NUTS Pallas 134km

NUTS Pallas polku-ultrajuoksu, tämä reitti minunkin tulee vielä kokea. Näin olen ajatellut jo pari vuotta tuttujeni kertomuksia tapahtumasta kuunnellessa. Koska haaveilemani UTMB ei toteutunut arvan osuessa talvella kohdallani ohi ja kyseistä ainakin Euroopan, jos ei jopa koko maailman suurinta ja kauneinta kilpailua varten minun tulisi taas saada karsintapisteet kasaan – niin valinta oli helppo. Tänä vuonna olisi NUTS Pallaksen vuoro, Lapin taikaa läpi yöttömän yön. Ylläksen yli peikkometsään, mistä matka jatkuisi yli tuntureiden ja kerojen kohti määränpäätä – Enontekiön Hettaa. Matka olisi sangen kunnioitettava 134km ja sisältäisi noin 4500 metriä korkeuseroa, mikä on Suomen oloihin todella kunnioitettava määrä.

Niinpä löydänkin heinäkuun puolenvälin torstaina itseni Ylläksen Saaga hotellista. Lattia täynnä kisavarusteita ja itsellä mukava kisakutina nahan alla. Tiedän, että kunnon ei suhteellisen vasta juoksemani Tromssan Midnight Sun Marathonin perusteella pitäisi ainakaan kovin huonon olla, mutta kuinka elimistö toimisi tällä kertaa näin pitkässä suorituksessa? Se on aina se arvoitus. Olo oli kyllä silti luottavainen. Jalat oli tuntuneet koko viikon hyviltä ja kerrankin kilpailun alla mitään paikkaa ei kiristellyt tai särkenyt. Suorastaan harvinainen tilanne. Hörppään huikat punajuurimehua, jota olen käyttänyt tankkauksessa tänä vuonna ja sidon Hoka One Onen Challenger ATR tossut jalkaan, ollaan Hietalan Jannen kanssa sovittu, että käydään pieni iltalenkki jalkojen verryttelyksi. Niinpä hyppään ulos ja Janne saapuu myös paikalle, käydään pikku mutka NUTS Pallas tapahtuman 26km reittiä pitkin ja totean, että jalat pelaa edelleen hyvin. Takaisin tullaan mukavan reippaasti alamäkeen ja vaikka omasta mielestäni olen aika hyvä alamäkijuoksija, niin kyllä Jannen askelta seuraillessa pitää sanoa, että on kyllä rennon ja keveän näköistä rullausta. Jannehan tuli muuten sittemmin maaliin 55km matkalta toisena – ja sellaisella ajalla, että helposti voi sanoa suorituksen olleen vähintäänkin hyvän.

lahto

(kuva: Hanna Junttila)

Perjantai iltapäivä. Lähtöhetki lähenee. Tuttuja juttuja – tiedän mitä on edessä. Illan, yön ja aamun tunteja täynnä erilaisia tunteita niin poluilla, kuin varmasti myös NUTSin kisoille ominaisen gps seurannan ansiosta kotikatsomoissakin. Nämä ovat harrastajille hienoja tapahtumia, jotka synnyttävät tarinoita, mukaan mahtuu niin itsensä voittamisen huumaa, iloa ja menestystä – mutta myös tappiota ja keskeyttämisiä. Siinä sitä siis taas ollaan hieman ennen lähtöä, polkujuoksuperheen kanssa valmistautumassa lähtöön. Tämä on aika pienen, mutta kokoajan kasvavan harrastajoukon juttu, joka voi viedä mukanaan. Nämä matkat ovat sellaisia, että ottavat paljon, mutta antavat vielä enemmän. Vaikka näissäkin menestys mitataan urheilullisilla suorituksilla, juoksija on aina myös ihminen, jolla on annettavana oma ainutlaatuinen tarinansa poluille. Metsien ja tuntureiden kutsu on kuiskaus, ei käsky. Se houkuttelee. Nyt lähdetään.

Lähtö tapahtuu Ylläshotelli Saagan edestä ja lähden ihan reippaasti loivaan alamäkeen ennenkuin käännytään Ylläksen huipulle johtavalle reitille. Ensimmäiset parisataa metriä olenkin kilpailun kärjessä, ne ainoat metrit tällä kertaa. Mäkeen saavuttaessa lasken vauhdin alas ja katselen ihmeissäni kuinka japanilainen, ruotsalainen ja puolalainen kaveri lähtevät rynnimään kauhealla höökillä kohti huippua.. Jään itse Mikaelin ja Juuson taakse seurailemaan tilannetta. Huomaan, että sauvoistani huolimatta Mikael ja Juuso menee ylös mäkeä kevyemmin kuin itse. Minulle tuttu ongelma on siis edelleenkin tallessa, vaikka selkeästi tilanne on jo helpottanutkin talven punttitreenien ansiosta – ei löydy tunkkausreittä pitkään ylämäkeen.. Mutta kun ylläksen huippu tulee vastaan ja reitti kääntyy alamäkeen tilannekin muuttuu heti. Lasken mäen sen kummemmin jarruttelematta alas ja alhaalla taidan ollakin jo kolmantena kilpailussa. Mäki tuli todella vauhdikkaasti alas, nopeimman kilometrin hurahtaessa aikaan 3.36min. Harvemmin tulee näin pitkässä kisassa kuljettua noin nopeita kilometrejä.. Vaikka lasku sujuikin hyvin, niin huomasin sen aikana huolestuttaviakin merkkejä.. Alamäen aikana vatsassa nimittäin möyrähti pari kertaa aika huolella ja etureidetkin veti hieman jumiin.. Tästä oikeastaan alkaisi vasta varsinainen kilpailu.

lahtokiihdytys

Oma paikkani jonosta on löytynyt sijalta seitsemän. Matka jatkuu pitkin peikkometsäpolkuja ja tuntureita ylitellen kohti noin 60km päässä sijaitsevaa Rauhalaa, mikä olisi omien ajatuksieni mukaan se huoltopiste, missä kilpailun kulusta voisi omalta osalta tietää jo hieman enemmän. Minulla on aika isoja ongelmia vatsan kanssa. Joudun vetämään vauhtia alas, että pystyn juoksemaan. Se hotellin aamupalalla syömäni mättöaamiainen oli virhe. Oppia ikä kaikki. Pariin kertaan pitääkin tutustua reitin varrella sijaitseviin ulkohyysiköihin, kiva kun löytyy kuitenkin sentään ihan vessat ja kaikki! Noin 40km kohdalla alkaa onneksi hieman helpottamaan. Olen rauhallisesti juonut  Northforcen Extreme jauheella (suolaa 8g/100g) terästettyä vettä ja ilmeisesti alas menneet tavarat alkaa imeytymään. Aika helpotus, koko matka vatsan kanssa tapellessa olisi ollut hieman turhankin raakaa.

Rauhalaan mennessä olen kuulemma yhtäkkiä noussut jo toiseksi. Ronkaisen Tomilla taisi olla valitettavasti jotain ongelmia ja Simpasen Juuso nukkuu Rauhalan huollossa pakettiautossa kärsien todella pahoista vatsavaivoista. Ruotsalainen, japanilainen ja puolalainen juoksija ovat tulleet myös selkä edellä vastaan. Taisi olla se alun höökiminen heillä turhankin kovaa. Suomalaisen peikkometsän kosteus ja kaatuneet puut voivat tulla monelle aika suurena yllätyksenä. Sen sijaan Mikael jatkaa odotetun vahvasti kärjessä menoaan. Kokemus on jälleen kerran valttia ja sitähän Mikaelilta löytyy, tietää varmasti mitä tekee ja tulee toimeen ongelmienkin kanssa. Näin pitkässä kisassa niitä tulee kuitenkin ihan kaikille.

Rauhalan huollosta kohti Pallasta lähden reitille kolmantena. Juuso on herännyt ja jatkanut matkaansa, mutta tulee aika pian selkä edellä vastaan. On valitettavasti todella pahoissa vaikeuksissa ja palaakin takaisin keskeyttäen kisansa Rauhalan huoltoon. Todella harmi, mutta hänestä kuullaan vielä. Olen varma siitä. Muutama kilometri Rauhalan huollon jälkeen ruotsalainen kaveri höökii taas hirveellä vauhdilla ohitseni. Päästän kaverin ohi ja ihmettelen hänen tempovaa menoa. Tuli jo ennen Rauhalaa väsyneen näköisenä selkä edellä vastaan ja nyt vetää raa’asti kiskoen ohi. Mietin ettei mene kauaa ja tulee taas selkä edellä vastaan.. Noin kolme kilometriä tuon jälkeen huomaankin, että teknisessä laskussa edelläni näkyy juoksija ja kuittaan itseni takaisin kakkossijalle. Jään juoksemaan yksin ja alan nauttimaan Lapin yöttömästä yöstä. On mahtava auringonpaiste, joskin aika viileää. Täällä asuu jotain taianomaista ja selittämätöntä.

Tunkaten

(kuva: ONEVISION.fi/Juha Saastamoinen)

Pallakselle saavun toisena ja palelee aika tavalla. Olen todella väsynyt. Univelka painaa ja on käsillä juuri ne aamun pahimmat tunnit. Säätilakin alkaa muuttumaan joten kiskaisen päälleni kuoritakin, juon puoli kuppia kahvia ja proteiinipitoisen palautusjuoman. Ville ja Mikakin saapuvat Pallaksen huoltoon. Ville on noussut jo kolmanneksi ja vaikuttaa ihan hyvävoimaiselta. Päätän lähteä jatkamaan matkaa kohti Hettaa, että saisin hieman etumatkaa Villeen. On tosi vaikeaa päästä liikkeelle, jalat on tosi tyhjän oloiset. Pikkuhiljaa kuitenkin lämpenen ja pääsen jotenkin liikkeelle. Ehdin yli Pallastunturin ja jonnekin Jäkäläkerolle ennenkuin alkaa kunnolla satamaan navakan tuulen lisäksi. Keli on aika kurja ja vedän merinovillaiset hanskatkin käteeni. Merinovilla on kyllä upea materiaali. Lämmittää märkänäkin hyvin. Paras materiaali näissä olosuhteissa vaativille sormilleni.

Pallaksen jälkeen matka jatkuu läpi avotuntureiden, ylhäällä on kylmää ja sade piiskoo jo kuoritakinkin läpi, mutta matka jatkuu. Alan heräilemään. Se on aina aika ihmeellistä kuinka sitä nukkumatta tuntiakaan tavallaan herää uuteen päivään. Jalat on vain vetäneet kylmiksi ja mistään kunnollisesta juoksemisesta ei voi puhua. Eteneminen on surkean hidasta, vauhti harmittaa, mutta jollain todella sairaalla tavalla nautin. Olen taas vääntämässä rajan toisella puolen. Tämä olotila on aina yhtä ihmeellinen, siitä pitää osata nauttia. Haluttaisi lähettää viesti rakkaalle kotiin, että olosuhteisiin nähden kulkee ihan mukavasti, mutta vesisateessa en viitsi alkaa kaivamaan puhelinta esille. Pitää siis vain päästä maaliin ja soittamaan. Sitä hetkeä ajatellen alan vääntämään eteenkäsin.

Todella pitkän matkan jälkeen saavun vihdoin Pyhäkeron, viimeisen nousun alle ja lähden nousemaan ylös. Keli on muuttunut tosi pahaksi. Nousu tuntuu kestävän ikuisuuden, yli neljäkymmentä minuuttia ja ensimmäistä kertaa missään kilpailussa mietin oikeasti, että kaivanko hätäpeitteen liiveistä esille. Tuulee n. 20m/s ja vettä tulee reilusti. Näkyvyys on todella surkea ja on tosi kylmä. Joudun rauhoittelemaan itseäni, että kaikki on hyvin niin kauan kuin vain pysyn liikkeessä. Alkaa tuntumaan lieviä hypotermian oireita.. Alan juoksemaan kaikkiin vähän loivimpiinkin ylämäkiin pysyäkseni lämpimänä. Ajattelen Susannaa ja että täältä pitää päästä kotiin. Lukemattomilta tuntuneiden valehuippujen jälkeen saavun vihdoin Pyhäkeron huipulle ja isken itseni alamäkeen sen mitä jaloista lähtee – ja tietysti jalka tökkää. Nauran koivilleni, tuhdissa väsyssä ilmalentoja ei vain oteta enää jaloilla haltuun. Onneksi ei käy pahemmin. Naarmuilla selvitään ja kohta lasken taas sen mitä pääsen kohti lämpimämpää kurua. Koko kilpailun pahin osuus on voitettu.

Vihdoin saavun ”loppusuoralle”, reilun kymmenen kilometriä pitkälle tieosuudelle. Tiedän, että Mikaelia en saa enää millään kiinni, mutta samalla alan olemaan aika varma omasta kakkossijasta. Maantiellä takana tulevien tulisi olla kyllä tosi vahvoja, jos meinaavat ohi päästä. En viitsi enää isommin kuitenkaan puristaa, vaan hölkkäilen rauhallisesti ja kävelen väliin katsellen taakseni suorilla – ei näy ketään. Hymyilyttää, tämä kilpailu on kohta ohi ja maaliin pääsen ihan varmasti. Upea tunne!! 19 tuntia 17 minuuttia ja 30 sekuntia reitillä aikaa käyttäneenä saavun maaliin iloisesti tuuletellen. Aivan uskomattoman hieno tunne, Simpasen Juuso onnittelee ensimmäisenä, samoin Mikaelin vaimo Sari. Juuso on todella mukava kaveri, oli kiva tutustua – samoin Mikael ja Sari Heerman!! Huikeita ihmisiä, arvostan todella paljon sitä heidän sosiaalisuutta ja sellaista erittäin ihmisläheistä ja lämmintä olemusta. Itselläni on kuitenkin tietysti mielessä vain, että pitää päästä jonnekin kuiviin tiloihin ja soittamaan Susannalle, Olen kylmissäni, mutta todella onnellinen matkasta jonka sain kokea reitin varrella.

maalissa

(kuva: Sari Heerman)

Vaikeaa oli, mutta niin taisi olla kaikilla muillakin. Sijoituksellisesti jäin puolitosissani tavoittelemastani ykkössijasta, mutta tällä kertaa ei ollut kyllä mitään jakoja vastata Mikaelin menoon. Kakkossija on silti enemmän kuin mitä oikeastaan rehellisesti ajattelin täältä onnistuvani saamaan, joten sijoitukseen olen tosi tyytyväinen. Aika sen sijaan ei kyllä ole sitä mitä ajattelin ja ainakin tuntia jopa paria nopeampaa tuon reitin pitäisi kyllä kulkea. Tällä kertaa keli ja alun vatsaongelmat pudotti kuitenkin vauhtia sekä varmasti osaltaan myös sateisen kesän jäljiltä tosi kostea reitti. Uskonkin, että tulevina vuosina tällaisella ajalla ei tarvitse paljoa palkintosijoituksista haaveilla – mutta yhtään se ei tietysti himmennä tätä tämänkertaista suoritustani, saa siihen silti lähteä kuka vain kokeilemaan paremmassakin kelissä 🙂

Varusteet toimi kyllä nyt todella hyvin, kaikki on kunnossa tulevia koitoksia ajatellen niiden puolesta, joten nyt ei tarvita kuin lisää jerkkua reiteen tulevana talvena ja ainakin kotimaan kisoissa uskoisin pystyväni taistelemaan kärjen mukana tai ainakin tuntumassa jatkossakin. Samoin nesteytykseen on löytynyt itselleni todella hyvä Northforcen Extreme tuote. Lisäksi tämän kilpailun ansiosta minulla on taas UTMB karsintapisteet kasassa, joten kenties 2017 pääsen toteuttamaan ison unelmani ja osallistumaan Euroopan, jos ei jopa koko maailman arvostetuimmalle satamailiselle vuoristokilpailulle. Jalkamatkailijan unelmat elää – vahvoina 🙂

Tärkeimmät varusteet mitä käytin kilpailussa:

Kengät: Hoka One One Challenger ATR
Juoma-/varusteliivi: Hoka One One F-light
Vaellussauvat: Black Diamond Distance Carbon FLZ 120-140cm
Paita: WAA Ultra Equipment – Ultra Carrier t-shirt
Takki: Inov-8 Stormshell 150
Shortsit: Compressport Ultra Over Short shortsit
Sukat: Zeropoint Ankle Socks OX

Kilpailun viralliset tulokset
Kilpailun viralliset sivut

Advertisements
Categories: Yleinen

Artikkelien selaus

Kommentointi on suljettu.

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: