaa löysätäkin joskus. Joskus se tie kohti tavoitteita tai välitavoitteita, mitä olet itsellesi asettanut, se ei ole välttämättä se tie tai reitti mikä menee suoraan määränpäähän, vaan voit joutua käyttämään kiertotietä ja saapumaan perille vasta hieman myöhemmin. Toisinaan on oltava armollinen itselle ja muille. Nyt ja tässä. Kunnes ruokahalu kasvaa ja haluaa taas enemmän.

Miksi sitten tällainen avaus blogilleni? 28. päivä kuluvaa kuuta juostaan Berliinin maraton. Olen lähtöviivalla ja olen asettanut itselleni tavoitteeksi alittaa siellä kolmen tunnin rajapyykin. Sen pitäisi olla täysin mahdollista kaiken onnistuessa. Olen kertonut tavoitteestani ja saanut kovasti kannustusta. Toisinaan tosin tuntuu, että tuon kuntoilijalle kelpo maratontuloksen suorittaminen on tärkeämpää kaikille muille paitsi itselleni. Tottakai se on tärkeää myös minulle, koska se on eittämättä yksi niistä asioista, joita haluan harrastukseni osalta tavoittaa. Maraton alle kolmen tunnin. Tuleeko se kuitenkaan nyt tällä kertaa, se jää nähtäväksi, mutta kaikkeni aion sen suhteen yrittää. Mitä sitten saavutan, jos alitan tuon rajan? Tai jos en? Oikeastaan en yhtään mitään. Ihmisen luonto on vain tällainen, se haluaa asettaa tavoitteita.

Olen harjoitellut kuluvan vuoden aikana aika paljon. Pelkästään juoksemalla on tullut nyt kasaan liki 3500km tälle vuodelle, siihen kaikki muu päälle. Olen saanut olla pääsääntöisesti terveenä. olen harjoitellut matalilla ja kovilla tehoilla, viimeaikoina enemmänkin kovemmilla tehoilla. Sellaistahan se kestävyysharjoittelu on, aivan kuten elämä muutenkin. Kierretään sykleissä kiihdyttäen ja hidastaen. Onnistuen, pettyen ja oppien. Pian näen onnistunko vai petynkö, jokatapauksessa kuitenkin taas opin. Yksi asia on kuitenkin varmaa, oli se tulos sitten mikä hyvänsä, jokatapauksessa se on hyvä tulos. Olen taas yhden kokemuksen ja paikan maailmassa rikkaampi kuin aiemmin.

Tervetuloa lukemaan tarinoitani, ajatuksiani ja mielipiteitäni, kestävyysliikunnan parissa – Hyvällä Höökillä.

Tänään on lepopäivä kestävyysliikunnasta.

IMG_1194

klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi 🙂

Mainokset
Categories: Yleinen

Artikkelien selaus

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: