Tikulla silmään, eli muistellaanpas menneitä: Karhunkierros Ultratrail 80k

Karhunkierros4
Hobbitit lähdössä retkelle. Mie, Tero Ruokolainen, Anssi Auvinen ja Sami Lappalainen.
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Kun kerran stoori on tallessa, niin miksipäs en sitä kertoisi myös täälläkin. Tämä on tarina hieman vauhdikkaammasta retkivaelluksesta, jonka suoritin 17.5.2014 Karhunkierroksella. Eli osallistuin NUTS Karhunkierros Ultratrail 80k kilpailuun. Ja se minun tarinani:

”Kuusamon ja koko valtakunnan kuuluisin vaellusreitti on pääosin Oulangan kansallispuistossa kiertelevä Karhunkierros, jonka pituus on n. 80 km (Hautajärven luontotalolta Rukalle). Vaellus kestää 3 – 7 päivää vaeltajan kunnosta riippuen. Karhunkierrosreitti on merkitty selvästi maastoon oranssinvärisin maalimerkein ja opasteviitoin, joten eksymisvaaraa ei ole. Pääosin mäntymetsiä ja jokivarsia kiertävä Karhunkierros soveltuu sekä aloitteleville että kokeneille retkeilijöille, sillä reitti on pääosin helppokulkuinen. Vaativimpia osuuksia reitillä ovat Juuman seutu sekä Valtavaaran ja Rukan rinteet.Reitti on kuljettavissa varmimmin 1.6. – 15.10.”

Näin esitellään kuuluisa Karhunkierros luontoon.fi ja ruka.fi sivustolla. Vaan entäpäs sitten, kun laitetaan matkaan ennätyskylmänä tai ainakin LUMISENA keväänä 17. toukokuuta armon vuonna 2014 joukko polkujuoksijoita tarkoituksena selvittää tuo reitti läpi niin nopeasti kuin mahdollista. Tämä on minun tarinani tuollaisesta reissusta. NUTS Karhunkierros Ultratraililta:

Perjantai

Olen saapunut Rukalle hyvissä ajoin, joskus puoli kahden aikaan iltapäivällä. Vien nopeasti matkatavarani hotelliin, Rukahoviin, joka toimii majoituspaikkanani. Ajomatkan jälkeen on mukava käydä tekemässä pieni verryttelylenkki, joten isken lenkkikamat niskaan ja lähden hieman höntsäämään. Tuon höntsähölkän aikana käy selväksi, että ainakin tossu on keveänä ja hööki on hemmetin hyvä. Ylämäkeenkin vauhti pysyy ihan helposti alle vitosen per kilsa, sykkeet on alhaalla ja tuntuu muutenkin tosi hyvältä, kapulat on keveenä. Luottavaisesti saan siis odotella starttia. Tämän jälkeen hotellille suihkuun ja siitä sitten pikkuhiljaa hoitamaan kisailmoittautuminen kuntoon. Tuolla reissulla juttelen järjestäjän kanssa, joka kertoo parin vaeltajan yrittäneen läpi tuota reittiä, mutta ovat kolmen kilometrin jälkeen kääntyneet takaisin. Siitä ei kuulemma pääse läpi, on vain yksinkertaisesti niin paljon lunta. No näin jälkeenkäsin voin vain todeta – kyllä siitä muuten pääsi läpi!!

Ilmoittautumisen jälkeen jään siihen paikanpäälle jututtamaan tuttuja ja paikalle ilmestyy itse Juha ”James” Jumiskokin, aiemmin ei olla kasvotusten juteltu, mutta nyt paiskataan kättä ja vaihdetaan ajatuksia. Oli tosi hienoa tavata James, onhan tässä tullut seurailtua Jameksen harjoittelua ja touhuja jo useamman vuoden ajan ja onhan mies ihan uskomattoman sitkeä tapaus ja ennenkaikkea juuri sellainen kuin olen ajatellutkin. Erittäin vaatimaton, mukava ja loistava kaveri. Jään sitten luonnollisesti myös kuuntelemaan Jameksen luennon pitkistä ultrajuoksuista ja mielenkiintoista asiaahan sieltä tulee, erittäin mukavalla tavalla esitettynä.

Illalla käyn vielä katsomassa 160km sarjan lähdön, katselen vielä Suomen jääkiekkopelin ja siinä samalla seuraan, kun nämä 160km sarjan juoksijat ilmestyvät gps-seurantaan. Hitaasti etenevät, täytyy siellä olla kamalat olosuhteet.. Varsinkin kun matkaan on lähtenyt Jameksen, Niiloksen(Tomi Mäkelä) ja Antin(Antti Niinikoski) kaltaiset varmasti Suomen kärkikaartin tekijämiehet tällaisiin koitoksiin ja eteneminen on silti tuollaista könyämistä.. Siinä samalla unohdan omat ajatukset shortsikelistä ja päätän laittaa vähän pidempää sukkaa ja housua jalkaan. Siellä on pakko olla todella vaativat olosuhteet. Näillä eväillä ja ”pikku” iltanaposteluilla siis nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää.

Lauantai

Kello 4.30 pärähtää herätyskello. Ihan kuin olis lähdössä aamuvuoroon töihin. Töihinhän tässä kyllä nyt lähdetäänkin ja onhan toi varmaan työmiehen kelikin. Tai siis sää on aivan kelvollinen, jopa loistava kevätpäivä. Lämmin päivä, jotain +15C lupailee päivälle, mutta tuo lumitilanne hieman mietityttää. Laitan jalkaan Compressportin pitkät sukat, saman valmistajan kompressioreisisuojat sekä soc:n alushousut ja Inov8:n 3/4-lahkeiset housut. Kengiksi valitsen Inov8:n Oroc280 suunnistusnastarit. Tiedän kokemuksesta, että näillä pärjätään kyllä hieman vaikeammissakin olosuhteissa ja jalatkin peittyvät kokonaan ettei mahdollisesti jäätynyt hangen pinta askeleen upotessa läpi pääse iskemään suoraan paljasta ihoa vasten (tää on opittu täällä Lapissa jo muksuna, jäätynyt pintahanki ja alla pöppyrä on säärien surma) – tämä olikin mitä parhain päätös, peittää jalat kokonaan ja unohtaa shortsikelit, moni muu ei näin ollut tehnyt ja sen kyllä huomas heidän sääristä..

Kello viiden aikaan raahaudun aamupalalle täydessä sotisovassa. Siellä tapaan muutkin numeroidut hullut ja iloisen puheensorinan siivittelemänä syömme aamupalat ja siirrymme siitä sitten suoraan bussimatkalle Hautajärven luontotalolle, mistä alkaa kuuluisa Karhunkierros. Bussissa syön vielä pari banaania, onkin tämän kisaviikon aikana tullut popsittua jokunen banaani.. Saavummekin perille joskus hieman ennen puoli seitsemää ja ehdimme mukavasti käydä vielä wc:ssä ennen starttia. Jännitys tiivistyy ja siirryme ulos odottelemaan lähtöä, on jo aamusta muuten ihan mukavan lämmintä.

Kello 7.00 meidät lähetetään matkaan. Otan heti hyvän temmon päälle, kun kerran reitti on ainakin tässä kohdin ihan mukavasti juostavassa kunnossa ja jalka nousee. Olen ajatellut, että nyt pitää käyttää omia vahvuuksia niillä kohdin kuin se vain on mahdollista – maantiejuoksijalle niitä kohtia ei vain hirveästi tulisi olemaan.. Olenkin startin jälkeen heti kärjessä ja jopa irtoan jonkin verran muusta joukosta, mutta kuinka ollakaan. Heti ensimmäisessä mahdollisessa paikassa lähdön jälkeen pummaan reitiltä ja tuo maksaa heti sen pienen kaulan minkä ehdin ottaa. Reittiä on hyvin vaikea löytää, koska alun pienen helpon pätkän jälkeen lunta on jo reippaasti ja polkua ei näy missään. Pitää hieman arvailla, että missä se kulkee ja toisinaan tulee arvattua paremmin, useimmiten huonommin.. Tämä pummi ei nimittäin jäänyt ainoaksi..

Karhunkierros3
Lähtökiihdytys. Kuvassa mie, Anssi Auvinen, Tero Ruokolainen ja Sami Lappalainen.
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Huomaan kuitenkin etten ole reitillä ja palaan takaisin juuri kärjen mukaan. Jatkammekin matkaa sitten yhdessä ja Tero (kilpailun tuleva voittaja Tero Ruokolainen) asettuu suuntamieheksi. Tuntuukin toimivan paremmin näin. Matka jatkuu ihan sopivalla tahdilla hieman isommalla joukolla ja Tero pitää meidät hyvin ”ladulla” eikä tee pummeja. Jossain 5km jälkeen Viksjärven seutuvilla siirryn takaisin vetovuoroon, kun löytyy taas paremmin juostavaa sulaa polkua. Laitan heti seuraavan vaihteen pykälään ja matkaan lähtee Tero ja Antti (Antti Itkonen). Tuossa kohti alammekin käytännössä vuorovedoin vetämään hieman eroa perässä tuleviin. Sellaisella yhteistyöllä saammekin vedettyä sellaisen eron muihin, että koko matkan aikana ei enää sitten näykään ketään takana tulevia.

Jossain suurinpiirtein Savilammen kohdilla noin 15km matkanteon jälkeen kuuluu huutoa edestäkäsin. Vastaan tulee todelliset polkukoneet, James ja Niilos. Erittäin hyvävoimaisen näköisinä. Jälkeenpäin kuulin, että keskeyttämispäätöksen herrat olivat jo tässä vaiheessa tehneet, enkä kyllä moiti heitä siitä ollenkaan. Vain ja ainoastaan Jameksen ja Niiloksen kaltaiset koneet, joita ei heidän lisäksi Suomesta juurikaan löydy, ainoastaan heiltä on voinut onnistua yön läpi puskea tuo reitti läpi täysin puhtaalta polulta, ilman että yksikään elollinen olento on aiemmin talven jäljiltä sitä kulkenut. Ja tuli sieltä muitakin hurjia, kuten Marco Ballini ja Visa-Pekka Larivaara vastaan, eipä ole köykäisiä kavereita hekään. Arvostan heidän suoritusta erittäin paljon. En usko, että itse olisin siihen yöllä ja hämärässä pystynyt, niin lujilla olin omalla viimeisellä 15km:llä, mutta siitä myöhemmin.

Tuosta jostain Savilammen ja 15km jälkeen reitti muuttuikin ihan mukavasti kuljettavaksi. Meillä oli siinä Teron ja Antin kanssa oikein hyvä hööki päällä ja juteltiin milloin mistäkin. Kaikki oli sitä mieltä, että nastatossu oli oikea valinta, lanseerattiin myös sellainen kisajutska kuin pppkk eli pitää pystyä puhumaan karhunkiekalla, puuskuttaa kuitenkin saa ja jopa väliin joutuikin. Sykemittaria ei vilkuiltu, mutta juttu luisti väliin ihan mukavasti. Taivalkönkäällä ihasteltiin aivan upeita maisemia könkäältä Oulankajoelle ja laitettiin tossua toisen eteen oikein mukavalla tahdilla.

Matka jatkuikin kohti Oulangan luontokeskusta, missä oli ensimmäinen huolto. Matkaa oli siinä vaiheessa takana 30km ja yllättävänkin hyvävoimainen olin vielä tässä vaiheessa, ei oikeastaan painanut vielä yhtään. Talven pitkä peruskuntokausi oli selkeästi purrut ja moottorista tuntui löytyvän vääntöä ihan mukavasti. Huoltoon saavuin hieman ennen Teroa ja Anttia. Tuossa ennen huoltoa oli nimittäin noin 2-3km pätkä minulle otollista hyvin juostavaa liki sulaa alamäkivoittoista loivaa polkua ja lyhyt pätkä tietä. Siinä banaanin ehdin suurinpiirtein syödä ja Tero sekä Anssi saapuivatkin paikalle. Isommin ei siinä alettu evästeleen eikä makkaroita paisteltu, vaan jatkettiin matkaa pikimmiten. Tästä luontokeskukselta oli startannut jonkinverran aiemmin 53km sarjalaiset ja niitähän sitä lähdettiin ajamaan takaa. Aika pian, jossain 35km kohdilla oli pakko pitää pieni ”vessatauko” ja Tero teki saman myös, Anttikin jäi odottelemaan meitä. Tuo olikin ainoa tyhjennys tällä reissulla. Meillä taisikin olla vähän sellainen sanaton sopimus, että tätä ”alkumatkaa” mennään vuorovedoilla ja sitten puolenvälin jälkeen katsotaan, että kellä riittää paukut ottaa ykköspaikka.

Karhunkierros2
Huollossa huolestunut ilme. Tosiasiassa mitään hätää ei ollut koko reissun aikana.
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Käytännössä taistelu voitosta ratkesikin sitten jossain noin 45km kohdilla Oulankajoen varrella ennen Kulmakkojärven seutuja. Tuossa pitkässä lumisessa ylämäessä Tero teki pienen rytminvaihdoksen ja me Antin kanssa ei pystytty siihen vastaamaan. Enää ei Teroa sen jälkeen näkynytkään ennenkuin maalissa. Antin kanssa jäätiin sitten harrastamaan kakkossijasta kissa ja hiiri leikkiämme. Aina kun polku oli hyvin juostavaa ja tasaista tai loivaa alamäkeä niin mie tunnuin olevan vahvemmilla. Sitten kun polku muuttui teknisemmäksi ja ylämäet jyrkemmiksi, niin Antti nappas minut heittämällä taas kiinni. Pian ohitettiinkin Jussinkämppä ja maisemia katsellen matka jatkui ihan mukavasti eteenpäin. Mitään ongelmia ei omalta osaltani ollut ennenkuin noin 55km kohdilla minulta loppui juomat ja samaa sanoi Anttikin. Vähän kuivana mentiin siis molemmat, mutta eipä tuo isommin häirinnyt ja tiedettiin, että ei enää kamala matka seuraavaan huoltoon ole.

60km kohdalla Juumassa olikin sitten toinen huolto, mihin saavuttiin Antin kanssa käytännössä samaan aikaan. Tässä otettiinkin Antin kanssa hieman reilumpi huolto. Juotiin hyvin vettä, täytettiin juomapullot. Mie söin pari suklaariisikakkua ja otin muutaman suolatikun. Tiedossa oli, että nyt matka muuttuu pahemmaksi olosuhteiden vuoksi, mutta en ikinä olisi voinut kuvitella, että noin pahaksi.. Huollosta lähdettiin yhtä matkaa ja alkuun ei ollut mitään hätää. Saavuttiin hakkuuaukion laitaan ja Antilla alkoi vetämään IT-jännettä tai jotain. Mie jatkoin matkaani ja Antti jäi huoltamaan. Pikkuhiljaa lunta alkoi olemaan enemmän ja enemmän. Saavuttiin vaaramaisemiin, ei siis enää niin kaukana Rukalta, mutta silti uskomattoman kaukana.. Polku katosi ja lunta alkoi olla todella reippaasti.. Ensin piti kavuta Ison Kumpuvaaran päälle. Reitti oli ollut tähänkin asti uskomattoman märkä, mutta nyt se vasta lumiseksi ja märäksi muuttuikin. Lumen alla sulamisvedet virtasi ja liki joka askeleella astui jäiseen veteen. Ensimmäistä kertaa pelkäsin ettei jalat kestä loppuun sittenkään, päkiät oli täysin jäässä, mitä ei ikinä aiemmin ole minulle sattunut. Aina kun tuntui, että saa jalat lämpimäksi, niin jostain ilmestyi taas märkä kohta mitä ei pystynyt kiertämään.. Isolta Kumpuvaaralta laskeuduttiin alas, suolle! Voi jösses. Lumen alta ei nähnyt missä pitkospuut meni ja vaikka jälki oli jo tehty, niin silti pitkospuilta astui ohi polvia myöten jäiseen suohon, jos nyt joku onnellinen elellä kulkenut 53km sarjalainen oli edes tossunsa alle pitkospuita koskaan löytänyt..

Matka eteni tuossa vaiheessa jo tuskastuttavan hitaasti ja jopa 76km kohdalla oleva viimeinen vesihuolto tuntui vain kaukaiselta haaveelta.. Tuossa suolla oli aika vaikea paikka. Sinänsä hätää ei ollut ja jokainen askel veti hiljalleen eteenkäsin. Tuossa vaiheessa sain tekstiviestin Koskisen Pasilta, siinä luki jotain sellaista, että pisti taas yrittämään kummasti eteenkäsin. Tuon jälkeen olinkin ihan varma, että tulen tänään maaliin, tosin mitään keskeyttämistä en koko reissun aikana edes kuitenkaan miettinytkään. Jossain 70km jälkeen Antti sai minut taas kiinni, nyt oltiin näiden polkujuoksijoiden omalla alueella ja minun maantieaskeleella ei täällä enää tehty yhtään mitään. Nekin vähät vähänkin juostavat pätkät oli niin teknistä polkua, että mie en juuri enää tällä viimeisellä 15km:llä yhtään juoksuaskelta pystynyt ottamaan. Kaikki oli enää maaliin selviytyistä ja pahin oli vielä kaiken lisäksi edessäkäsin.. Sanoinkin Antille, että menee vain suosiolla edelle ja mie tulen sitten kuin tulen. Tiesin etten pysty enää vastaamaan hänen vauhtiin. Sen verran tyhjäkin aloin jo jaloista olemaan ja kun en tosiaan mäkeä ole treenannut, käytännössä ollenkaan.

Noin 76km kohdilla saavuin sitten vihdoin viimeiselle vesihuoltopaikalle. Täytin pullot ja otin hörpyt vettä. Tais siinä geeli ja suklaapötkökin mennä alas. Tuosta huoltopaikalta lähti oikein mukavan näköinen tie oikealle ja vasemmalle. Kysyinkin järjestäjiltä, että kumpaan suuntaan tietä lähdetään latomaan? Niinpä niin.. Ei kumpaankaan.. Vaan tien vastapuolella oli tosiaan jonkinlainen aivan älyttömän luminen polku suoraan kohti Valtavaaran huippua.. No ei se auta, sinne siis.. Heti tieltä astuessa tuohon jyrkkään rinteeseen kävi pelin henki selväksi. Nyt tulee pitkät loput 6,5km. Lunta oli oikeasti käytännössä koko matkan polvikorkeudesta aina vyötäröä myöten. Ainoa pieni onni oli, että siihen oli edes jonkinlainen polku jo kuljettu. Eteneminen oli kuitenkin äärimmäisen raskasta, tuntui jopa mahdottomalta väliin. Rinne oli jyrkkä ja jalkaa joutui nostamaan todella korkealle väliin. Tässä vaiheessa alkoi oikea takareisikin hieman krampaamaan. Otin samantein reissun ainoan suolatabletin ja siihen vettä perään. Heti helpotti ja matka jatkui, ei nopeasti, mutta vakaasti. Kilometrin matkalla kului aikaa helposti, siis todella helposti sen 20min, ylikin. Tuossa vaiheessa aloin jo tulla uskoonkin, maalissa tosin jo tulinkin. Uskon nimittäin sen maaliin tulon jälkeen itseeni taas aika paljon enemmän kuin aiemmin.

Valtavaaralta laskeuduttiin takaisin, sanotaanko suoraan, Helvettiin. Taas erittäin märkää suota ja reilusti lunta. Joka askeleella oltiin vähintään nilkkoja myöten jäisessä vedessä ja siihen kaupanpäälle polvia myöten lumessa. Hyvin vähissä oli ne paikat, että olisi saanut tai pystynyt juoksuaskelta ottamaan. Kilometrin matkalla tuli otettua varmaan noin kymmenen juoksuaskelta.. Eikä tässäkään vielä kaikki. Valtavaaran huipulta näkynyt erittäin kaunis Rukatunturi odotti vielä omalla pitkällä nousullaan. Piti muistaa tämäkin.

Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen saavuinkin Rukatunturin alle ja lähdin kapuamaan taas erittäin lumista rinnettä ylöskäsin kohti Rukatunturin huippua. Anttiinkin sain taas näköyhteyden, mutta vaikka väliin meidän eromatka oli matkassa mitattuna noin 200m niin silti oikeasti tuo matka oli minuuteissa varmaan noin 5. Tuo 200m saattoi nimittäin olla samalla myös 200m vertikaalissa.. Ei mitään jakoa kiriä enää kiinni. Pikkuhiljaa Rukatunturin huippua kohti kuitenkin mentiin, päättäväisesti. Noin 4km ennen maalia sain kiinni 53km matkalaisten naistensarjan kolmanneksi sijoittuneen juoksijan ja yhdessä jatkettiin sitten matkaa aina maaliin asti. Tuolla Rukatunturin huipulla reitti oli aika heikosti paikallistettavissa, koska reittimerkinnät oli lumen alla. Sieltä täältä ylöskäsin kivutessa löytyi kuitenkin jalanjälkiä ja Antti vilahti aina sillointällöin myös edessä, joten tiesimme olevamme reitillä. Aina kun luuli, että nyt oli viimeinen nousu, niin aina sieltä ilmestyi seuraava ja taas seuraava nousu edellisen jälkeen näkökenttään edellisen jälkeen. Karhunkierroksen polkukin oli muuttunut lämpimänä päivänä virtaavaksi puroksi ja sai kahlata jäisessä vedessä ylöskäsin kohti huippua, sillon kun nyt ei sattunut olemaan vyötäröitä myöten lunta. Sitkeästi kuitenkin matkaa jatkettiin ja lukemattomien nousujen sekä lumisten ja jäisten portaiden jälkeen saavuttiin Rukan huipulle. Aivan upea fiilis, naureskeltiinkin siinä jo hieman. En vieläkään oikein tahdo uskoa, että jaksoin nuo edelliset 15km niinkin hyvin. Niin raaka se reitti oli.

Maaliin oli enää noin 2km ja alamäkeä, hetkittäin pystyi jo hieman juoksemaankin, toisinaan upposi taas hankeen, mutta enää ei haitannut. Tuossa noin 300m ennen maalia meinattiin vieläkin juosta pummi ja eksyä laskettelurinteeseen, mutta onneksi huomattiiin ajoissa ettei tarvinnut kiivetä ylöskäsin. 200m ennen maalia sanoin tälle 53km naistensarjan kolmeselle, että menee edeltä maaliin, naiset ensin. Maalissa oli ihan huikee fiilis, sellaisen voittajaolon ja endorfiiniryöpyn takia tässä jo suunnittelee seuraaviakin seikkailuja. Tätähän tämä on, hulluutta, mutta myös rakkautta kestävyyteen. Heti maaliin tulon jälkeen minua odottelikin Merja, joka otti kuvia maalintulijoista ja halasi, sekä James, joka ei halannut 😀 Olipa hienoa vaihtaa muuten heti maaliintulon jälkeen muutama sana Jameksen kaltaisen tekijämiehen kanssa ja saada onnittelut suorituksesta. Silloin kun yksi suuresti arvostamista, sanoisinko jopa esikuvista antaa tunnustusta omasta suorituksesta, se tuntuu todella mukavalta. Pian ilmestyi myös Tero onnittelemaan ja tietysti Antti, kisan ykkönen ja kakkonen siis, mie olin sijoituksissa hienosti kolmas. Nuoremmille pojille en pystynyt vastaamaan 🙂 Karhunkierros tuli siis mentyä läpi todella vaikeissa olosuhteissa kelirikon aikaan, ajalla 12.19’40h. Tosi hieno veto!!

Karhunkierros1
Karhunkierros Ultratrail Finisher 2014
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Huollosta, varustuksesta ja mittarin data:

Unohdin maalissa sammuttaa mittarin, mutta olen muuttanut loppuajan dataan. Data tässä: http://connect.garmin.com/activity/501748487

Huolto minulla oli taas yhtä suurpiirteinen kuin aina. En ole ikinä etukäteen suunnitellut milloin otan energiaa tai syön jotain. Juomisen hoidan myös ihan näppituntumalta. Kuitenkin jotain on aina oppinut. Käytin vain Squeezyn geelejä, koska ne menee minulla alas parhaiten eikä aiheuta mitään ongelmia. Niissä makukin on mun mielestä kaikista muista geeleistä poiketen mallia menee alas, eikä sellainen ällömakea. Matkan aikana meni 5kpl Squeezyn energiageelejä ja 5kpl Squeezyn superenergiageelejä. Lisäksi tuhosin matkan aikana kaksi susu suklaapötköä ja yhden banaanin, jonka olin jättänyt 30km huoltoon (oli siellä muutakin, mutta silloin ei maistunut). Juomapuoli hoidettiin ihan vedellä ja alkumatkasta toisessa pullossa oli hiilihapottomaksi hölskytettyä Pepsiä. Menee mukavasti alas matkan aikana ja saa energiaa. Nestettä meni matkan aikana noin 3 litraa. Järjestäjien antimista en veden lisäksi tainnut nauttia kuin muutaman suolatikun ja pari suklaariisikeksiä 60km huollon kohdilla. Yleensäkin olen pärjännyt aika vähillä syömisillä, nyt meni jopa mielestäni ihan mässäilyksi 🙂

Ennen kisaa hoidin tankkauksen ja valmistautuisen omalla turvallisella hyväksi koetulla tavallani, eli samoin kuin maratonille. Sunnuntai aamusta maanantai iltaan en syönyt hiilihydraatteja käytännössä ollenkaan ja maanantai iltana vedin vielä kropan tyhjäksi hiilareista 10km kovalla ”tyhjennyslenkillä”. Sen jälkeen tankkausta ja päivittäin kevyt 5km lenkki. Vähän normaalia reilummin hiilihydraattipitoista ruokaa sekä päivittäin 2 x 0,5 litran annos kauramaitoa(Oatly) desillä maltoa terästettynä, ja niitä banaaneja ja taas banaaneja 🙂 Lisäksi hiilihydraattipainotteinen iltapala, lähinnä mysliä jogurtin sekaan sekä muutamia kuivattuja hedelmiä(maltillisesti). Aprikooseja, taateleita ja viikunoita. Normaalistihan en illalla juuri hiilihydraatteja syö, vaikka eipä tämä harrastus ei karppaajien harrastus ole. Mitään karkkitankkausta en enää ole suoritellut, koska ne vetää minulla mahan todella kovaksi ja tekee olon raskaaksi. Karkeilla palkitaan sitten itseä, kun varsinainen kilpailusuoritus on tehty ja ohitse 🙂

Karhunkierros5
Palkintojenjako. Mie(3), Antti Itkonen(2) ja Tero Ruokolainen(1)
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Varustuksena oli:

-Ultimate Direction PB Adventure Vest, mihin olen vaihtanut Inov8:n juomapullot sekä Squeezyn taskullinen varustevyö. nämä siis energia ja varusteiden kantoon.
-Aluskerros: Compressport pitkävartiset sukat, Compressport reisisuojat, Compressport irtohihat, SOC alushousut sekä Adidaksen lyhythihainen kompressiopaita. Pidän aina alimpana kerroksena kompressioasusteita, koska niillä ei tule hiertymiä. Oli olosuhteet mitä vain, eikä tullut tälläkään kertaa.
-Jalassa Inov8 Oroc280 suunnistusnastarit. Oli täydellinen valinta. En pystyisi itse kuvittelemaan parempaa noihin olosuhteisiin.
– Päällyskerros: Inov8 3/4-lahkeiset housut, Hevoskuuri t-paita ja Squeezyn bandana.
-Lisäksi tietysti pakolliset varusteet.

Mainokset
Categories: Yleinen

Artikkelien selaus

Kommentointi on suljettu.

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: