Lohijärven Vappuhölkkä 2015 – Viisi kilometriä ommoo kovvoo

vappuhölökkä
Lohijärven Vappuhölkkä 2015
Kuva: Ville Uusitalo (aukeaa isommaksi klikkaamalla)

Vappupäivä. Haikea huomen? No ei, tai no melkein. Takana nimittäin yövuoro ja kello herättää aamupäivällä 11.00. Ulkona tyypillinen kolea kevätkeli oikein mukavalla lämpöisellä suvituulella höystettynä.. Määrätietoisuus ja päättäväisyys ovat kuitenkin kilpakuntoilijan ystäviä, hetkeäkään en aamupuuroani syödessä miettinyt sitä, ettenkö lähtisi juoksemaan kilpaa. Tänään olisi nimittäin klo. 14.30 Lohijärven Vappuhölkkä, jo 41. kerran järjestettävä perinteinen juoksukilpailu Ylitornion kylällä nimeltä Lohijärvi. Sen sijaan tavanomaista aamupuuroani, mihin en ikinä tunnu kyllästyvän, punaiseen luomumaitoon uunissa haudutettua tattari-kaurapuuroa maapähkinävoisilmällä ja pähkinöillä tuunattuna, suurella innolla suuhuni lappaessa mietin edellistä viikkoa. Lauantaina olin juossut uuden puolimaratonin ennätykseni ajaksi 1.22.25h, mihin olin kyllä tyytyväinen. Nämä kuluneet päivät tuon puolimaratonin ja tämän aamun välillä olin lenkkeillyt ainoastaan hyvin keveitä aerobisia hölkkiä. Sellaisia hiussuonistoa ja hengityselimistöä availevia helppoja matalasykkeisiä lenkkejä. Vauhti olisi siis täysin arvoitus tulevassa kilpailussa. Enhän mie ole edes koko talvena harjoitellut käytännössä ollenkaan kovavauhtista juoksua, enkä tehnyt mitään tyypillisiä vetoharjoituksia tällaisia hieman lyhyempiä kopaisuja ajatellen. Tosin sellaistahan se minun harjoitteluni onkin, perustekemistä, ilman mitään ihmeellisyyksiä. Uskon vahvasti, että omat vahvuuteni tulevat parhaiten esille harjoittelemalla paljon matalilla tehoilla ja hyvin maltillisella määrällä kovatehoisempaa juoksua. Varsinkin, kun päämatkani ovat kuitenkin maraton ja ultrajuoksut. Näitä asioita puurokulhoni äärellä miettiessä otin tavoitteeksi 18min alituksen pian alkavaan 5km maantiekisaan. Sen mie omasta mielestäni voisin hyvänä päivänä louhia.

Aika tarkalleen puolenpäivän aikoihin hyppäsin Wanhan Porwarirouwan ratin taakse ja laitoin navigaattoriin osoitteeksi Lohijärventie 431. Järjestävän seuran, Lohijärven Kuohun seuratalon, missä vireä seura järjestää muuten myös ainakin lentopalloturnauksia sekä tanssejakin. Oli kiva lähteä taas Lohijärvelle, näen siellä aina paljon tuttuja kilpakumppaneita ja muutenkin tapahtuma on hyvin sympaattinen pikkukylän erittäin kovatasoinen kilpailu. Tänäkin vuonna mukana oli mm. Johanna Peiponen (5000m SM kultaa 2014), Veli-Heikki Koivu, Teppo Ronkainen, Jani Ylisaukko-oja, Ossi Peltoniemi, Jussi Herttuala, Sami Välimaa ja tietysti mie! 🙂 Siinä kohti Lohijärveä ajellessani huomasin, että olin taas tehnyt muuten kardinaalimunauksen, NUTS:in podiumpipo oli jäänyt kotiin. Ei siis kannattanut juosta podiumille asti 🙂 No matka soljui mukavasti Judas Priestia kuunnellen Porwarirouwan ratin takana pitkin Suomen suvea lasketellessa, mitä ny pari poroa hidasti hieman matkantekoa hiukkasen ennen Lohijärveä, vaan perille saavuin hyvissä ajoin noin kello yhden aikaan. Siitä siis nopsaan pokkaamaan kisanumeroliivi ja kamat pukuhuoneeseen ja eikun lämmittelyhölkälle. Mietin, että ny on somempi tehdä hyvät verryttelyt alle, keli oli aika kylmä ja edestakaisella reitillä puhaltaisi aika holotnasti vastaiseen paluumatkalla. Lihakset pitää siis saada kisaa varten hyvin lämpimäksi, mutta hapoille ei passaa juosta, että ehtii palautua hyvin starttihetkeen mennessä. Aikaa onneksi oli mukavasti puolisentoista tuntia, joten kävinkin hölkkäämässä 6km verryttelyhölkän, jonka aikana vetelin yhden kilsan reipasta. Taisin hieman myhäilläkin, jalka lauloi nimittäin ihan mukavasti, vaikka hieman sellaine  fiilis olikin, että lauantainen puolimaraton painoi vielä reidessä. Itseasiassa oikea etureisi oli jopa hieman kipeän oloinen. Noh, en antanut mokoman häiritä, oppiipahan olemaan mun reisi, saa luvan opetella elämään mukana. Muuten tuo aika ennen starttia menikin tuttujen kanssa rupatellessa. Samalla siinä tuli todistettua kuinka Veli-Heikki Koivu tuli 3km hölkkäsarjan voittoon ajalla 9.30min. Ei se ny ehkä ihan hölkkää enää kyllä ole 🙂 Sen verran toi veto ottikin Veli-Heikin jaloille, että ei juossutkaan enää 5km päämatkaa, vaikka tarkoitus varmaan alunperin niin oli.

Hiukan ennen starttihetkeä asetuttiin sitten luonnollisesti viivalle. Mie ehdin saada ”aika-ajoissa” starttipaikalle rynniessäni lähtöruudun kakkosrivistä. Ihan ok paikka lähteä, vaikkakin ihan keulilta olisin halunnut lähteä. Startti tulikin taas sitten vähän yllättäen, lähdin tietysti kuin hauki rannasta ja olin kompuroida edestäni lähteneiden  parin nuorten sarjan tytön päälle. Onneksi tämä gepardimaisen kissamainen ultrajuoksijan notkeus ja tasapaino sai pidettyä minut pystyssä ja loppujen lopuksi ihan ilman mitään haavereita tai vauhdin hidastumisia sukelsin omaan ommoo kovvoo rytmiini. Startti oli tapahtunut ja hööki oli hyvä, tosin olihan tuossa aika hyvä alamäkikin mihin pääsi kiihdyttämään. Jotain 500m juostuani vilkaisin kelloon, että mikähän mahtaa olla vauhti ja kappas. Luonnolliseti mentiin melkoista ylivauhtia, kun kello näytteli keskivauhdiksi 3’15min/km. Niinpä otinkin heti siivun pois, ei ny sentään näillä kapuloilla mahdottomiin asti! Ensimmäinen kilsa kilahtikin kelloon sitten ajassa 3.24’9 min. On muuten nopein täys kilometri mitä olen ikinä juossut. Ei silti tuntunut mitenkään pahalta, mutta mietin, että ehkä siivun hitaampaa sais vielä mennä ettei oikein sippaa takaisin tullessa vastaiseen ja enempi ylämäkivoittoiseen osuuteen. Seuraava kilometri kilahtikin sitten kelloon ajalla 3.41’7 min. Non niin ajattelin, ei tässä ny sentään ihan kokonaan tarvi käsijarrusta kaksin käsin alkaa vetämään vitosen kisassa. Jotenkin tuntuikin, että alkoi oleen sellainen retkeilyfiilis tällaiselle matkalle..

Siispä lämä taas tiskiin ja kohti 2,5km kääntöpaikkaa. Siinä vastaan alkoi tullakin jo minua nopeampia juoksijoita. Kyllä oli komeeta katseltavaa tuo ihan kansallisen tason huippujuoksijoiden askeltaminen. Puolivälin kääntöpaikalla tiukka uukkari, mikä onnistui hyvin ja taas täys hööki päälle, nyt alkoi jo tuntuun siltä miltä vitosen kisassa pitääkin tuntua. Lasettelin menemään ommoo kovvoo sellaisella tunteella, että ei oikein osannut ajatella kippaisiko vai jaksaisiko maaliiin asti. Kolmas kilometri veikin aikaa 3.31’4 min. Ny oli aika sopivan oloinen vauhti ja kappas, huomasin, että aika kaukana olevat pari selkää alkavat tulemaan lähemmäs ja lähemmäs. Tuollainen havainto antaa aina kyllä lisäboostia askeleeseen. Siispä päätin, että noi napataan vielä ennen maaliviivaa, vaikka aika kaukana ovatkin. Pistin jalan laulamaan ja annoin mennä Ajattelin, että ei tää enää kauaa kestä, mutta mie kestän. Sen verran paljon oon peruskuntoa talven aikana rakentanut, että ihan heti en suostu sippaamaan. Näillä ajatuksilla siis eteenkäsin ja jossain hieman ennen neljännen kilsan täyttymistä sainkin jo nuo selät kuitattua. olivat selkeesti sipanneet, huomasin sen heidän hengityksestä ja selkeästi hiipuvasta vauhdista. Oma neljäs kilsa kilahti mittariin ajalla 3.27’0 min. Eli siis tosi hyvä ja nopea kilsa vielä toiseksi viimeiselle kilometrillekin.

Enää olikin edessä viimeinen nousuvoittoinen kilometri ennen maalia, ja yksi selkä näkyi tulevan vielä lähemäs ja lähemmäs.. Viimeiselle kilsalle siis vastatuuleen ja mäkeen vielä kauhee hööki päälle, nilikka konehuoneeseen asti pohjaan ja eiku menoks. Jossain puolessavälissä tuota ihanaa viimeistä kilometriä sain vielä kuitattua yhden päänahan ja vedin sitä ommoo kovvoo sen mitä sain menemään kohti maalia. Maaliviivan ylitinkin sitten ajalla 17.42min!! Uus ennätys ja selkeä sellainen, vieläpä reilusti alle 18 min, mikä oli tavoitteenani. Ihan mukavasti siis kulkee näemmä nämä lyhyemmätkin matkat, vaikka harjoittelu onkin enemmän noin 100 km:lle tähtäävää kuin 5 km:lle 🙂 Tosin kestävyysmatkojahan nämäkin ovat, ei näissä vielä nopeutta niin paljoa minun mielestä tarvita ettenkö uskoisi kehittyväni vieläkin tällaisilla matkoillakin, vaikka en niitä lyhyempiä vetoharjoitteita teekään. Eli oli todella mukavaa huomata maalilinjan ylittäessäni saavani korjata sitä talven satoa mitä toivoinkin, ja että ne asiat mihin olen koko pitkän talven uskonut, eli vahvaan perusharjoitteluun pääasiassa matalilla tehoilla, niilläkin kehittyy Keminmaanian kylmässä talvessa. Talven lenkit eivät ole menneet siis hukkaan, vaikka toisinaan hieman onkin joutunut taistelemaan itsensä kanssa uloslähtiessä. Aina on kuiten lähdetty – ja sen kyllä nyt huomaa. Kunto tuntuu siis olevan hyvä Terwamaratonin lähestyessä ja muutenkin menee mallikkaasti joten ihan luottavaisin mielin tässä jo odottelen maratonin starttia 🙂

Viralliset tulokset
Garminin data kilpailusta

Mainokset
Categories: Yleinen

Artikkelien selaus

Kommentointi on suljettu.

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: