Berliinin maraton – Kausi pakettiin

Askel askeleelta eteenpäin, tämä on tarina yhdestä sellaisesta askeleesta, tai itseasiassa oikeastaan 33142 askeleesta. Nimittäin sen verran otin askeleita 3.02’31h kestäneen kilpailukauteni päättäneen Berliinin maratonin aikana. Berliinin maraton on vuosittain Berliinissä juostava maratonkilpailu. Vuodesta 1974 lähtien järjestetty kilpailu juostaan tavallisesti syyskuussa ja on yksi maailman suurimmista maratoneista. Osanottajamäärä on rajoitettu 40000 juoksijaan ja osallistumisoikeudet arvotaan tavallisille kuolevaisille, kuten minulle, mutta minuahan viime vuonna tosiaan arpaonni suosi ja niinpä matka Saksaan oli selvä asia jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella. Kilpailun reitti on hyvin tasainen ja ajankohta kestävyysjuoksua suosiva, joten Berliinin maraton on tunnetusti myös yksi nopeimmista maratonkilpailuista. Siellä on juostu kymmenen maratonin maailmanennätystä. Tänä vuonna Dennis Kimetto alitti Kipsangin aiemman viimevuotisen niinikään Berliinissä juostun ME:n 2.03’23 juostuaan 2.02’57. Berliinin maraton on myös osa World Marathon Majors -kilpailusarjaa.

Entäs sitten se minun juoksuni? Lopputulos kertoo totuuden. Aika 3.02’31h.. Tavallaan harmittavan lähellä asettamaani tavoitetta, kolmen tunnin rajapyykin rikkomista, mutta silti todellisuudessa aika kaukana. Vaikka tulos ei ihan sitä ollutkaan, mitä lähdin rohkeasti hakemaan, niin en silti osaa olla oikein hirveän pettynytkään. Sen verran kuitenkin kanttasin loppua kohti, että käytännössä mitään ei ollut tehtävissä enää 25km jälkeen alle kolmen tunnin aikaa ajatellen. Itse juoksua kyllä vein ihan käytännössä täsmälleen etukäteissuunnitelman mukaan. Ensimmäinen puolikas mukavan oloisesti 1.28’36h, käytännössä liki prikulleen siihen aikaan mitä lähdin hakemaankin ensimmäiselle puolikkaalle(1.28’30). Sitä jälkimmäistä puolikasta eli kuningasmatkan todellista koetinkiveä kunto ei vain sitten enää kestänyt tällä kertaa ajatellen alle kolmen tunnin aikaa tai oikeastaan kunto olisi luultavasti riittänyt, suorituskyky ei nyt vain ollut parhaimmillaan. Tämä käy myös hyvin ilmi Garminin lahjomattomasta datasta sykekäyräni osalta suorituksen aikana. Ihan hyvin olen onnistunut alussa juoksemaan minulle tyypillisellä noin 160-165bbm ”maratonsykkeellä”, mutta sitten noin puolenvälin jälkeen olen vain yksinkertaisesti hieman sipannut. Ei nyt mistään ihan totaalisesta kanttauksesta ehkä voi puhua, mutta selkeä kanttaus kuitenkin. Oikeastaan tuo sykekäyrä olisi minun tapauksessa aivan loistava maratonille, jos sitä lukisi oikealta vasemmalle. Koko juoksun keskisykekin jäi kuitenkin alle 160, kun normaalisti se on ollut minulla maratonilla 162-164 välillä, joten ehkä en ihan parhaimmassa terässä nyt viivalla ollut.

berliininsyke

Sykekäyrä

Voisi tietysti spekuloida sillä, että aloitinko sitten päivän kuntooni nähden kuitenkin liian lujaa? Vaan minä en spekuloi. Aloitus oli juuri hyvä, oikeastaan ihan täydellinen ajatellen tavoitetta. Puolimaratonin kohdalla kellossa 1.28’36 ja juoksua vein kyllä ihan hyvin aina tuonne noin 25km kohdille asti, mutta sitten vain loppui puhti jaloista sekä moottorista. Roikuin puoliväkisin tavoitevauhdissa vielä 35km asti, mutta ei sitä ommoo kovvoo vain enää irronnut ei sitten millään vaikka mitä yritin. Eväät oli jo syöty. Juuri tämän vuoksi maantiemaraton on omalla tavallaan niin parasta. Se on niin armoton matka, brutaali mittaus kehon kestokyvyn ja suorituskyvyn rajoista kovilla tehoilla liikkuessa. Se vain antaa ja opettaa niin paljon, joka ikinen kerta. Kaiken on osuttava kohdilleen. Tällä kertaa ihan kaikki ei omalla kohdallani natsannut, mutta niin vain silti onnistuin repimään itselleni 12min ennätysparannuksen. Pääosin olen siis ihan tyytyväinen, tämä oli sellainen puolityylikäs torjuntavoitto, vaikka hyvin mennyt kesä antoi ehkä odottaa hieman enemmänkin. Onnistuin kuitenkin omasta mielestäni kaikki mehut tiristelemään reisistä, mistä kyllä osaltaan kielii nämä yllättävänkin kovat kiputilat jaloissa maratonin jälkeen, joten liian ankara en oikein itselleni osaa olla. En muistakaan koska olisi ollut jalat näin setsuurissa maratonin jälkeen. Oliko tavoite sitten realistinen? Minusta oli. Ei minulla enää vain oikein voi olla maratonilla muuta tavoitetta kuin juosta alle kolmen tunnin aikoja, sen verran hyvin alimatkat on kuitenkin kulkeneet ja omalta osaltaan harjoituksetkin. Aki Nummelaa lainatakseni: ”Maraton on parasta, koska siinä ei pärjää tuurilla, heikolla valmistautumisella ja tyhmyydellä. Siinä käydään läpi koko tunneskaala pienenkin aikajanan sisällä. Se on henkisesti raastavaa, se on fyysisesti raastavaa. Siksi se on parasta.” Niin ja se tulos. 3.02’31h, se on uusi ennätykseni maratonilla, tosiaan liki 12min edellistä parempi. Todella hyvä aika, vaikka n. 2,5min jäikin tavoitteesta. Ehkä sen kuuluikin kuitenkin mennä näin.. Ehkä ei ollut vielä minun vuoroni siirtyä tuohon verrattain harvalukuiseen alle kolmen tunnin maratoonareiden kerhoon.. Kenties minun juoksijankaari tuleekin olemaan täydellinen tälle välitavoitteelle, jos osallistun keväällä Terwamaratonille ja juoksen siellä tuon rajan rikki? Aika näyttää. Sieltähän kaikki kuiten alkoikin, kun vuonna 2011 juoksin Terwamaratonilla ensimmäisen maratonini aikaan 4.36h. Olisihan se tavallaan hienoa rikkoa tuo raja siellä. Mutta tämä Berliinin tulos. Se lämmittää mieltä ja antoi ennenkaikkea uskoa tulevaan.

Berliini2
Juoksun kulkua numeroina
(taulukon saa isommaksi klikkaamalla sitä)

Mitä itse juoksun aikana tapahtui? Ensinnäkin, on aivan huikeaa juosta näin suuressa tapahtumassa noin 40000 muun juoksijan kanssa. Se hetki, kun seisot odottelemassa lähtöä ja lasketaan sekuntteja starttihetkeen. Se tunnelma on jotain aivan uskomatonta. Oma lataus oli silloin todella hyvä. Olin luottavainen, valmis. Ja se hetki kun lähdetään liikkeelle. Tuo juoksijamassan mukaan sukeltaminen, se oli kyllä hieno hetki. Vaikka ruuhka oli aivan mieletöntä, niin yllättävänkin hyvin pääsin matkaan lähtöviivalta ja minkäänlaista tönimistä ei ollut. Juoksijat selkeästi kunnioittivat toisiaan ja kyllähän tuo Straße des 17. Juni katu on oikeasti luokkaa lentokentän kiitorata, enpä ole vastaavaa lähtökiihdytystä ajatellut olevankaan. Oli todella hienoa kiihdyttää askeleet kannustuspauhun saattelemana kohti valtavaa Voitonpatsasta ja huomata, että juoksu rullaa paljon pelkäämääni paremmin. Oli todella upeaa juosta pitkin noita Berliinin katuja, kun yleisöä oli käytännössä koko matkan ajan kannustamassa. Keli oli loistava, startissa noin 10C lämmintä ja kun tulin maaliin, niin noin 18C. Itse reitti juostaan pitkin Berliinin pääkatuja, joten reitti on tosiaan luokkaa kiitorata ja erittäin tasainen. Tottakai näin suuri tapahtuma on myös ruuhkainen ja pujottelemaankin joutuu, mutta ei sitä täällä oikein osannut mieltää ongelmaksi, ehkä juomapisteillä tuli pientä ylimääräistä säätöä ruuhkaisuudesta johtuen, mutta ei mitenkään liian häiritsevästi. Reitin uskomattoman tasainen profiili ja pitkät suorat kyllä sitten taas toisaalta kompensoi nuo ruuhkat ja pujottelut komeasti. Ihan suffelireitti! Muutenhan juoksu oli ja meni kuten maratonin juokseminen aina. Ensin juostaan 25-30km alta pois ja sitten aletaan katsomaan miten käy. Tällä kertaa en ihan saanut pidettyä kunnon höökiä noiden viimeisten 15 kilometrin aikana. Olen silti tyytyväinen, että yritin kuitenkin loppuun asti ja kaaduin omasta mielestäni ihan komeasti Adios Boostit jalassa. Kertaakaan juoksun aikana en ajatellut keskeyttämistä, vaikka 25km kohdilla tiesinkin, että tänään tuo alle kolmen tunnin aika tulee olemaan todella vaikeasti saavutettava. 30km kohdilla olin jo käytännössä varma, että hieman tulen tavoitteesta jäämään ja juoksu tulee olemaan todella tuskaa loppumatkan. Askel ei enää ollut sellaista, että olisin realistisesti pystynyt pitämään tarvittavan kovaa vauhtia yllä, ei vain saanut minkäänlaista tappamisen meininkiä vaikka teki mitä. Maaliin saapuminen oli kaikesta väsymyksestä huolimatta tai ehkä jopa sen ansiosta todella suuri elämys, ei sitä sukeltamista läpi Brandenburgin portin varmasti unohda ikinä. Maalissa olo oli väsynyt, mutta samalla olin todella iloinen, salaa tyytyväinenkin, vaikka tavoitteestani jäinkin. Olin juuri selättänyt matkan varrella taas sellaisia uusia asioita, mitkä aiemmin ovat jopa kaataneet suorituksiani. Tämä maraton oli juoksunkulun osalta hyvin samantyyppinen kuin kevään 2013 Terwamaraton, jonka keskeytin. Mutta tätäpäs en keskeytänytkään, vaan ladoin sitkeästi loppuun asti, vaikka heikoltakin väliin tuntui.

Itse tapahtuma on tosiaan valtavan hieno kokemus. Sitä voi kyllä varauksetta suositella kaikille maratonjuoksua harrastaville tai vaikka sellaisesta haaveileville. Vaikka juoksijoita on ihan älyttömän paljon, niin kaikki toimii Saksalaisella täsmällisyydellä. Kaikesta huokuu se tosiasia, että järjestäjät eivät ensimmäistä kertaa järjestä tällaista valtavaa tapahtumaa. Reitti on, sen lisäksi että on varmasti yksi maailman nopeimmista jos ei jopa nopein kaupunkimaratonreitti, niin erittäin upea kaikkine nähtävyyksineen. Kannustus on aivan uskomatonta ja sitä riittää käytännössä startista maaliin. Eipä BMW-Berlin Marathonia suotta niin valtavasti kehuta juoksijoiden keskuudessa. Ehdottomasti yksi kokemisen arvoisista kilpailuista ja ehdottomasti varmasti yksi maailman hienoimmista kaupunkimaratoneista, enkä sulje missään nimessä pois omaakin osallistumistani tähän tapahtumaan joskus tulevaisuudessa.

741888-1081-0011s

(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Mitä sanoisin näin kilpailun jälkeen? Se mitä käytetään, kehittyy; Se, mitä ei käytetä, kuihtuu pois. Edellinen toteamus on muinaisen lääkärin Hippokrateen käsialaa. Sillä hänen sanotaan viitanneen lihasten kasvuun (hypertrofia) ja surkastumiseen (atropia). Sitaatti osuu ja uppoaa monien muidenkin elämänsisältöjen kohdalla, yksi minun elämänsisällöistäni on juoksu ja yksi sen osa-alueista on maratonjuoksu. Harjoitteluni on ollut hyvin yksinkertaista. Sanon sitä yksinkertaiselle miehelle sopivaksi yksinkertaiseksi ohjelmaksi. Kerran viikossa reipas tai kova lenkki. Kolmesti kuukaudessa pitkä lenkki. Loput kevyttä tai aerobista(PK) juoksua milloisenkin höökin mukaan. Vähintään yksi lepopäivä viikkoon. Progressiivisuus. Määrää niin paljon kuin uskaltaa ja kestää. Eli sangen yksinkertaista peruskunnon kohottamista. On hienoa huomata, että näillä eväillä pystyy todella saamaan itsensä ihan hyvään kuntoon, vaikka oma kunnianhimoinen yritykseni olla todella vahvassa tikissä toukokuun NUTS Karhunkierros ultratraililta aina tänne syys-lokakuun vaihteen Berliinin maratonille ei ihan onnistunut sen täyden kympin verran. Kävi vain niin, että olin ainakin omasta mielestäni todella hyvässä kunnossa toukokuusta heinä-elokuun vaihteeseen, mutta sen jälkeen vain yksinkertaisesti ja sanoisinko jopa luonnollisestikin paras kunto tai oikeastaan suorituskyky ehti mennä ja rasituskertymä aiheutti pienen väsymisen, mikä näkyi myös 3-4 viikkoa ennen tätä Berliinin maratonia juoksemissani harjoituksissa. Viisi kuukautta on kuitenkin liian pitkä aika olla tasaisesti todella kovassa tuloskunnossa ja pitää suorituskykyä ihan tapissa. Näin jälkeenkäsin olisi ollut viisaampaa ottaa vaikka koko heinäkuu ihan todella rauhallisesti lepäillen ja keskittyen ihan puhtaasti hitaisiin ja kevyisiin lenkkeihin sitä kuuluisaa maratonjuoksijan kivijalkaa rakentaen, mutta sehän tämän harrastuksen suola onkin. Aina oppii uutta ja ikinä ei tule valmista ja ennenkaikkea aina joutuu palaamaan sille samalle juna-asemalle. Sille minkä yläpuolella lukee ”POHJAKUNTO”. Rehellisesti sanottuna olen harjoitellut ja kilpaillut todella kovaa jo pitkän aikaa, varmasti kestokykyjeni ylärajoilla ja keho jo kaipasikin todella kovasti juuri alkanutta ylimenokautta sekä tulevaa pitkää pohjakunnon eli peruskunnon rakentamiskautta. Nyt tuleva harjoittelu on kuitenkin taas hieman helpompaa, tiedän mikä minuun puree ja sen, että treeniä ei tarvitse yhtään koventaa. Tämä riittää, aluksi, kohti kevättä. Ehkä jotain pieniä juttuja otan uutena asiana mukaan harjoitteluuni, mutta niistä suunnitelmista sitten juttua paremmin joskus myöhemmin.

On siis aika alkaa taas rakentamaan niitä ominaisuuksia, joita tarvitaan unelmiin ja tavoitteisiin, tai mihin tahansa tällä hetkellä mahdottomalta tuntuviin päämääriin pääsemiseksi, sillä uskokaa pois, niitä on paljon enemmän ja ne ovat paljon kovempia kuin pelkästään maraton alle kolmen tunnin. Ne rakentuvat kuitenkin ihan samalla tavalla kuin millä tähänkin asti on tultu, aivan kuten elämässä kaikki muukin. Maltillisesti, pitkäjänteisesti, kärsivällisyydellä. Askel askeleelta asettamalla itsensä aina hieman suurempiin haasteisiin. Se mitä käytetään, kehittyy; se mitä ei käytetä, kuihtuu pois. Kun itsensä vie asteittain nouseviin haasteisiin, silloin vain yksinkertaisesti kehittyy. Jos kokee tulleensa lopulliseen määränpäähän, jos tyytyy siihen, mitä on, jos lakkaa oppimasta ja olemasta utelias, jos pelkää haasteita ja epämukavuusalueita, tai isoja unelmiaan, tavoitteitaan. Silloin pysähtyy ja kuihduttaa unelmansa ja tavoitteensa. Minä en pelkää, en kuihduta. Pitää vain antaa mielelle ja keholle mahdollisuus, ja ne antavat sinulle voimat saavuttaa unelmasi ja tavoitteesi.

Askel lähempänä kuitenkin taas ollaan unelmia sekä tavoitteita ja se on tärkeintä. Matka jatkuu ja itse matka on monesti paljon mielenkiintoisempi kuin itse päämäärä, jota en tiedä vielä itsekään. Motivaatiota ja nälkää siis edelleen On isolla Oolla ja parastahan tässä on, että SAA edelleen tavoitella maratonilla tuota alle kolmen tunnin rajapyykkiä eikä tarvitse siirtyä vielä alle 2.45 rajan rikkomisen hakemiseen. Ja tottakai, Hyvällä Höökillä 🙂

Garmin antama data kilpailusta: http://connect.garmin.com/modern/activity/600644185

Kilpailuvideo: https://vimeo.com/107565497

741851-1003-0002s741913-1010-0023s

41st BMW Berlin Marathon Finisher 3.02,31
(kuvia saa isommaksi klikkaamalla)

Mainokset
Categories: Yleinen

Artikkelien selaus

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: