Terwamaraton 2015

Terwamara2015

Lauantai 23.5.2015. Toiset muistaa tämän päivän Lyyli myrskystä, joka repi jopa kattoja irti Oulussa, mie muistan tämän kuitenkin ennenkaikkea päivänä jolloin juoksin kahdeksannen maantiemaratonini maaliin ja alitin ensimmäistä kertaa kolmen tunnin haamurajan. Minulle se oli Terwamaratonmyrsky. Myrsky jolla onneksi opin ratsastamaan, kesytin sen.

Lauantai ja pian on starttihetki. Revin päältäni kertakäyttösadeviitan jonka olen vetänyt päälleni odotellassani starttihetkeä. Asetun viivalle ihan kärkijuoksijoiden joukkoon. Juuri nyt ei sada, mutta on tosi kylmää ja tuulee. Hieman huolestuttaa. Pysynkö lämpimänä, miten oikea takareisi tulee kestämään, joka on ollut tosi kireä jostain syystä jo pari päivää. Suljen kuitenkin kaikki nuo ajatukset pois päästäni ja päätän yrittää kaikkeni. Muutahan ei enää voi tehdäkään. On aika antaa jalan laulaa. Tänään on tilipäivä. Tasan kello 12 kuuluu pamaus startin merkiksi ja sitten mennään, kuten niin usein ennenkin. Lähden hyvin liikkeelle ja ajattelen ottaa tosi varovaisesti alun, että lämpeäisin edes jotenkin. Jalat tuntuu jäätävän hyville ensimmäisillä askeleilla, edes tuo takareisi ei vaivaa yhtään. Tämänkertainen matka on nyt siis avattu.

Juoksu lähtee hyvin liikkeelle ja meno on mukavan rentoa. Kilometrit kulkee nätisti ja hengitys pelaa just näppeimmilleen. Tuntuu ihan siltä miltä maratonjuoksun pitääkin tuntua. Jossain noin viiden kilometrin hujakoilla saavutaan ensimmäisellä kierroksella Toppilansaareen ja voi jumatsuka ajattelen. Käännytään parin kilometrin ajaksi vastatuuleen ja mie vedän tietenkin yksin joukkoa puolimaratoonareita tuohon vastatuuleen. Kilometrivauhdit tippuu kuitenkin onneksi vain muutaman sekunnin per kilsa ja kun päästään taas sivutuuleen, niin olen taas omassa rytmissä ja vauhdissa. Näin jatkuu ensimmäiset 10 kilometriä, aika kovan oloinen tuuli, mutta onneksi sen verran sivusta noita paria kilsaa lukuunottamatta, että juoksu sujuu ihan mukavasti. Ruhokin on lämmennyt, aurinkokin jopa näyttäytyy jossain välissä ja reisikään ei tunnu pahalta. Ajattelen, että kyllä tämä tästä, vaatetta tuntuu olevan jopa liikaa.

Kilometrejä takana siis noin 10 ja sitten se tapahtuu. Yhtäkkiä vetää taivaan ihan sysimustaksi ja alkaa niinku vasta ihan aikuisten oikeasti tuulemaan – ja satamaan vettä. Enää ei olekaan yhtään liian vähän vaatetta päällä. Onneksi sentään tuulee edes sivusta, niin voi tuohon sivutuuleen nojaten juosta sentään ihan hyvää vauhtia rennolla askeleella. Sitten luontoäiti nostaakin haasteen tasolle kaksi. Vesisade muuttuu ihan järjettömän kovaksi raekuuroksi, jota kestää noin 20 minuuttia. En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa. Ajeltu kuulani ottaa rakeita vastaan ja käy oikeasti kipeätä niiden koputellessa vinttiosastoa. Samalla molemmat reidet menee ihan kylmiksi ja alkavat kramppailemaan. Alkaa huolestuttamaan. Mitenkähän tässä käy? Nyt käy kyllä huonosti, jos joutuu keskeyttämäänkin – tännehän paleltuu hengiltä. Sitten isken mieleeni niitä hetkiä kun olen talvella harjoitellut vasten lumimyrskyä. Ei se herkkua ole ollut silloinkaan ja tämä päivä mielessä silloin juostiin. Vauhti pysyy kuin pysyykin kuitenkin kaikesta huolimatta hyvänä ja selviän tuon raekuuron läpi hengissä. Olen läpimärkä ja palelee – mutta riittävän voimissani.

Noin 15km takana ja alan seuraavan kerran lämpeämään. Onneksi ei enää sada. Tuuli on tosin ihan tajuton, mutta nyt mennään onneksi sivumyötäiseen. Ei siis mitään hätää ja jalka laulaa olosuhteisiin nähden hyvin. Oikea reisi on tosin hemmetin kipeä kylmettymisen jälkeen. Tosin ei takaa vaan sivusta. Mietin jopa hetken, että mahtaakohan siihen tulla veritulppa, voisko se tuntua tältä, niin kipeää tekee. Suljen kuitenkin jotenkin tuon kivun pois ja juoksen hyvää vauhtia kohti puoltaväliä. Ilman tuota reisikipua tästä voisi jopa nauttia, koska muuten ei tunnu ollenkaan pahalta. Puolivälin lähestyessä alkaa yleisöäkin olemaan reitin varrella aika paljon. Kovaa kannustavat. Ei kuulemma ole enää pitkä matka ja olis niinku loppukirin aika. Huikkaan, että ajattelin kyllä parikyt kilsaa vielä odotella sitä loppukiriä ennenkuin oikein alan latomaan.

Puolivälin ohitan noin 1.26h ajassa eli oikein mukavassa tahdissa. Kaikenlisäksi tuntuu vielä ihan hyvältä ja meno on taas rentoa. reidetkin on ilmeisesti taas lämmenneet eivätkä niin vaivaa. Yhtäkkiä iskee sellainen tila päälle, että olo on ortanan itsevarma. Tää ei ny jää kesken, tapahtu mitä vain. Juoksu kulkeekin tosi hyvin kohti Nallikaria ja vetelen jopa kilsalle 24 nopeimman kilsani aikaan 3.56min. Olen voimissani! Sitten 26 kilometrin jälkeen iskeekin raaka totuus päin naamaa, kun saavuin Nallikariin. Hiekkamyrsky! Rannassa on ihan järjetön tuuli ja Nallikarin hiekkarannalta tulee niin paljon hiekkaa päin näköä, että paljaita reisiä pistelee ja on vaikeata hengittää. Kaikenlaista keliä olen kokenut, mutta en vielä tällaista, tuo maratonin toisen kierroksen lisälenkki Nallikarissa oli kyllä ihan absurdi kokemus. Kaikenlisäksi tuon lisälenkin 180 asteen käännöksen jälkeen lähdettiin juoksemaan myrskytuuleen, joka oli kääntynyt vastaiseksi tällä toisella kierroksella. Puuskat oli niin rajuja, että puun oksat lenteli ja väliin tuntui, että juoksu pysähtyy kuin seinään. Olen kuitenkin vielä tavoitevauhdissa ja vaikka väliin sattuukin yksi tosi hidas 4’27min kilometri, niin silti saan muuten jotenkin rimpuiltua hampaat irvessä pahimmatkin vastatuulikilometrit alle 4’15min aikoihin, eli ei mitään hätää kolmosen haamurajan alitusta ajatellen. Nyt ratsastetaan myrskyllä!

Eteneminen tuntuu nyt tuskaiselta, mutta näen yhtäkkiä edessäni juoksijan jonka selkä lähestyy hitaasti. Jotenkin siitä saa aina hieman lisätsemppiä, kun näkee, että alkaa tuleen selkiä vastaan. Hitaasti alan saavuttamaan tuota kilpakumppania ja jotenkin siinä samalla saan ajatukset pois tuosta vastatuulesta. Yhtäkkiä huomaankin, että omat voimat on vielä ihan tallella ja matkaa on taitettu jo 30 kilometriä. vauhti on toki tuosta tuulestakin johtuen hieman ensimmäistä kierrosta hitaampaa, mutta silti hyvin alle kolmen tunnin loppuaikaan oikeuttavaa. Nyt kuitenkin vasta alkaisi se oikea maratonjuoksu. Maratonilla juostaan aina ensin nämä 30 ensimmäistä kilometriä alta pois ja sitten katsotaan, että miten mieli kestää väsymisen. Aloitan oman taisteluni.

Viimeiset 12 kilometriä ovatkin sittten sitä mitä maraton on. Parasta. Kun tuntuu tarpeeksi pahalta, niin tuo tunne alkaa tuntumaan jo hyvältä. Ajattelen hyviä asioita, läheisiä ihmisiä. Sitäkin mitä kaikkea olen tehnyt juuri tätä juoksua varten. Huijaan itseäni, että ei ole enää pitkästi. Mutta ennenkaikkea salaa nautin! Ruho on jo väsynyt vastatuuleen taistellessa ja vaikka on käännytty taas enempi myötätuuliosuudelle kohti keskustaa ja Raatin urheilukenttää, niin vauhti ei juuri kummene – tosin ei tarvikaan. Tämäkin riittää minulle. Ohitan vielä yhden sipanneen juoksijan, sanoisinko jopa heittämällä ja tiedän, että pääsen tänään maaliin alle kolmen tunnin ajassa, jos mitään loukkaantumista ei enää tapahdu. Nappaan varmuuden vuoksi toisen energiageelin vaikka tuntuu ihan hyvältä. Muuten olen mennyt ihan vedellä sen mitä olen onnistunut juomaan juottopisteillä sekä suolatableteilla. Tankkaus tuntuu onnistuneen tällä kertaa hyvin ja varmaankin olen onnistunut myös jakamaan voimani suht oikein. Nyt juostaan siis maratonia.

Noin kolme kilometriä ennen maalia viimeisellä juottopisteellä nappaan taas vauhdista vesimukin käteeni ja heitän sisällyksen kohti äänihuuliani – ja voi helkatti. Tietysti onnistun jotenkin vetaiseen sen vähäisen määrän mitä suuhun saan suoraan ns. väärään kurkkuun. Alan vauhdissa yskimään ja alavatsaa vihlaisee siinä yskiessä tosi ilkeästi pari kertaa. Tämäkin vielä. Maratonin jälkeen huomaankin, että alavatsaani on ilmestynyt mustelma, ilmeisesti olen onnistunut saamaan jonkinlaisen lievän repeämän vatsalihakseen tuossa yskiessäni.. No, matka onneksi jatkui kuitenkin hyvin, vilkuilen kelloa. Tää onnistuu!! Enää reilut pari kilsaa ja hillittömän voitontunteen saattelemana ihan sumussa vedän loput kilsat Raatin stadionille. Ajattelen, että vois vaikka tirauttaa pikku itkut, mutta onneks ne aurinkolasit sai jättää reppuun niin ei kehtaa. Vedän viimeiset sadat metrit maltilla ilman mitään loppukiriä, kun tiedän ettei ketään ole lähellekään takana ja tästä saa ny nauttia. Maalissa kello pysähtyy aikaan 2.55,41h. Olen siirtynyt nyt uudelle tasolle, olen yksi suhteellisen harvoista alle kolmen tunnin maratonin juosseista. Vaikka tuo aika ei tee minusta yhtään sen kummempaa tai parempaa ihmistä, niin onhan nämä tilipäivät kuitenkin omalta osaltaan tämän harrastuksen suola. Aki Nummelan sanoin: ”Maraton on parasta”!! Eli olon valtaa maratononnellisuus 🙂

Terwamaraton on minulle kyllä hyvin erityinen tapahtuma. Olen kokenut siellä paljon. Ensimmäisen maratonini, ainoan keskeyttämiseni vuonna 2013 maratonilla, ja nyt.. Alitin ensimmäistä kertaa kolmen tunnin haamurajan tässä tapahtumassa. Nuo vuodet tuon ensimmäisen maratonini ja tämän maratonin välillä. Niihin on mahtunut paljon määrätietoista harjoittelua, noin 15000km juoksuharjoittelua, joiden aikana on kadonnut noin 15kg vyötäröltäkin. Nyt onkin siis hyvä katsella kuljettua polkua hieman taaksekäsinkin.  On vuosi 2011 ja olen tullut maaliin ensimmäistä kertaa maratonilla. Aika on 4.36,08h ja tapahtuma Terwamaraton. Olen tuolla hetkellä yhtäkkiä maratoonari – ja tietämättäni olen nielaissut madon koukkuineen päivineen. Matka on alkanut ja polku on valittu. Tänään tuon kuljetun matkan tarkastelu tähän päivään asti luo vahvaa uskoa itseen. Uskoa siihen, että ne asiat, joita sydän on mielinyt tehdä, ovat käyneet rohkeuden, työn ja tarmon avulla toteen. Uskoa siihen, että pelkoja kannattaa yhä edelleen kohdata sen sijaan, että niiden kohdalla vain antaisi periksi. Aina tämä ei nimittäin ole helppoa, vaikka tänään tämä onkin parasta.

Olisiko jotain voinut tehdä sitten tänne asti toisin – varmasti paljonkin. Mutta tiedättekös mitä? Mulle se on kuulkaa ny ihan se ja sama!! 🙂 Tämä kevät on ollut minulle yhtä juhlaa niin harjoittelun kuin kilpailemisenkin suhteen. Olen myös ymmärtänyt, että tekeminen on kultaa, mutta liika tekeminen ruostetta. Lepokin on kultaa, mutta toki toisaalta liika lepo ja jouten olo turruttaa, liike on siis lääkettä – sopivissa määrin ja omaan tasoon oikein annosteltuna. Kaikkein suurimman muutoksen Berliinin maratonin jälkeen tein harjoittelun suhteen, kun uskalsin vihdoin kokeilla pudottaa keveiden lenkkieni tehot oikeasti alas ja lisätä niiden määrää sekä kestoa reilusti verrattuna ns. pk2 ja vauhti- sekä nopeuskestävyysharjoitteluun. Eli olen harjoitellut todella paljon matalilla tehoilla, onnistunut nostamaan sillä oman peruskestävyyteni aivan uudelle tasolle ja sitäkautta pystynyt tekemään kovat harjoitukset laadukkaasti ja palautumaan niistä. Toinen asia oli peruskuntokaudella siirtyminen 10 päivän harjoitusrytmiin, mikä sopii omiin työvuoroihini täydellisesti, näin tätäkin kautta lepoa tuli laadultaan enemmän – ja yllätys yllätys. Myös harjoittelumääriä pystyi taas hieman nostamaan. Näiden asioiden ansiosta uskon itse nostaneeni ruhoni seuraavalle portaalle.

Onneksi myös harjoittelen aina ulkona, kesät talvet, se valmisti minut tätä myrskymaratonia varten. Kun harjoittelee huonoissa olosuhteissa niin pystyy myös kilpailutilanteessa selviämään voittajaksi niistä huolimatta, eli tavallaan Keminmaanian surkeat merituulet ja säätilat koituivat nyt minun onnekseni, vaikka niistä niin usein jaksankin marista. Mutta mitä nyt? Onko tämä tässä? Ei, tarina on vielä kesken – ja pahasti. En usko että olen vieläkään saavuttanut lähellekään rajojani. Eli matka jatkuu – ihan varmasti. Otetaan ny vaatimattomaksi tavoitteeksi juosta joka vuosi maantiemaron alle kolmen tunnin 50 vuotiaaksi asti. Nälkää riittää ja ennätystäkin lähden vielä ihan varmasti parantamaan. Usko on vahva, että potenttiaalia parempaankin on vielä olemassa.

Varustus:
– Kengät Adidas Adizero Adios Boost
– Inov8 Race Elite™ 6″ Trail Shortsit (pitää vettä ja tuulta)
– Compressport fullsocks sukat (pitkät, suojasi pohkeita kylmältä, mukavat jalassa)
– Adidaksen kompressio t-paita alupaitana, compressportin irtohihat lämmittämässä käsivarsia ja päällimmäisenä seuran maratonpaita (hihaton)
Hanskat + buffi (hanskat heitin puolessavälissä roskiin)

Huolto:
– Juottoasemilta aina vettä sen mitä sai menemään vauhdissa alas 8paitsi ekan ohitin)
– 3 suolatablettia
– 2 squeezyn geeliä

Garminin data
Tulokset

Advertisements
Categories: Yleinen

Artikkelien selaus

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: