Tikulla silmään, eli muistellaanpas menneitä: Pitkä Skyrunning viikonloppu Chamonix:ssa eli minun Marathon du Mont Blanc

Huomenna aukeaa (13.10.2014) ilmoittautuminen Marathon du Mont Blancille, joten jaetaanpas sen kuniaksi minun tarinani tapahtumasta vuodelta 2014, kun kerran vielä tallessa on. Eli se tarina:

Prologi:

Eletään myöhäistä syksyä armon vuonna 2013. Takana on Vaarojen Maratonin ultramatka ja mie poika se vain viettelen vielä jonkinsortin ylimenokautta. Berliinin maratonille olen laittanut arpalipun vetämään ja Vaarojen Maratonin Ultramatkan innoittamana olen päättänyt osallistua keväällä NUTS Karhunkierros 80k ultratrailille. Kevään ja syksyn pääkisat on siis jo valittu, sikäli siis arpaonni Berliiniin natsais (ja sehän natsas). Siitäpäs siis mietiskelemään vaihtoehtoja kesälle ja kuinkas ollakaan.. Sain ehdotuksen sosiaalisen median kautta, miten olis? Kiinnostaisikos jokin vuorijuoksu Euroopassa, siis ihan oikeilla vuorilla? Marko, Tomi ja Tero olivat edellisenä vuonna käyneet Swissalpinella juoksemassa maratonin ja aikoivat tänäkin vuonna jonnekin. Tero oli tosin jo valinnut oman kisansa Montafon-Arlberg maratoniksi Itävallassa, koska hänelle ei muiden kiireiden vuoksi sopinut Marathon Du Mont-Blanc, mitä Marko ja Tomi taas suunnittelivat. No eipä tuota isommin tarvinnut miettiä, molemmat upeita vaihtoehtoja, mutta toki Mont-Blancin marathon kiehtoi legendaarisuutensa vuoksi enemmän. Hieman kyllä harmitti päästää tero yksin matkaan, mutta siinäpä onkin sellainen kaveri, että pärjää varmasti – ja yhtä varmasti meillä tulee olemaan tulevaisuudessa vielä yhteisiäkin retkiä Karhunkierroksen lisäksi. Niinpä siis, suoraan kun sanotaan, sukat pyörähti jalassa, kun mietin.. Marathon Du Mont-Blanc!! Pitkä Skyrunning viikonloppu legendaarisessa Chamonix:ssa Ranskassa!! Ortana, sinnehän olisi pakko päästä!!

Niinpä siis ilmoitin kaimalle ja Tomille, että lähden följyyn ilman muuta, jos vain saan ilmoittautumisen sisään. Niinpä siis tuo ensimmäinen jännittävä päivä kalenteriin ylös, onneksi muuten sattui vapaata töistä ilmoittautumisen aikana.. Niinpä se siis sitten koitti, tuo ensimmäinen raasto. Kun ilmoittautuminen aukesi, niin tietysti järjestäjien sivut alkoivat kuormituksen johdosta kaatuilla.. Voe herttinen, että otti hermoille.. F5 tuli todellakin läppärin näppikseltä tutuksi.. Vaan niin sitä puolentoistatunnin hakkaamisen jälkeen onnistuin läsäyttään ilmoittautumisen ja maksun sisään, ja taisinpa olla meistä se viimeinen joka siinä onnistui. Marko ja Tomi pääsi läpi hieman aiemmin.. Siinä sitten yhteisjiihaat ja Marko alkoi matkanjärjestäjäksi ja hoitamaan lentoja sekä majoitusta, kokenut matkailija kun on. Kaikki käytännön jutskat oli siis hoidettu, mutta yksi vielä uupui. Kisajärjestäjä halusi lääkärintodistuksen, medical certificadin, ennenkuin lopullinen kisapaikka aukeaisi. Siispä soitto työterveyslääkärille. Ei onnistu, ei anneta kuulemma vapaa-ajan lausuntoja – taas työnantaja kiusaa!! Kunnalliseen, tällaisissa tapauksissa menee ajat yli puolenvuoden päähän.. No ortana!! Kalliimman kautta sitten ja yksityiselle. Puhelinsoitto, aika samalle päivälle, mielenkiintoinen keskustelu thriatlonia vähin harrastavan lääkärin kanssa, allekirjoitukset ja leima medical certificatiin, 60 paikallista ränkylää ja eikun faksilla lappu Ranskaan järjestäjille. Läpi meni ja kisassa oltiin – enää ei tarvi ku reenata!

IMG_1018

ensikosketus vuoriin omin silmin, huikeaa!!

(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Torstai 26.6.2014

Hypätäänpäs siis tänne. Kello kilkattelee iloisesti aamulla neljän jälkeen, olen saanut yöpyä tuttavani luona Helsingissä ja sopinut, että haen pojat Järvenpäästä ja lähdemme sitten kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Eikun siis menoks sano Annie Lennox! Kommelluksitta löydän navigaattorin avulla pojat pirteinä Järvenpäästä ja lähdemme kohti kenttää. Siinä automatkalla höpöttelenkin sitten niin, että ajan kerran päin punaisia – onneksi ei tuu ketään kylkeen ja liikenne on hiljaista näin aikaisin aamulla. Sitten ollaankin jo onnellisesti lentokentällä ja matka kohti Chamonix:ta alkaa. Lennämme Frankfurtin kautta Geneveen ja matka sujuu mukavan jouhevasti, pikku tirsatkin saadaan lennolla otettua. Genevessä sitten onkin seuraava jännitysmomentti. Marko on tilannu meille autokyydin Chamonix:hin ja firman tiskillä odottaa vain Englannin kielinen lappu, missä lukee että: ”Odota tässä kunnes kuljettaja saapuu hakemaan”. No, kauaa ei tarvitse odotella ja kuski saapuu paikalle, pääsemmekin pikkubussilla muutaman muun matkustajan kanssa matkaan ja automatka kohti vuoria alkaa, itseasiassa vuoria on jo kaikkialla!! ikinä ei tuollainen vajaan sadan kilsan matka ole mennyt niin nopeasti. Maalaispoika on ihan äimänkäkenä maapallon kauneuden edessä – taas kerran!

Saavummekin sitten majoituspaikkaamme ihan hyvissä ajoin ja kappas vain, tämä Hostelli (www.mountain-highs.com) on kyllä just sitä mitä esitteet lupailikin, kelikin mitä upein kesäkeli ja nämä vuoret kaikkialla!! Pikainen tutustuminen majapaikkaan ja eikun laukut huoneeseen. Siitä sitten kohti maratonin expoa ja ilmoittautumista. Ilmoittautumisessa tuleekin sitten eteen heti se tosiasia, että Ranskalaiset ei juuri englantia solkkaa. Kaikenlaisten kommenvärkkien, kuten viittomakielellä osoitellen, että mikä on suku- ja mikä etunimi jne. saamme kuiten ilmoittautumisen hoidettua ja kisakamat matkaan. Sunnuntaina siis päästään ainakin kisaan sen puolesta. Samalla reissulla sitten tutustutaan hieman Chamonix:n upeaan alppikylään ja käydään katsomassa mistä lähtee Köysihissit Aiguille du Midille, Euroopan katolle. Sovitaan, että sinne mennään, maksoi mitä maksoi, jos keli suosiii ja kun kerran täällä ollaan – ja niiden eurojen tuhlaus ei muuten sittemmin ole harmittanut!! Siitä sitten pitserian kautta elpymään majoituspaikkaan ja odottelemaan tulevaa. Nämä vuoret, nämä vuoret, voi veljet..

Perjantai 27.6

Tänään olisikin luvassa sitten oikea vuoristopäivä, joten eikun asiaan. Aamiaisen jälkeen, joka suoritettiin majapaikan takapihan terassilla auringon helliessä vuoria ja juoksijoita, otimme suunnaksi Chamonix:n kylän houkuttelevimman paikan. Paikan mistä köysihissit lähtevät viemään turisteja kohti Aiguille du Midiä. Siitä siis lippujen ostoon, mie niin hepakassa, että pankkikortin numeron naputtelu onnistui vasta kolmannella yrittämällä 🙂 Ois se ollutkin, jos olis nykäissyt kortin tilttiin tässä vaiheessa reissua! Liputhan saattavat olla jonkun mielestä aika arvokkaatkin. Yhden päivän passi hisseihin ja vuoristojunaan kustansi 56,50e + Helbronnes köysihissiajelu Italian rajalla katsomassa Mont-Blancin huippua 25e + 1,5e lisälippu, jolla päästäisiin Vertikaalitonnin kisan yläpuolella kulkevaan köysihissiin. Eli yhteensä 83e. Mutta takaan ja vakuutan, että näille paikallisille ränkylöille saa vastinetta joka lantin edestä!

IMG_1067
aamukahvia Chamonix:ssa
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Siitä siis sitten liput taskussa kohti Plan de L’Aiguillen huippua ensimmäisellä köysiratahissillä. Ja homman nimihän kävi heti kättelyssä selväksi! Hissi lähti liikkeelle rivakasti ja nousimme hetkessä korkeuksiin kohti vuorien huippuja, köysiradan kulman vaihtuessa kannatintornien kohdalla otti mahanpohjasta ja kovasti, mutta näkymät oli kyllä enemmän kuin huikeat! Chamonix:n kylä katosi silmien alle ja näky oli ihan uskomattoman upea. Pian saavuimmekin huipulle 2317m korkeuteen ja huh, huh.. Vielä pitäis nousta paljon korkeammallekin.. Tuosta lähtikin seuraava hissi kohti Aiguille du Midiä, joten ei kun suoraan sinne, koska päätimme ryysiä heti Helbronnesiin ja käydä katsomassa maisemia ja nähtävyyksiä sitten vasta tulomatkalla.

Saavuimmekin siis nopsaan Aiguille du Midin alatasanteelle, josta lähti Helbronnes kiertoajelu köysihissikopilla Mont-Blanc du Tacul huipulle 4248m korkeuteen Italian rajalle ja takaisin. Olihan kokemus!! Tuo hissikierros kesti noin tunnin ja sen aikana saimme ihailla vuoria sydämen kyllyydestä, näimme kaukana allamme vaeltajia ja rinteillä todellisia hurjapäitä. Vuorikiipeilijöitä. Siinäpä laji, mitä en ikinä pystyisi harrastamaan!! Meni omin silmin nähtynä samaan kategoriaan lajien syöksylaskun ja mäkihypyn kans, never!! kierroksen aikana saimme ihailla myös todellisen Euroopan katon silhuettia, Mont-Blancia, Alppien korkeinta huippua, jonka huippu kohoaa majesteettisena 4810m korkeuteen. Huippua emme tosin nähneet, koska pilvet peittivät sen, mutta se Euroopan the vuori siis kuitenkin nähtiin. Paluumatkalla sama maisemien ihailu jatkui ja ehdittiin siinä lomassa myös hieman evästeleenkin.

IMG_1087
Hellbronnessin köysihissit kuvattuna meidän kopista
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Palattuamme Aiguille du Midin alatasanteelle olikin vuorossa siirtyminen hissillä tuon huipun ylätasanteelle. Vuoren huipun sisään oli tosiaan rakennettu hissi, mikä vei turistit Aiguille du Midin huipulle 3842m korkeuteen. Hyvä niin, sillä minulla särki jo hieman päätäkin. Ohut ilma alkoi tehdä tepposia ja pienienkin portaiden nousujen aikana sai haukkoa jo muka hieman happeakin. Kyllä tuolla yli kolmentonnin korkeudella ainakin minuun tuntui olevan vaikutusta ihan fyysisessäkin mielessä. Aika kylmäkin huipulla oli, lähellä nollaa, vaikka alhaalla kylässä olikin ihan hellekeli. Hissi saapui siis kuitenkin huipulle ja pian jonotimmekin lasikoppiin, jota kutsutaan leikkisästi nimellä Step into the Void. Se on siis lasilattialla, seinillä ja katolla varustettu koppi Aiguille du Midin huipulla ja sinne sai astua kokemaan miltä tuntuu, kun jalat on kerrankin tukevasti ilmassa!! Olipa huikeeta, jalkojen alla noin tuhat metriä pelkkää tyhjää 3842m korkeudessa, once in a lifetime kokemus ehdottomasti! Aiguille du Midiltä palasimme sitten hissillä Plan de L’Aiguille 2317m korkeuteen, mistä kävelimme pienen matkan kahvilaan kahvittelemaan ja ihailemaan maisemia. Tuon kahvilan läheisyydestä löysimme pari aasiakin, joille kaima syötti pähkinöitä ja taisimme saada niistä oikein hyviä kavereita 🙂 Kahvittelun jälkeen palasimme hissille ja laskeuduimme takaisin kylään, kylläpä oli kiva päästä takaisin ”maantasolle” kaiken tuon roikkumisen jälkeen 🙂

IMG_1092
Aiguille du Midi 3842m
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Mutta eipä tässä vielä tietenkään kaikki. Seuraavaksi kävelimme Monteversille vievälle alppijuna-asemalle ja hyppäsimme junaan, joka lähti viemään meitä huipulle 1913m korkeuteen. Chamonix:n kylähän on siis noin tonnin korkeudessa, joten aikamoista ylämäkeä tuon junan piti siis puksutella. Hienon matkan jälkeen saavuimmekin huipulle, mistä lähdimme laskeutumaan jalkaisin ja pienellä köysihissillä kohti Mer de Glace jääluolaa, Alppien ikijään sisään rakennettua turistikohdetta. Luola oli kyllä todella hieno, mutta aika pieni. Käymisen arvoinen kokemus toki. Tuon kierroksen jälkeen palasimmekin junalla takaisin kylään, juuri sopivasti, koska Skyrunning viikonlopun Tonnin vertikaalin kisa oli juuri alkanut, kun saavuimme kylään. Kävelimmekin lähtöalueelle ja seurasimme kisaa kävellen alkumatkan ja sitten pääsimmekin lipuillamme nousemaan alppihissiin, joka kulki kilpailun reitin yläpuolella Chamonix:n kylästä Plan Praz huipulle, hurjan näköinen reitti!! Maalialueelle saavuttuamme seurasimme hetken kisaa, sitten juoksijat tuntuivat loppuvan ja lähdimme takaisin. Harmi, emme  tienneet, että kuuma ryhmä oli vasta tulossa. Vuorijuoksijoiden elävä legenda Kilian Jornet oli tulossa siis vielä ja tekikin reitille uuden reittiennätyksen. 34.18min!! Käsittämätöntä, kun on omin silmin nähnyt tuon reitin! Mitäpäs tällaisen päivän päälle voisi muuta todeta kuin.. Uskomattoman kaunis, ikimuistoinen ja vaikuttava päivä!

Lauantai 28.6

Välipäivä, sellainen kilpailua edeltävä päivä. Heti aamupalan jälkeen viriteltiin hieman lenkkitossujakin jalkaan ja käytiin aamulenkillä. reitiksi valikoitui majapaikkamme takaa lähtevä polku, jolta hyppäsimme jollekin tielle kunnes löysimme taas polun kohti Chamonix:n kylää. Tämä Chamonix:n ympäristöhän on sellaista, että näitä juostavia polkuja ja reittejä lähtee ja saapuu kylään ihan suunnaton määrä. Oikea polkujuoksijan ja vaeltajan Mekka!! Lenkki ei mikään hirveän pitkä ollut, mutta sen aikana tuli ihan luottavainen olo, askel rullasi ihan mukavasti ja olo oli ihan OK muutenkin kilpailua ajatellen. Hyvä juttu.

Aamulenkin jälkeen lähdettiinkin Chamonix:n kylään shoppaileen ja ihmettelemään meininkiä, kylästähän tosiaan löytyy polkujuoksijalle ihan kaikkea mahdollista. Hintataso on tosin ihan normaali, joten mitään superhalpaa sieltä ei jotain alennuskoreja/-rekkejä lukuunottamatta ainakaan omiin silmiini osunut. Sitävastoin aika monia ”erikoistuotteita”, mitä kotimaasta ei löydä mistään, pääsi testailemaan ja sen verran vakuuttuneeksi tulin itse eräistä sellaisista, että tarttuivat mukaankin. Tuli nimittäin ostettua Hoka One One Stinson Trail tossut, todella hurjasti vaimennetut menopelit rasittuneille jaloille pitkille maastoultrille. Pitihän niitä sitten päästä vielä testaamaankin heti majapaikkaan takaisin päästyämme ja kävin kokeilemassa niitä pienen 20min lenkin verran. Nämä Stinson trailithan ei ole Hokan keveimmät mallit, mutta yllättävänkin keveät silti kokoonsa nähden ja vaimennusta.. Sitä on ja on ja on.. Oikeastaan nyt enemmänkin niillä menneenä sanoisin, että erittäin kivat tossut, mutta hieman joutuu nilkkoja varomaan korkeiden pohjien vuoksi, pääsee suht helposti muljahtamaan. Sitävastoin vaimennuksen ansiosta on ihan sama mihin kivikkoon, louhikkoon, juurakkoon sun muihin tassunsa asettaa, niin ei tunnu missään. Näiden vaimennus hellii jalkaa. Ketteryydessä näillä ei tietenkään pärjätä keveille maastoracereille, mutta näiden todelliset edut tulleekin esiin vasta silloin, kun rasittuneet jalat tarvitsevat paljon vaimennusta. Kivat tossut.

Illalla sitten pakkailinkin jo hieman kilpailuvarustusta kuntoon, olin ostanut the North facen trail shortsitkin ja virittelin todellaa kivaa ja kevyttä varustusta huomista kilpailua varten. Aurinko paistoi ja ajattelin, että pärjään hyvin todella kevyellä varustuksella ja jätän UD:n kisaliivitkin pois matkasta ja menen pelkällä vyöllä.. Mutta sitten.. Yhtäkkiä alkoi tipahtelemaan hiljakseen sieltä ja täältä huhuja, että myrsky olisi nousemassa yöllä vuorien ylle.. Ranskalaiseen tapaanhan mitään varmistusta kisajärjestäjiltä ei tullut eikä kuulunut huhujen todenperäisyydestä, tiedottaminen oli hieman heikkoa. Tosin kisan peruuttamisesta ei sentään missään ollut mitään puhetta onneksi, ainoastaan reittimuutoksia kaavailtiin. Niinpä sitten vihdoin illan hämyssä kisajärjestäjätkin onnistuivat heräämään ja ennenkuin laitoimme nukkumaan saimme tiedon, että kilpailu järjestetään muuten normaalisti, mutta maalialue on alkuperäissuunnitelmien mukaan siirretty ylhäältä vuorilta alas Chamonix:n kylään, mikä sitten osoittautuikin minusta erinomaiseksi ratkaisuksi..

Sunnuntai 29.6 Marathon du Mont-Blanc

IMG_1268
Hetki ennen starttia. Marko, mie ja Tomi
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Kilpailupäivä:

Aamulla heräsin automaagisesti jo hieman ennen puoli viittä vessaan ja katohan vain, kun vilkaisee ikkunasta ulos. Keli on todellakin muuttunut, on sadetta ja tuulta. Tämä viimeistään siloitteli ne ajatukset keveimmästä mahdollisesta kisavarustuksesta taivaan tuuliin. Siispä jalkaan Compressportin pitkät sukat, Inovin 3/4 pituiset housut, alupaidaksi adidaksen kompressiopaita, käsiin Compressportin irtohihat ja päällimmäiseksi vielä seurani Finnish Marathon Runnersin paita, mukaan tietysti vielä pakollisenakin varusteena ollut tuulta ja sadetta pitävä takki ja käsiin hanskat. Tavaroiden ja nesteiden kuljetukseen sitten tuttu Ultimate Directionin PB Adventure vest liivi. Kilpailun pakollisiin varusteisiinhan kuului kännykkä, vähintään 0,5l nestettä vetävä pullo, kelvollinen takki, pilli ja sidontaan kelpaava side. Eli aikalailla normaalit vuoristokilpailujen varusteet. lisäksi otin mukaan muutamia geelejä.  Jalkaan laitoin Inov8 terraflyt, kun kerran nastatossuja ei tullut otettua mukaan.. Siitäpä siis aamutoimien ja hätäisen pienen aamupalan jälkeen vielä kuivat vaatteet dropbägiin, minkä sai jättää järjestäjille, että sais kilpailun jälkeen kuivaa ylle. Sitten ei kun menoks ja lähdimme talsimaan kohti Chamonix:n keskustaa ja Mairie de Chamonix nimisen kirkon aukiolla sijaitsevaa lähtöpaikkaa. Ilma oli kaikkea muuta kuin sellainen kuin edellisinä päivinä, mutta emme antaneet mokoman häiritä. Ihan mukavalla innolla oltiin kyllä kelistä huolimatta lähdössä matkaan, odottavaisin ja luottavaisin mielin. Matkalla lähtöpaikalle kävelimmekin sopivasti sen paikan ohi, mihin nuo varustesäkit eli dropbägit sai jättää, sujuupas helposti ajattelin, ei mitään ongelmia. pian saavuimmekin lähtöpaikalle ja aloimme odottelemaan starttia. olimmekin ihan hyvissä ajoin paikalla ja saimme rynnittyä itsemme liki heti eliittiryhmän taakse. Tosin sen verran sitä väkeä siihen eteen pääsi, että idoli Kiliania en saanut näkyviin. Tuossa lähtöä odotellessa koin myös kulttuurielämyksen, kun vieressä ollut kaveri otti pullon ja alkoi pokerina pissalle siihen. No, ei kait siinä mitään, mutta enpä ollut moiseen aimmin törmännyt. Tämä on kuitenkin kuulemma aika yleistä näissä Euroopan suurissa massatapahtumissa. Kunhan ny ei kuse mun kintuille, niin siinäpähän pissikööt!!

Lähtö:

Kello 7.00 kajahti sitten vihdoin lähtölaukaus ja sonnilauma päästettiin liikkeelle. Lähtö tapahtui siis Chamonix:n kirkon Mairie de Chamonix:n aukiolta 1033m korkeudessa ja sonnilauma lähti vyörymään Rue Joseph Vallot katua pitkin kohti vuoria. Kadulla oli ihan mukavasti varhaisesta aamusta huolimatta yleisöä ja fiilis oli hieno. Ahdasta vain oli, juostiin kuin sillit purkissa. Meinasin pariin otteeseen kaatuakin, kun jouduin tönityksi. Pikkuhiljaa kuitenkin jono hieman levittäytyi ja pääsimme metsäautotien tapaiselle leveämmälle uralle. Juoksukin alkoi rullaamaan ihan mukavasti. Tomia ja Markoa en enää nähnyt. Olin ottanut itse lähdössä oikean laidan ja pojat vasemman, pääsivät paremmin liikkeelle tuolta puolen ja menivät jossain hieman edessäni. No, yksilölajihan tämä onkin, sosiaalisen ihmisen sellainen 🙂 Juoksu rullasi ihan mukavasti ja olo ihan hyvä, hiki vain meinasi tulla olinkohan laittanut sittenkin liikaa vaatetta päälle? Reitti kulki mukavia kyläpolkuja pitkin pikkuhiljaa nousten ylöskäsin kohti vuoria ja meininki oli oikein kiva. yleisöä oli jatkuvasti reitin varrella ja Ale, Ale!! -huudot saattelivat matkaa eteenkäsin. Matkalle oli saapunut myös kisaa katsomaan jo oman 80km kilometrin suorituksen tehnyt Antti Itkonen, joka nappasi minusta kuvan jossain noin 10km kohdilla, olipas piristävää nähdä Anttiakin edes vilaukselta.
Argentiere, matkaa takana n. 11km, aika 55,25min. Korkeus 1255m:

Ensimmäinen huolto ja checkpointti, olen sijalla 202, tosin en sitä itse tässä vaiheessa tiedä. mietin vain, että ihan naamattomasti porukkaa ei kyllä edellä voi olla mitenkään. Keskivauhdinkin olen nousevasta maastosta huolimatta onnistunut pitämään jossain jopa noin 5min/km kantimissa ja juoksu kulkee ihan nättiin. Ohitan tuon ensimmäisen huollon suoraan sen kummemmin jäämättä evästeleen, vaikkakin järjestäjillä on kyllä erittäin hyvät tarjoilut. On suolaista ja makeaa, vettä ja kokista. Kaiken lisäksi vielä ison teltan sisällä, minkä läpi reitti kulkee. Mutta kun ei ole jano eikä nälkä, eikä mikään viittaa siihen, että oikein hirveästi tänään energiaa tarvitsisin, niin pudottelen läpi huollon ihan suorilta ja jatkan matkaani. Jonkin verran huollon jälkeen kuulen hämmästyksekseni huikkauksen: ”hyvä tossu!” (seuran paidassa on tossu.com mainos seuran nettisivuille). Rinnalleni ilmestyykin herra joka alkaa juttelemaan selvää suomenkieltä, on lomailemassa ja jatkaa kuulemma matkaa Gardajärvelle harjoittelemaan, on tullut välipalana pisteleen tän legendaarisen vuoristomaran. Tässä vaiheessa en tiennyt kenestä on kyse, mutta myöhemmin selvisi, että herra oli Mikko Kolehmainen, joka selvisi meistä suomalaisista nopeiten maaliin hieman ennen Tomia, tällä kertaa tässä kilpailussa ajalla 4:42,59h. Matka eteni nyt aika nopeasti, reitti oli tasaista ja onnistuin jopa jättämään Mikon tässä vaiheessa, mutta pian selviäisikin, miksi tämä Maraton on niin legendaarisessa maineessa..

Vallorcine, matkaa takana n. 17,6km, aika 1:35,08. Korkeus 1277m:

Tällä Checkpointilla tiesin heti kääntämällä katseeni ylös, että nyt lähdetään kohti huippua ja tuon kamalan ihanan collin eli vuorennyppylän yli olisi mentävä, että heilahtaa. Polku kääntyi jyrkästi oikealle ja lähti luikertelemaan rinnettä pitkin kohti huippua. Vauhti putosi heti ihan olemattomaksi, oli pakko nojata käsillä reisiin, koska rinne oli oikeasti jyrkkä. tähän asti olin selvinnyt mukavasti 5’19/km keskivauhdilla, vaikka väliin oli ollut hieman tymäkämpiäkin nousuja ja teknistä polkua, mutta nyt.. Nyt sukellettiin kovaan vastatuuleen ja sateen sekaan kohti huippua. Lämpötila alkoi laskemaan nopeasti ja vettäkin tuli taivaalta aika reippaasti, vaikka oltiin sanan mukaisesti pilvessä, niin olo ei nyt ihan niin euforinenkaan ollut. Siispä liivin sisältä takki ensimmäistä kertaa esiin ja päälle, aiemmin ei tätä turvavarustetta ollut tarvinnutkaan käyttää, joten kertahan se olikin ensimmäinen. Vaikka olin laittanut käsiini hanskat, niin näppejä paleli, mutta jatkoin sinnikkäästi kohti huippua, tosin hitaasti. Matka eteni n. 12min/km tahdilla vaikka koetin polkea omasta mielestäni muka ihan reipasta voimakävelyä ylöskäsin. Väkeä lappoi silti ohi oikealta ja vasemmalta. Sijoitukseni rinteen alla oli ollut 209, huipulla se tulisi olemaan 273.. Tietääpähän mitä pitää reenata tulevaisuudessa, reisissä ei oo runtua ei.. No matka eteni kuitenkin ihan mukavasti, kun vielä oli sentään ihan hyvin voimia jäljellä, vaikkakin paleli. Viimein saavutinkin huipun lukuisten väsyttävien askelien jälkeen. Polutkin olivat ylhäällä aika teknisiä ja jokaisella askeleella piti vähän katsella, että mihin astuu.

Col des Posettes, korkeus 1998m, matkaa takana n. 22km. Aika 2:28,55h:

Huipulla tostesin, että olin tuohon reitin kovimpaan nousuun käyttänyt aikaa n. 55min ja matkaa oli 4,5km. Hurja nousu, mutta huipulla oltiin ja ny lähdettiin alas niin notta jalat vain kävi kuin singerillä. Alas mentiinkin onneksi ihan sepelipäällysteistä kapeaa tietä pitkin, mutta tuo tien jyrkkyys kyllä pääsi yllättämään. Päästin itseni vauhtiin ja huh ja uh millä vauhdilla kohta mentiin, alkoi olla todella vaikeat pysyä pystyssäkään. Aika vaarallisen oloisesti ohittelin muita juoksijoita. Jossain noin puolessa väliä hyvää laskua vain yllätti kova pissihätä ja teinkin pienen pitstopin ja otin samalla takin taas pois päältä, tuuli ja kylmyys oli jäänyt taas hetkeksi vähemmälle selän taakse rinteeseen, mitä pitkin noustiin ylös ja nyt tarkeni taas ilman takkia. Näpitkin oli taas heränneet eloon. Siitäpä siis taas alas ihan täpöllä ja porukkaa ohitellen. hirveästi en tuosta varikkotauosta johtuen silti pystynyt sijoitustani parantamaan, koska seuraavalla checkpointilla olin sijoituksissa sijalla 266.

Le Tour, korkeus 1476m, matkaa takana n. 26km. Aika 2:48,57h:

Huipulta saavuttiin taas alemmas, missä oli pieni kylä muutamine taloineen. Ihmisiä oli reitin varrella todella paljon ja oli todella mukavaa juosta, kun jokainen kannusti surkeasta säästä huolimatta kaikkia juoksijoita ihan täpöllä. Ale, ale huudot kuului ja muutama huuteli jopa Marco! Finland! Huutoja. Itse näyttelin peukkua ja huutelin jotain yeah, from Finland! -huutojani. On tosi hienoa kuinka mahtavan suosittua tämä vuorijuoksu on täällä, siinähän tunsi itsensä ihan joksikin rokkistaraksi 🙂 Noh, pian kylä jäikin taakse ja matka jatkui aika tekniselle polulle, joka johti sitten seuraavaan huoltoon Tre le Champille 1389m korkeuteen. Matkaa oli taitettu nyt 29km, mutta minulla oli edelleenkin hyvin juotavaa omastakin takaa jäljellä, enkä ollut käyttänyt yhtään geeliäkään, joten en jäänyt evästelemään turhia vaan jatkoin suoraan matkaani taas läpi huollon. Aikaa oli nyt mennyt 3:03,34h ja olin sijoituksissa sijalla 265. Nyt lähdettiin taas kohti korkeuksia, seuraavan collin yli. Tämä ylitys tulisikin sisältämään niin sanotun kaksoisnyppylän, eli ensin mentäisiin ylös, sitten alas ja taas ylös. Jäniskevennys?

Matka jatkui nyt ylöskäsin todella teknistä ja hieman vaikeakulkuista maastopolkua pitkin, kaikenlisäksi oli mutaista ja liukasta. Omat ”maihinnoususaappaani” omasivat aika pienen pohjakuvioinnin, joten siinä sateen keskellä alkoi olemaan pitovaikeuksiakin. Mietin kuitenkin, että oikeastaan tällainen ilma kruunasi koko reissun. Oli todella mahtavaa sukeltaa alhaalla roikkuvien pilvien sekaan usvaan, ja toisaalta niistä ulos noihin huikeisiin alppinäkymiin. Parempaa en oikeastaan olisi näin jälkeenkäsin voinut toivoakaan, saimmehan muuten nauttia koko reissun ajan todella upeista ja aurinkoisista päivistä. No, matka jatkui ja väsykin alkoi hieman jo painamaan. reidet huusi jo ihan hoosiannaa, mutta niin vain saavutin tuon jäniskevennyksenä toimineen pienehkön nyppylän huipun, ja kun nyt puhutaan pienestä, niin vertikaalissa nousua tuolla lyhyellä pätkällä tuli kuitenkin noin 360m.. ja voin kertoa, että ihan helppoakaan reittiä pitkin tuosta nousua ei suoritettu.. Sitten lähdettiinkin alaskäsin ennenkuin ponnistettaisiin lopulliseen the final nousuun.. Luulin jo, että nyt helpottaisi hetkeksi, mutta mitä sitä kukkua!! Polku muuttui todella tekniseksi ja jyrkäksi. Sateen kastelema maa oli todella liukasta ja sai olla todella tarkkana ettei jalka lipsahdellut. Näissä rinteissä tuollainen jalan lipsahtaminen olisi voinut olla kohtalokasta. Rinne oli todella jyrkkä ja kivien sekä lohkareiden, juurakoiden sun muiden maailma.. Otin tuon laskun siis ihan korostetun rauhallisesti, mutta silti pelotti ensimmäistä kertaa elämässä laskeutua polkujuoksukisassa alaskäsin rinnettä. Todella vaativa pätkä, jonka aikana käytin paljon käsiänikin kiviin nojaten ja puista tukea ottaen, mutta alas tultiin. Vihdoinkin.

Tämä maratonhan ei kuitenkaan olisi täydellinen ellei reisistä otettaisi mittaa sittenkin, kun voimat alkavat olemaan jo kulutettu loppupuolelle. Oli siis loppukirin eli loppunousun aika. Polku jatkui todella teknisenä, mutta hieman loivempana kuin aiemmissa nousuissa. Tuo loivuus on tietenkin näissä maastoissa aika suhteellinen käsite.. Vetaisin takinkin takaisin päälle, koska nyt mentäisiin taas yli 1500m korkeuteen, missä minua alkoi viimeksikin palella jo aika ramakasti.. Nousu oli todella raskas omalta osaltani, tuntui etten ikinä saavuta huippua ja pääse tämän collin yli.. Mietin jo, että mahdoinkohan sittenkään jakaa voimiani oikein, jalatkin osoittivat kylmänkankeuden merkkejä ja tossun nousu oli kaikkea muuta kuin mallikasta. Silti jollain sairaalla tavalla nautin tästä suunnattomasti. Jossain kohtaa kuulin musiikkia ja ajattelin jo, että nyt tullaan huipulla sijaitsevan viimeisen huollon alueelle, vaan eipäs tultukaan. Kilpailua oli vain tultu seuraamaan jollain porukalla ja ale ale huutojen säestämänä nyppylän takaa aukesi näkymä loputtomalta tuntuvan rinteen huipulle. Tuonneko pitäisi vielä jaksaa? Näitä hetkiä varten on kuitenkin harjoiteltu monta vuotta, kokemuksesta tiesin, että vaikka tilanne näyttää toivottomalta, niin silti voimia voi vielä olla rutkastikin jäljellä. Pystyinkin jatkamaan matkaa kuitenkin olosuhteista ja väsymystilasta huolimatta ihan mukavasti, taisinpa joillakin loivemmilla osuuksilla ottaa jonkun juoksuaskeleenkin..

La Flegere, korkeus 1861m. Matkaa takana noin 36km ja aika 4:24,47h:

Huipulla!! Ihan huipulla!! Viimeinen huolto, sijoitus kisassa 290 ja olin todella sippi tuosta noususta. Käärin takin takaisin liiveihin loppulaskua varten ja yritin huollossa näyttää tosi freesiltä etteivät järjestäjät nykäise pois reitiltä, kun katsovat notta onpas huonovointinen jantteri 🙂 Yhden geelin olin tuossa loppunousun aikana nauttinut, nyt meni alas neljä suolakeksiä ja muki kokista. Kokis on tosi jees tällaisessa tilanteessa, mutta ranskalaiset eivät olleet napanneet siitä happoja pois.. Vatsa möyrähti heti ja röyhtäisin, vähän huolestutti, että miten kävisi.. No, enää noin 6 kilometriä ja maalissa, ja alamäkeen koko matka! Kyllä tää nyt menee. Alunperinhän kilpailun olisi tästä kuulunut jatkua Arrivee Planprazille yli 2000m korkeuteen pienen laskun jälkeen, mutta koska vuoristossa oli aika vaativa keli, niin reittiä oli muutettu niin notta laskeuduttiin takaisin Chamonix:n kylään. No, tästähän minun reidet tykkäs, ei enää ylöskäsin 🙂 Lähdin siis laskeutumaan kohti Chamonix:ta, ihmeellisesti voimatkin tuntuivat hieman palaavan ja sain ihan mukavan höökin päälle. Valitettavasti polku oli todella kapea paikoin ja jäin jumiin minua hitaampien laskeutujien taakse monin paikoin. No eihän tuolla sinänsä niin merkitystä ole, mutta kun kilpailuhenkinen olen ja näytti, että jopa viiden tunnin alitus voisi olla mahdollinen, niin harmittihan se hiukan. Tosin ei paljoa, maisemat oli upeat, reitille osui tällä osuudella todella komea vesiputouskin.

Chamonix, matkaa takana noin 40km ja takaisin kylällä:

Aivan uskomaton vastaanotto!! Kaduilla alkoi olemaan ihmisiä massoina molemmin puolin ja kaikki kannustivat hurjasti. Tuulettelin ja vilkuttelin yleisölle kuin isompikin stara tuon viimeisen noin parin kilsan aikana ja kaiken kruunasi viimeinen kadunpätkä, mihin yleisöä oli tullut todella paljon. Tilaa ei viimeisillä 200 metrillä ollutkaan reitillä enää juuri juoksijaa isompaa uraa. Isomman lapsikatraan kanssa pistelin vauhdista yläfemmat ja huutelin yleisölle tulevani Suomesta. Aivan mahtavaa!! ikimuistoista!! Maalissa näin sen näyn, minkä haluan kokea tulevaisuudessa uudestaan vieläkin kovemman kilpailun TDS:n tai UTMB:n jälkeen, nimittäin katseeni kiinnittyi kadun päässä siintävään St.Michelin kirkkoon Chamonix:ssa. Jokainen vuorijuoksija taitaa tietää mitä tuo näky tarkoittaa, varsinkin UTMB:n ja PTL:n Finisherit, hattua päästä heille kaikille, kunnioitan! Maalissa aikani oli 5:02,18 ja maalin sijainnin korkeus oli 1034m. Vaikka jäin hieman tuosta 5 tunnin ajasta, niin ei harmittanut enää yhtään! Kaulaan lyötiin Finisher mitali ja kouraan Salomonin Marathon du Mont-Blanc muki mihin sai hakea alkoholitonta olutta. Anttikin oli maalissa vastassa ja onnitteli heti tuoreeltaan, oli todella kiva nähdä suomalainen heti maaliviivan ylitettyäni. Olin todella tyytyväinen itseeni, takana oli ehdottomasti elämäni tähän asti raskain maraton, mutta samalla myös upein! Sijoitus oli 291 ja maaliin selvisi 2184 juoksijaa, joten kyllä sinne sentään jokunen jäi selänkin taakse. Tällä hetkellä en tiennyt, että Tomi ja Markokin olivat jossain maalialueella vielä, Tomi oli tullut maaliin ajalla 4.44h ja Marko 4.58h, joten meidän poppoon kokonaissuoritus oli sangen mainio. Varsinkin kun pääsin peilaamaan omaa aikaani noiden kavereiden aikoihin, niin olin todella tyytyväinen. Oma aikani oli ihan linjassa Tomin ja kaiman aikoihin vertaillessa. Tomin sileän maratonennätys on niinkin kova kuin 2.48h ja kaimakin on mennyt alle kolmen tunnin useamman minuutin marginaalilla, joten kovia kestävyyskoneita ovat, kaiken lisäksi vielä hyviä maastojuoksijoitakin. Kilpailun voitti muuten muuan Kilian Jornet, käsittämättömän kovalla ajalla 3:23,39h ja viimeinen maaliin selvinnyt ylitti maalilinjan ajassa 9:25,09h.

Maratonilla
Noin kymppi takana, eikä tunnu missään!
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Itse kilpailu oli siis taputeltu:

Tomia ja Markoa en maalialueelta löytänyt, joten hörppäsin nopsaan tuon mukillisen alkoholitonta olutta ja lähdin hakemaan varustesäkkiäni. Alkoi tulemaan jo vilukin.. Kävelin reippaasti tyytyväisenä sinne mihin olin aamulla säkin jättänyt ja wtf?? Täällähän ei ole mitään eikä ketään!! No, ei kun takaisin maalialueelle ja järjestäjiltä englanniksi kyseleen, että mistäs se säkki löytyis ja eihän nää fransmannit puhu englantia ollenkaan!! Ainoat lauseet mitä saan vastineeksi ovat i don’t undestand tai i don’t know.. Ja minua palelee jo ihan oikeasti. Alan napsiin kilpailijoita kiinni ja yksi osaa sen verran englantia, että käsimerkein viittoo minut oikeaan suuntaan. Katua alas ja vasemmalle.. No sinnepä siis, mutta hetken käveltyäni en ole yhtään varma asiasta, ketään ei näy ja väkikin kaikkoaa. Vastaan tulee joku Italialainen kilpailija ja hänen kanssaan olemme samassa jamassa. Molempia palelee ja varustesäkin olinpaikasta ei oo mitään hajua.. Alkaa jo ottaan vähän pattiinkin siinä palella väsyneenä ja ilman kuivia vaatteita. Palaan vielä kerran maalialueelle ja otan nyt yhden järjestäjistä kovempaan puhutteluun enkä päästä karkaamaan. Huidon käsimerkein, solkkaan englantia ja kerron notta tässä alkaa tuleen jo oikeasti kylmä. No vihdoin saankin sitten hänet sen verran ymmärtämään, että mistä on kyse ja juuri maaliin saapunut hyvin englantia puhuva Ranskalainen kilpailijakin tulee pelastamaan tilanteen. Hän lähtee myös hakemaan varustesäkkiään ja lähdemme Italialaisen kanssa seuraamaan häntä. Menemme tosiaan katua alas ja vasemmalle, mutta saammekin kävellä oikeastaan ihan luonnolliseen paikkaan, noin kilometrin päässä sijaitsevaan urheiluhalliin, mihin on järjestetty myös maratonin jälkeinen puffet. Oishan tää tieten pitänyt heti tajuta itsekin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja sain kuivaa vaatettakin vihdoin päälle, löysin Markon ja Tominkin ja pääsin syömäänkin. Pojatkin olivat kokeneet saman episodin varustesäkin kanssa, mutta selvinneet hieman nopeammin tuosta selkkauksesta 🙂 Olivat yrittäneet soittaakin, mutta en ollut huomannut puhelimen soivan.

Ruokailun jälkeen palasimmekin majoituspaikkaan ja oli aika käydä lepäileen. illalla vuorille laskeutui vielä ukkosmyrskykin, joten luonto antoi meille vielä aivan mahtavan näytöksenkin. Onneksi ei enää oltu sentään reitillä. Pojat nukahtivat aika nopeasti, mutta itsellä uni ei tahtonut heti tulla, mikä on hyvin tyypillistä minulle kovan kilpailu- tai harjoitussuorituksen jälkeen. Lopulta kuitenkin laskeutui silmäluomet tyytyväisen vuorijuoksijan silmien ylle. Niin, minäkin olen nyt todella aito vuorijuoksija ja koska Marathon du Mont-Blanc oli tänä vuonna samalla vuoristomaratonien maailmanmestaruuskilpailu, niin minähän olen siis maailman 291. paras vuorijuoksija maratonin matkalla tällä hetkellä. Ei huono suoritus maalaispojalta 🙂

Maanantai 30.6

Kilpailupäivän jälkeen herään kuitenkin jo aika aikaisin, vaikka olenkin nukkunut vain muutamia tunteja, siis ihan normaalia kisaväsymystä. Vilkaisen ulos ja totean, että vuoret näkyvät taas muutamia hattarapilviä lukuunottamatta, säätila on taas selkeästi selkeytymässä ja päivästä tulisi upea, aivan kuten oli mielikin. Katselin noita vuoria ja mietin eilistä, juoksin tuolla, maailman parhaiden vuorijuoksijoiden parissa ja pärjäsin ihan suhtkoht mukavasti. On tää upea harrastus. Kilpailu oli tosin ollut aika rankka, reidet tuntuivat selvästi ottaneen hittiä eilisellä retkellä, vaan eipä tuo ihme olekaan. Sen verran rankaksi tuon reitin omasta mielestäni arvioisin, että ihan ilman jonkinlaista peruskuntoa en lähtisi yrittämään läpäisyä. Vaikka olen aiemmin osallistunut Vaarojen Maratonille, Rokua Geopark Maratonille, Vaarojen Maratonin Ultramatkalle ja NUTS Karhunkierros Ultratrailille sekä muutamalle lyhyemmälle maastokisalle, niin mitään vaativuudeltaan vastaavaa en ole vielä kokenut. Nuo loputtoman pitkät nousut ja paikoin erittäinkin tekniset polut laittoivat kyllä miettimään, että onneksi on tullut jauhettua sitkeästi peruskuntotreeniä läpi talven, vaikka aina ei niin herkkua ole ollutkaan harjoitella pakkasessa, tuulessa ja tuiskussa – näiden kokemusten vuoksi ne tunnit on kuitenkin tehty – ja se kannatti!

Pian Marko ja Tomikin nousevat ylös ja lähdemme kokkaileen aamupalaa hostellin keittiöön. Aamupalan jälkeen tuumaan, että voin ihan hyvin lähteä vaikka heti kylälle, kun ei tunnu väsyttävän. No tuon toteamuksen jälkeen noin 5 minuutin kuluttua Marko näppää minusta otetun nukkumattiselfien – vai ei väsytä! 🙂 Noh, pikku päikkäreiden jälkeen suuntaamme sitten kylille. Jalkaani laitan ostamani Hoka One One Stinson Trailit ja ai että niillä on kiva kävellä väsyneillä jaloilla. Itseasiassa ne olivatkin sitten jalassa muutamia nurmikkorullailuja lukuunottamatta koko loppureissun kotiovelle asti 🙂 Chamonix:n kylästä ostan vielä vähän jotain pieniä matkamuistoja.

Iltapäivällä ruuan jälkeen keli on jo suorastaan helteinen, joten lähdemme pienelle palauttavalle kävelyhölökälle. Suuntaamme majapaikkamme taakse kohti Glacier des Bossons jäätikköä. ihan jäätikölle asti emme toki mene, sinne kun olisi matkaa vähän turhan paljon – ja nousuakin – noin niinkuin palauttelevaksi lenkiksi, mutta löydämme Tunnel du Mont-Blancin tasanteen. Tuo tasanne sijaitsee vuoren läpi menevän moottoritietunnelin Ranskan puolella olevan suuaukon luota ja sieltä aukeaa huikeat näkymät Chamonix:n kylään. Kameroita ei ole matkassa, mutta päätämme tulla huomenna takaisin ennenkuin lähdemme kotimatkalle – kameroiden eli kännyköiden kanssa. Tuosta jatkamme reittiämme Cascade du Dart kylttejä seuraten ja löydämmekin pienen tuon nimisen kahvilan ja sen vierestä todella kauniin vesiputouksen, joka muodostuu jäätiköltä virtaavasta sulamisvedestä. Hörppäämme tuota vettä purosta ja vesi maistuu todella raikkaalle. Tästä jatkamme matkaamme kohti Chamonix:ta ja suuntaamme takaisin majapaikkaamme. Matkaa tuli noin 5 kilometriä ja Tomi pisteli koko reissun avojaloin, mie Hoka One One Stinson Traileilla. Minimalisti ja maksimalisti 🙂 Käymme vielä kaupassa ja katselemme illalla vielä jalkapalloa, minua väsyttää, mutta sinnittelen pelin loppuun asti. Saksa voittaa.

IMG_1311
Putous Cascade du Dartin lähellä
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Tiistai 1.7

Kotiinlähtöpäivä. Haikea mieli, mutta onnellinen. Täydennämme reissumme aamulenkillä, samanlaisella kuin edellisenä päivänä, mutta nyt on myös kamerat mukana. Reissu on kyllä ollut enemmän kuin onnistunut, erittäin mukava viikonloppu Markon ja Tomin kanssa on takana. Täytyy kyllä kiittää poikia sangen mukavasta matkaseurasta, juttu luisti ja huumorintajukin natsas kaikilla mukavasti yksiin. Vaan näin se aina on tahtonut ollakin, oikeastaan kaikkia tuntemiani tämän sortin harrastusta harrastelevia ihmisiä yhdistää hyvin samankaltainen ajatusmaailma ja huumorintajukin. Alustavasti sovittiin jo hieman kuvioita ensi vuodelle ja ennenkaikkea vuodelle 2016. Silloin olisi tarkoitus pukea St. Michel Chamonix kirkon aukiolla TDS tai ehkä jopa UTMB Finisher liivi ylle.. Tarina Chamonix:sta ja matka kohti tuntematonta siis jatkuu. The North Facen tunnuslauseen mukaan: “Never stop exploring”. Chamonix – Geneve – Frankfurt – Helsinki. Ei kommelluksia, hienosti kotona. Upeaa. Skyrunning!!

IMG_1309
Vuoret, tänne palataan vielä
(kuvaa saa isommaksi klikkaamalla)

Marathon du Mont-Blanc kotisivut: http://www.montblancmarathon.net/en/

Minun Garmin910xt antama data: http://connect.garmin.com/activity/533178041

Kuvia reissusta:

https://plus.google.com/u/0/photos/101165706507872498696/albums/6035621978678047073

Advertisements
Categories: Yleinen

Artikkelien selaus

Kommentointi on suljettu.

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: