Pyssymäki Extreme Polkujuoksukisa 2015

Perjantai 21.8.2015. Lähden ajelemaan iltapäivällä kohti Nivalaa, mistä starttaisi seuraavana päivänä ystäväni Onnin masinoima polkujuoksukisa Pyssymäki Extreme Polkujuoksukisa. En oikein osaa ajatella mitä on odotettavissa. Onni on kyllä onnistunut pelottelemaan aika huolella, että reitti tulee olemaan omalla tavallaan erittäin vaativa, vaikka korkeuseroa 56km matkalla tulisikin olemaan vain alle 200 metriä. Täytyy siis vain yrittää mennä jälleen kerran kuten aina ennenkin – näppituntumalta. Illalla saavun Nivalaan ja tapaan ystäväni Mikaelin, jonka kanssa majoitumme kilpailun keskuksenakin toimivassa Pyssyhovin rakennuksessa ja Onnikin tulee moikkaamaan meitä. Olisihan tuonne mahtunut muitakin, mutta tällä kertaa olemme ainoat kilpailijat jotka käyttävät Pyssyhovin tiloja majoittumiseen. Itse tilat oli kyllä hyvät tuota pikaista majoittumista ajatellen. Isossa rakennuksessa ei tuntunut kummittelevankaan. Siinä sitten tietysti kaikki perusjutut, pikku purtavaa, reilusti nestettä ja suolaakin – on luvannut lämmintä keliä.. Aika kuluu rattoisasti Onnin ja Mikaelin kanssa jutellessa ja pian onkin aika painua pehkuihin.

PEP2015-3
Alkumatkaa, vielä raikkaalla askeleella eteenkäsin.
(kuva aukeaa isommaksi klikkaamalla)

Aamulla seitsemältä kömmin ylös makuupussistani, jonka olen valinnut mukaani liinavaatteiden sijasta. Olipas hieman hikinen yö, sen verran lämmin tuolla pussin sisällä oli.. PEP:in yhtenä erikoisuutena on väliaikalähdöt ja oma lähtöni olisi vasta kello 11.00, joten aikaa aamutoimille ja -palalle sekä pikku nesteytykselle tulisi olemaan vielä mukavasti. Viettelenkin lähtöäni odotellen aikaa jutellen muiden kilpailijoiden kanssa ja ehdinpä ottaa vielä pikku torkutkin ennenkuin lähden kävelemään kohti starttipaikkaa. Kiskaisen päälleni taisteluvyöni, Salomonin s-lab advanced skin 3 beltin, mihin olen laittanut glukoositabletteja, muutaman salmiakkikarkin, kolme geeliä ja puolen litran juomapullon sekä tietysti puhelimen. Toisen juomapullon otan juoksun ajaksi käteeni ja näillä aion pärjätä. Juomaksi olen valinnut taas pelkän veden, harmittaa tosin pikkasen kun tilaamani Northforcen Extreme urheilujuomajauhe ei ehtinyt saapua ennen kisaa – olisi ollut kiva testata tuota kehuttua suomalaista nesteytysjauhetta. Northforcen toimistotilathan sijaitsevat Lahdessa ja tuotanto Kuusamossa. Odotan kyllä mielenkiinnolla näihin tuotteisiin tutustumista. Ainakin olen ollut tyytyväinen saman yrityksen maustamattomaan herajauheeseen. Hinta ja laatu kohdillaan!!

Siirryn lähtöalueelle ja siinä ehdin kättelemään tulevan voittajankin, Uusivirran Heikin. Minua oikein haastatellaankin ennen starttia – ison maailman hommaa 🙂 Vihdoinkin kello on minun aikani ja pääsen liikkeelle. Maahisten ja haltioiden maailma odottaa, suomalaisen mytologian syntypaikat. Suo ja metsä kutsuu kulkijaansa. Monet mytologiset runothan kertoivat sankareista ja näiden seikkailuista. Sankareista kenties tärkeimpiä olivat tietäjä ja loihtija Väinämöinen, ja taidokas seppä Ilmarinen. Hekin seikkailivat soilla ja metsissä – tapaankohan heidätkin tänään!! Suomalainen ei voi olla rakastamatta suon ja metsän kutsua – varsinkaan suomalainen polkujuoksija. Aloitan oman tutkimusretkeni tähän maailmaan punaista mattoa pitkin ja katoan metsään kannustusten saattelemana. Mitähän kaikkea saan tänään kokea – jännää!!

Alkumatka on suhteellisen mukavaa polkua, tosin kosteuttakin tällekin osuudelle löytyy, mutta saan kuin saankin pidettyä vauhtini sangen mukavana. Tuntuu kulkevan suht mukavasti, vaikka omat lähtökohtani kisaan olivat tällä kertaa todella haasteelliset. Olin juossut vain kaksi viikkoa aiemmin todella raskaan 120km kilpailun Ruotsissa ja sieltä sain vieläpä tuliaiseksi aika tuhdin jalkatulehduksenkin. On oikeastaan ihme, että olen tässä nyt sukeltamassa tuonne maahisten ja haltioiden maailmaan. Olen kuitenkin matkallani enkä ajattele enää tuollaisia asiota. Olisi täysin tyhjänpäiväistä miettiä niitä, koska ne ajatukset ei kanna yhtään eteenpäin. On vain käännettävä ajatukset positiivisiin ajatuksiin, ihmisiin ja asioihin. On otettava vastaan mitä polku tarjoaa – ja sehän tajosi kaikkea mitä suomalainen polku voi vain tarjota!! Tässä tälle kilpailulle helpolla alun osuudellakin ehdin kaatumaan useamman kerran ja onnistunpa jopa tökkäämään käteni johonkin oksaankin kaatuessani ja saan aika mukavasti verta vuotavan haavankin käteeni – olisi varmaan kannattanut sittenkin ottaa ainakin laastaria mukaan..

Alun noin noin 13 kilometrin jälkeen alkaakin sitten selviämään miksi kilpailu ansaitsee sanan Extreme nimeensä. Polku muuttuu todella haastavaksi juosta. Se kulkee läpi hakkuuaukeiden, joita peittää pahimmoilleen sellainen aluskasvillisuus, että ei pysty koskaan olemaan varma astuuko johonkin kivenkoloon vai ei. Sitten kun saa sukellettua metsään, on metsäpolkukin todella teknistä ja erittäin mutkittelevaa, unohtamatta todella märkiä suokohtia ja jopa puhtaita soiden ylityksiä – kaupanpäälle auringon paahtaessa pientä polkujuoksijaa. Olen kyllä juossut monenlaisilla poluilla ja nyt täytyy sanoa, että olen juossut myös tällaisella polulla. Tai oikeastaan merkatulla reitillä, sillä moninpaikoin polku katoaa alta kokonaan ja pitää vain seurata merkattua reittiä. Reitti onkin muuten niin hyvin merkattu, että ikinä en ole yhtä hyvin merkatulla reitillä kulkenut. Täytyy kyllä nostaa hattua, että Onni on viitsinyt tuonne reitin merkata!!

Jälleen kerran suota ylittäessäni mietin, että onhan suo aivan ihana alusta kulkea, vaikka toki vetistä ja raskastakin. Soilla pitää yrittää kulkea kunnioittaen ja hiljaa. Turhat pulinat saa jättää kotiin ja jos jotain tarvii sanoa, niin se sanotaan sitten hiljaa, jotta keijukaiset ja maahiset saavat olla rauhassa. Täällä pystyy hyvin aistimaan noiden myyttisten olentojen läsnäolon. Kulkiessani mietinkin tanssivani hyllyvällä suolla keijujen kanssa. Keijuthan ovat vaaleita ja heillä on hapsuinen asu päällä, maahiset sitten on jo toinen juttu. Maahisia pitää kunnioittaa ja jopa pelätä. Kenties tanssimmekin noiden keijujen kanssa pois maahisten ulottuvilta. Nopeasti, täytyy kulkea nopeammin!

PEP2015-2
Maahisia reitillä.
(kuva aukeaa isommaksi klikkaamalla)

Suon ylitettyäni havahdunkin olevani jo aika lähellä noin 25km kohdalla olevaa ensimmäistä huoltoa. Keijut ja maahiset ovat jäänee suolle ja polkukin on muuttunut jo taas jalkojen alla hieman kovemmaksi, mutta erittäin teknisenä siinä on vaikeata juosta. Huomaan olevani aika väsynytkin. Ruotsin reissu ja kova kilpailukausi painaa – onneksi jalka tuntuu kuitenkin kestävän. Kyllä tämä tästä. Juoma on tosin jo loppunut, mutta pitkä matka huoltoon ei voi enää olla. Siellähän se onkin! Kurvaan huoltoon ja kulautan heti puoli litraa vettä kitusiini siltä seisomalta ja otan dropbägistäni, jonka tähän sai halutessaan jättää, palautusjuomani. Kumoan sen samalta seisomalta kurkusta alas. Täytän pulloni ja juon vielä puoli litraa vettä ja vetaisen vielä yhden geelin alas. Siitä sitten taas rohkeasti matkaan, metsä kutsuu.

Noin 100m huollon jälkeen huomaan tehneeni virheen.. Olen varmaankin juonut kerralla liikaa, sillä alkaa pistämään todella pahasti. Sinänsä juoma tuntuu kyllä imeytyvän, suolaakin kun on tullut reippaasti napsittua, mutta tuo rintapistos on kyllä tosi paha. Samalla tutustun taas aika reippaanlaisen voltin kera Nivalalaisen varvikon mustikkatilanteeseen – ja rintapistos vain pahenee. Juoksemisesta ei tuu yhtään mitään, kun yritän, niin pistos tuntuu tosi pahalta. No ei auta, koetan vain edetä miten nopeiten vain pystyn. Otan aina muutaman juoksuaskeleen ja perään kävelyaskeleen. Näin saan edes jotenkuten edettyä tätä todella haastavaa polkua pitkin. Hakkuuaukiot ja suot vetävät kyllä nöyräksi auringon paahtaessa ja metsän suojissa odottaa todella juurakkoinen ja kivinen poluntapainen ura. Voin puhtaalla omallatunnolla sanoa, että näin alustaltaan haasteellista polkua en ole aiemmin koskaan juossut – tai yrittänyt juosta. Ihanan kamalaa!! Vain tuo pistos häiritsee nautintoani, ei pysty puskemaan. Sattuu, mutta eihän se missään tunnu, jos ei vähän satu!! Tämän harrastuksen kanssa on jo oppinut suhtautumaan fyysiseen rasitukseen ja sen tuomiin kipuihin sellaisella tavalla, että matka jatkuu kuitenkin edes jotenkin kelvollisesti.

Koppelo nousee lentoon suon laidasta sukeltaessani esiin metsän reunasta. Komea lintu. Tulee mieleen nuorempana vietetyt metsästysreissut. Sammaleen haju ja joutsenten laulu. Kyllä suomalaisesta luonnosta voi nauttia niin monella eri tavalla. Tälläkin suolla voisi varmasti hillastaa, kerätä karpaloita, latvametsästää teeriä ja tietysti – juosta tuo suo sieluun. Minä juoksen tai oikeastaan tietysti kävelen. On todella kuuma auringon paahtaessa ja pistos rinnassa vaivaa edelleen, mutta matka jatkuu – tottakai se jatkuu. Sitten saavun jonnekin Nivalan korpimaiden takamaastoihin ja menokin alkaa hieman helpottamaan. Takana on yli 35km ja pistos rinnassa väistyy. Kylläpä kestikin!! Mutta nyt jalka sentään nousee taas niillä lyhyillä juostavilla pätkillä edes jotenkin. Polku on vain todella haastavaa juosta ja olen turvallani kokoajan. En varmasti ole kaatunut ikinä yhteensäkään lenkeillä tai kilpailuissa yhtä montaa kertaa kuin nyt tämän kilpailun aikana. Jalka on väsynyt ja virhearvioita tulee tehtyä useita. Niiden myötä tutustun hyvin läheisesti jokakerta Nivalalaiseen sangen monipuoliseen aluskasvillisuuteen. Kyllä täältä mustikoitakin poimisi!!

Vihdoin saavun 45 kilometrin huoltoon. Olo on kyllä erittäin väsynyt. Takana on kyllä sellaiset 45 kilometriä, että en ole aiemmin kokenut!! Maaliin tästä olisi tietysti vielä yli 10km, mutta polku muuttuisi kuulemani mukaan paremmin juostavaksi. Kaadan huollossa puoli litraa vettä päähäni ja juon sitä pari kolme desiä. En edellisestä pistoksesta johtuen uskalla juoda enempää, mutta geelin vedän siinä samalla kitusiin ja syön muutaman suolaisen salmiakkikarkin sekä otan suolatabletin – noita suolatabletteja onkin taas kulunut matkan varrella. Krampeista en olekaan kyllä kärsinyt ja nesteet ovat imeytyneet hyvin. Tosin aina kaatuessani jalkoja on yrittänyt kramppailla, mutta juoksua ne eivät onneksi ole hylkineet. Jalat ovatkin taas tänään minun soittimeni. Juttelen hetken huollossa talkoolaisten kanssa. Nivalalaiset on kyllä todella mahtavaa porukkaa ja tämä tapahtuma. Ten points!! Ja papukaijamerkki päälle!! Mutta ei auta – matka jatkukoon.

Loppumatka sujuu sitten hieman paremmin. Polulta löytyy jopa ihan juostaviakin osuuksia. Jopa sellaisia missä jalan alla on kantavaakin maata. Olen vain tietysti jo niin väsynyt tuosta 13-45km välisestä rämpimisestä, että mitään varsinaista vauhdin hurmaa en valitettavasti enää saa millään päälle, vaikka kuinka yritän pakottaa itseni latomaan jalkaa toisen eteen. Toisaalta kyllä tämä loppumatkakin lukemattomine suo-ojien ylityksineen ja muutamine todella märkine kohtineen antaa myös ihan riittävää haastetta kulkijalleen. Onnistunpa jopa vetämään naamalleni vielä mutamällikköönkin ihan viimeisten kilometrien aikana. Meno on hidasta ja Inovin mono ei kyllä oikeen enää ole syönnillään, mutta niin vain raahaan erittäin väsynyttä ruhoani kohti maalia. Vihdoin saavunkin lyhyelle pätkälle hiihtoladun pohjaa joka johtaa maaliin. Ihana tunne. Tästä selvitään. Maahisia, keijuja, kanalintuja, sammalta, suota, metsää, hakkuuaukeita. On ollut taas todella kokonaisvaltaisesti nautintoa tarjoava kokemus!! Saavun maaliin. Hieman ihmetyksekseni olen kuulemma jopa toiseksi nopeimpana maalin ylittänyt juoksija ajallani 7.19,20h, sen verran vaikeaa tuolla 25-35km välillä oli, että ajattelin tippuneeni tulosliuskalla enemmänkin. Häviän voittajalle 15min, joten kukaan ei vielä toistaiseksi ole rikkonut edes 7h rajapyykkiä tällä reitillä. Tietysti olisin halunnut voittaakin, kuten aina, mutta pitää olla tyytyväinen. Nivalan suunnistajien Heikki Uusivirta oli tällä kertaa ehdottomasti reitin kuningas voittoajalla 7.04,18h ja Milla Vierimaa kuningatar ajalla 9.00,59h. Haltioiden kuningas ja kuningatar vuosimallia 2015? Ensi vuonna uudestaan kokeilemaan? Ei mahdottomuus ajatuksena ollenkaan.

PEP2015-6
Olihan raskas reissu!
(kuva aukeaa isommaksi klikkaamalla)

Kaikessa kamaluudessaankin tällainen reitti muuttuu ehdottomasti suureksi nautinnoksi. Seitsemän tunnin alitukseen omalta osaltani uskoisin yltäväni, kunhan ei ole niin kovaa taustarasitusta kuin nyt oli, mutta alle kuuteen tuntiin pitää kyllä olla jo ihmemies. Ei onnistu ainakaan minulta. Pidän reittiä erittäin vaativana tämän kokemukseni perusteella, täällä ei todellakaan pääse helpolla kukaan. Reitti on haastavuudestaan huolimatta kaunis, perinteinen suomaisemallinen metsäreitti, joka ei tyhjänpäiden teitä pitkin etene eikä soita väistele. Juoksija saa kulkea metsän ja soiden rauhoittavassa syleilyssä omine ajatuksineen. Tavata maahisia, haltioita ja keijuja. Moikata luonnon ihmeellisiä olentoja – ja palata maaliin suopursun tuoksuisena seikkailijana. Olihan tämä kuulkaa omalla tavallaan aivan ainutlaatuinen kokemus!! Suuret kiitokset ystävälleni Onnille sekä koko Nivalalaiselle talkooporukalle. Olitte järjestäneet meille juoksijoille todella nautinnollisen luontohuvipuiston, joka ei takuulla jättänyt ketään kylmäksi!!

Mainokset
Categories: Yleinen

Artikkelien selaus

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: