Monthly Archives: syyskuu 2016

Syyskuu 2016

img_5219

Claytonit ruskatunnelissa

Syyskuu, jälleen kuukausi harjoittelua takana. Omat treenit ovat kulkeneet aivan mukavasti, pientä väsymystä alkoi loppukuuta kohti olla kehossa, vaan tokihan tuon ymmärtää. Pitkästä aikaa kuukauden harjoittelukilometrit läheni 500 kilometriä. Avainharjoitteluna kohti Wihan 100km matkaa olen käyttänyt syyskuun aikana pitkää (30-40km) noin kilpailuvauhtista(100k) lenkkiä, jonka jälkeisenä päivänä olen tehnyt vielä rennon pidemmän mäkiharjoittelulenkin maastossa. Toivottavasti noista nyt tarttui kestävyyttä tulevaa kilpailua ajatellen. Tarkoitus olisi juosta tuo kahden viikon kuluttua juostava 100km maantiejuoksu alle 8,5 tunnin ja mikä ettei se ihan realistinen tavoite olisikin.

Kuukauteen mahtui myös eräs jatkoani ajatellen merkittävä juttu, kun tuleva Hoka One Onen maahantuoja Funster Company OY tarjosi yhteistysopimusta ja näinollen jatkossa juoksenkin Hoka One One kenkäbrändin juoksutossuilla. Hoka One Onehan on merkki, joka on jo pidempään ollut varsinkin Pohjois-Amerikassa ja Euroopan ultrajuoksupiireissä suosittu kenkämerkki, mutta on tulossa nyt myös ryminällä mukaan perinteisimmillekin juoksukenkämarkkinoille. Tästä mainittavimpina esimerkkeinä uudet mallit Clayton ja Tracer. Itselläni on nyt testissä molemmat mainitut mallit sekä vanha tuttu ja turvallinen maastomalli Challenger ATR, joilla olen jo juossut mm. Lavaredo Ultratrailin, Tierra Arctic Ultran, NUTS Pallaksen sekä Tromso Skyracen.

Challenger ATR on siis vanha tuttu, mutta muutama sananen ensitutustumisten jälkeen malleista Clayton ja Tracer:

Clayton on kevyt ja erittäin vakaan juoksutuntuman antava tossu, joka rullaa nätisti ja omaa erittäin hyvän vaimennuksen. Hurjasta ulkomuodostaan huolimatta tossu on oikeasti hyvin lähellä ns. perinteistä juoksukenkää, eikä sellaista mihin Hokalta on totuttu, eli tossu ei ole ollenkaan niin ”korkea” kuin sivuprofiilista voisi kuvitella. Pikemminkin Hoka tuntuu tehneen tossusta Hokan näköisen, mutta silti ”perinteisen” tossun laittamalla tossuun jonkinlaisen valeprofiilin sivulta katseltaessa. Kenkähän on hyvän näköinen ainakin omaan silmääni, joten siinä mielessä Hoka on kyllä onnistunut hyvin. Clayton on myös lestiltään aika leveä, joten perinteisesti suht kapeahko Hoka One  One merkeistä Clayton soveltunee parhaiten leveämpää lestiä tarvitseville. Näillä aion itse juosta kahden viikon kuluttua Wihan Kilometrien 100km maantiejuoksun, mutta ominaisuudet riittävät kyllä hyvin lyhyemmillekin matkoille, sillä tossut soveltuvat hyvin nopeampaankin askellukseen.

img_5222

Hoka One One Clayton ja Kemijoki

Tracer sitten taas on nimensä mukaisesti täysiverinen raceri. Vielä keveämpi kuin Clayton ja antaa erinomaisen ohjaavuuden askeleelle esim. Adidas Adios Boostin tavoin nopeammalla askelluksella, joten eipä siis ihme, että ihastuin näihin itse jo näiden parin ensimmäisen lenkin aikana. Kenkä on juoksutuntumalta omasta mielestäni hyvin lähellä Adidaksen Adiosta. Vie askelta hienosti eteenkäsin ja houkuttaa revittelemään. Erittäin keveä, mutta silti hyvän vaimennuksen omaava tossu, joka sopii sukkamaisesti jalkaan. Lesti on kuitenkin usean Hoka One Onen mallin tavoin kapea, joten leveälestistä kaipaaville ja Traceria kisatossuksi miettivälle suosittelen kokeilemaan pykälää isompaa kokoa kuin tavallisesti tai sitten valitsemaan Claytonin, joka ei mielestäni kuitenkaa kauas jää Tracerin ominaisuuksista ajatellen nopeaa revittelyä. Omaan kapeaan jalkaan Tracerit sopivat mainiosti, joten näillä tulen varmasti juoksemaan kilpailut aina maratonille asti sekä kaikki kovemmat maantieharjoitukseni.

Syyskuuhun mahtui sitten tietysti myös paljon seurattavia kilpailuja, joista päällimmäisenä tietysti Maratonin SM-kilpailu. Miesten voito vei omalla henkilökohtaisella ennätyksellään Aki Nummela. Kerrassaan upeaa!! Akille tämän kyllä suo todella iloiten, onhan mies sangen hieno urheilija. Naisten voiton otti Laura Manninen ja haluan tietysti mainita myös polkujuoksupuolta suvereenisti hallitsevan Henri Ansion upean alle 2.30h tulokseen päättyneen maratonkilpailun!! Ihan mahtavaa!! Syyskuussa juostaa tietysti myös perinteisesti Berliinin maraton ja siellähän sitten Simo-Pekka Fincke otti haltuunsa myös sub 2.30h tunnin maratonin ja moni tuttu teki myös hienoa jälkeä tuolla todella hienolla kaupunkimaratonilla. Heistä parhaana suomalaisnaisena maaliin tullut Paula Tukiainen juoksi hyvän juoksun hieman vaikean kauden päätteeksi ja Rovaniemeläinen Veli-Heikki Koivukin lähenteli kuulemma vaikeasta maratonista huolimatta legendaarista 2.30 aikaa 2.36,31 noteerauksellaan. Naisten puolella myös Lapin Johanna Davidila juoksi upeasti jälleen alle kolmen tunnin ajan ollen toiseksi paras suomalaisnainen Berliinissä – ja juuri tätä kirjoitellessa on käynnissä Vaarojen maraton sekä Spartathlon, mutta ne ovatkin sitten jo ensi kuun juttuja.

Kuukauden treenit:

1.9. To aamu: vr + 3x2000m/500m + vr, vetojen keskivauhdit 4’36min/km – 4’17min/km ja 4’00min/km. Yhteensä 13km juoksua juoksumatolla ja heti perään 45min voimaharjoittelua punteilla.
2.9. Pe iltapäivä: kevyttä juoksua 20.40km@5’53min/km. Vähin punttijumia, mutta ei pahasti.
3.9. La iltapäivä: perusjuoksua 10.02km@4’52min/km. Mukavan rentoa juoksua.
4.9. Su ilta: perusjuoksua 12.02km@4’50min/km. Tosi hieno syysilta lenkkeilyyn.

5.9. Ma aamu:  perusjuoksua 35.32km@4’51min/km. Alkuun pienet verryttelyt , sitten 10 kiekkaa n. 3,2km mittaista Pörhölänkankaan rinkulaa ja siihen päälle lyhyt loppuverryttely. Joka kiekan jälkeen lyhyt kävelypätkä, mukana oli nyt pikku laatikko pirkka rusinoitakin. Meni alas mukavasti, joten rusinat lähtenee varmaan mukaan Wihan huoltopöydällekin. Ilta: rentoa kävelyä 6.2km/60min.
6.9. Ti aamu: mäkiharjoittelua maastossa 21.40km@6’54min/km ja 1046m+. Eilisestä huolimatta aika kivasti kyllä tuli ylämäetkin, ei juuri tarvinnut ottaa kävelyaskelia. Oon tainnut muutenkin hoksata, että mikä aiemmassa tekniikassa ylöskäsin on ollut vikana. Nyt meno on paljon rennompaa. Taustarasituksesta huolimatta selkeesti helpompi 21k/1000m+ kuin edelliskerralla.
7.9. Ke iltapäivä: kevyttä juoksua 10.18km@5’37min/km. Helppoa ja rentoa menoa.
8.9. To iltapäivä: vr + 8,5km@3’55min/km + vr, yht. 13.09km. TV-kovan osuus tuli jo hieman helpommin alle nelosta lasketellessa.
9.9. Pe aamu: kevyttä juoksua 11.22k@5’47/km, kiva keli ja ihan mukava askel.
10.9. La: lepo
11.9. Su aamu: vr3km + 3x2000m/500m + vr3km juoksumatolla, mistä 2000m vedot 4’00min/km tahdilla ja verryttelyt sekä palautukset 6’00min/km tahdilla. 2000m vetojen keskisykkeet 154, 156 ja 157, joten nyt jo tuntuman lisäksi myös sykkeiden puolesta huomattavasti rennompaa juoksua. Yhteensä juoksua 13km@5’06min/km. Heti perään 45min voimaharjoittelua punteilla kuntosalilla.

12.9. Ma iltapäivä: kevyttä juoksua 20.01km@5’48min/km, melkoinen syysmyrsky.
13.9. Ti iltapäivä: kevyttä juoksua 10.06km@5’35min/km, hieno syyskeli. Ilta: perusjuoksua 6.20km@4’41min/km.
14.9. Ke aamu: perusjuoksua 42.21km@4’51min/km. Aika mukava pitkä harjoitus Wihan Kilometrien satasta ajatellen. 10 kierrosta 3,2km Pörhölänkankaan rinkiä ympäri ja joka kiekalla pieni kävelypätkä. Alkuun ja loppuun pikku verryttelyt. Ilta: reipasta kävelyä 5.1km/45.39min.
15.9. To aamu: mäkiharjoittelua maastossa 30.73km@7’01min/km ja 1504m+. Vähän edellispäivän ”maraton” painoi alussa, mutta yllättävänkin nopeasti jalat huomasi mitä varten ollaan Kallinkankaalle tultu. Ihan mukava kulku taustarasitukseen nähden.
16.9. Pe aamupäivä: kevyttä juoksua 20.04km@5’44min/km, kylmä tuuli, mutta juoksu oli yllättävänkin helppoa taustarasitukseen nähden.
17.9. La iltapäivä: perusjuoksua 10.17km@4’34min/km, seassa 3x3min/3min vedot.
18.9. Su ilta: vr + 8,5km@3’55min/km + vr. Aika mukava kulku, taas napsun helpommalta tuntuu tuollainen pikkusen nelosta nopeampi sävellaji. Syke pysytteli hyvin 155-160 välillä, mutta lopussa vetaisin noin kilsan hieman nopeampaa rynkytystä 165 sykkeellä. Ennen sitä keskivauhti oli 3’57min/km kellon mukaan. Yhteensä 12.82km@4’15min/km.

19.9. Ma aamu: kevyttä juoksua 12.02km@5’49min/km. Kevyt aamulenkki. Jalat hieman rasittuneen oloiset eilisestä kovemmasta törryyttelystä, mutta muuten tosi keveesti kyllä kulki.
20.9. Ti: lepo
21.9. Ke aamu: Alkuverryttelyä 3km@6’00min/km, sitten 3x2000m@3’52min/km palautuksina 500m@6’00min/km hölkät. Loppuun 3km@6’00min/km jäähdyttelyä. Yhteensä 13km ja reippaan oloinen treeni juoksumatolla. Varmaan aika sopiva vauhti tänään, kun syke noiden vetojen aikana oli 150-170 välillä, maksimin ollessa 170 lyöntiä minuutissa. Vetojen keskisykkeet oli 159, 163 ja 166. Tämän päälle vielä 45min voimaharjoittelua punteilla.
22.9. To iltapäivä: kevyttä juoksua 20.02km@5’35min/km. Kevyt lenkki, ekaa kertaa Hoka One One Claytonit jalassa, tuntuivat tosi mieleisiltä menopeleiltä. Kevyet, hyvä vaimennus, vakaat ja helpot juosta.
23.9. Pe iltapäivä: kevyttä juoksua 20.02km@5’30min/km, eli käytännössä edellispäivän toisinto.
24.9. La aamu: Perusjuoksua 10.08km@5’04min/km. Ei mikään maailman lennokkain aamulenkki.. Jotenkin tosi tukkoiset jalat, vaan kait niiden pitää väliin ollakin. Sen verran on määrää taas tullut.
25.9. Su iltapäivä: Perusjuoksua 42.33km@4’55min/km. Pörhölänkankaan (3,2km) kierrosta kerta toisensa jälkeen kipitellen, joka kiekalla pätkä kävelyä. Aika tiukkaa alkoi tänään kyllä oleen jo loppua kohti.

26.9. Ma aamupäivä: mäkiharjoittelua maastossa 25.11km@7’10min/km ja 1223m+. Mukavaa polkumättöä ja nousumetrejäkin reilut tonnikakssataa. Vähän eilinen kotikutoinen mara painoi alussa, mutta jalkojen auettua meno muuttui ihan mukiinmeneväksi.
27.9. Ti iltapäivä: kevyttä juoksua 10.02km@5’33min/km.
28.9. Ke iltapäivä: kovaa juoksua 12.84km@4’17min/km, mistä tasavauhtisen kovan osuus 8.5km@3’53min/km. Alkuun ja loppuun verryttelyä. Aika kova tuuli, mutta toisaalta mahtuihan tuohon pitkä osuus myötätuultakin.
29.9. To: lepo
30.9. Pe: perusjuoksua 6.68km@4’57min/km. Vähän tukkoista menoa, mutta eiköhän tuo tuosta kohti Wihaa parane keventelemällä.

 

Mainokset
Categories: Yleinen

Elokuu 2016

Terveiset kaikille, jotka ovat sattuneet eksymään Keminmaanialaisen jalkamatkailijan blogiin. Jatkossa ajattelin kirjailla ylös päiväkirjamaisesti harjoituksiani kuukausittain noiden kisakertomuksieni lisäksi – ja tulen samalla tulevaisuudessa myös kirjoittelemaan mm. hieman omista kokemuksistani, käyttämistäni varusteista ja kaikenlaisesta muustakin, mitä nyt milloinkin mieleeni juolahtaa.

Elokuuhan sujui vähän taas kilpaillen ja niistä toipuen sekä kavereiden edesottamuksia seuraten. Erittäin tyytyväinen olin suomalaisen Les Köykäset tiimin suoritukseen PTL:llä sekä suomalaisten UTMB suorituksiin, joista on pakko nostaa esille Anssi Auvisen kerrassaan upea juoksu tuolla Euroopan suurimmalla ja kauneimmalla satamailisella vuoristoultralla. Anssin aika 33.51h on mielestäni todella hieno suoritus ja upea palkinto pitkäjänteisestä työstä. Kerrassaan hienoa.

Vaan tässä Elokuun, ja hieman kyllä heinäkuunkin harjoittelusta:


25.7. Ma iltapäivä:
kevyttä juoksua 14.02km@5’39min/km, sis. 3 x 200m rennot vedot. Lämmin keli, mutta pilvistä.
26.7. Ti aamu: kevyttä juoksua 14.04km@5’38min/km, sis. 4 x 200m rennot vedot. Lämmin aamu, mutta pilvistä. Jalat tosi tyhjän oloiset. Ilta: reipasta kävelyä 5.18km/45.34min.
27.7. Ke aamu: kevyttä juoksua 7.28km@5’37min/km, lämmin ja kostea aamu. Iltapäivä: perusjuoksua 8.58km@4’52min/km, lämmin keli.
28.7. To aamu: kevyttä juoksua 18.04km@6’13min/km, aamulenkki Koskisen Pasin kanssa, tosi lämmintä jo aamusta.
29.7. Pe iltapäivä: reipasta/kovaa juoksua 9.57km@4’24min/km, vr + 3,2km@4’21min/km reipasta juoksua + 3,2km@3’53min/km kovaa juoksua + vr, lämmin keli.
30.7. La: lepo
31.7. Su aamupäivä: kevyttä juoksua 9.5km@5’29min/km, mistä 7.3km kevyttä ja loppuun 2.2km reippaampi pätkä ukkoskuuron yllättäessä.

1.8. Ma aamu: kevyttä juoksua 7.24km@5’37min/km, mukavan raikas aamu sadeyön jäljiltä.
2.8. Ti aamu: kevyttä juoksua 8.11km@5’29min/km, hyvä elokuinen juoksukeli.
3.8. Ke ilta: perusjuoksua 7.18km@4’32min/km, perinteinen pre-race lenkki eli seitsemisen kilsaa aerobisen kynnyksen tuntumassa, mutta kuitenkin alle – helposti ja kivasti tuli, eikä vauhtikaan omaan tasoon nähden hassumpaa.
4.8. To: lepo
5.8. Pe ilta: kevyttä juoksua 4.19km@5’21min/km, Tromson keskustasta sillan yli ja takaisin, jalkojen availua pitkän automatkan jälkeen.
6.8. La: Tromso Skyrace 50k
7.8. Su:
lepo

8.8. Ma: lepo, etureisissä tosi kovaa lihasarkuutta.
9.8. Ti: lepo, etureisissä tosi kovaa lihasarkuutta.
10.8. Ke: lepo, etureisissä tosi kovaa lihasarkuutta.
11.8. To: lepo, etureisissä lihasarkuutta, mutta alkaa helpottamaan.
12.8. Pe: tunnin hieronta jaloille ja lepo, hieronta avasi jalkasi mukavasti.
13.8. La: lepo
14.8. Su: lepo

15.8. Ma aamupäivä: reipasta mäkiharjoittelua maastossa 21.59km@6’56min/km, 1038m+.
16.8. Ti aamu: kevyttä juoksua kuntoradalla 7.61km@6’02min/km, kova tuuli aukeammilla paikoilla. Iltapäivä: kevyttä juoksua 7.63km@5’54min/km.
17.8. Ke aamu: kevyttä juoksua 8.02km@5’47/km, kova tuuli ja aika kylmää jo. Iltapäivä: juoksua 10.06km@5’02min/km sisältäen kovat 3x3min/3min vedot loppupuolella. Pari ensimmäistä vetoa n. 4’00min/km tahdilla ja viimeinen n. 3’40min/km tahdilla. Jalat aika ihmeissään pitkästä aikaa nopeammasta juoksusta.
18.8. To iltapäivä: reipasta juoksua 16.01km@4’54min/km, mistä reippaan osuus 12.9km@4’46min/km. Kiertelin läheistä n. 3,2km kierrosta ja koitin pidellä sykkeen 140-150 välissä, aina joka kiekan jälkeen otin pienen pätkän kävelyä. Tämä tällainen ensimmäinen ”täsmälenkki” Wihan 100km ajatellen.
19.8. Pe iltapäivä: kevyttä juoksua 20.04km@6’05min/km.
20.8. La: Lepo
21.8. Su: Lepo

22.8. Ma aamu: juoksumatolla vr + 3x2000m/500m + vr ja päälle 45min voimaharjoittelua jaloille sekä keskivartalolle. Kahden tonnin vetoja tein juoksumatolla ennen punttitreeniä 500m palautuksilla. Juoksumatto kertoo kyllä aina totuuden kunnosta verrattaessa edellisiin harjoituksiin ja sen perusteella en missään oikein hyvässä kunnossa tällä hetkellä kyllä ole. Kisat ja peruskuntoharjoittelun puute kisakaudelta painaa selkeästi kropassa. Lämmittelyksi 3km@6’00min/km(114). Sitten 2km@4’17min/km(155) + 500m@6’00min/km(144) + 2km@4’08min/km(162) + 500m@6’00min/km(151) + 2km@4’00min/km(168) + 3km@6’00min/km(147).  Syke korkea vauhteihin nähden eikä laske alas vetojen jälkeen = palautuminen on kesken kilpailuista ja peruskuntopohjaa on syöty. Eli kevyemmän harjoittelun kautta uuteen nousuun.
23.8. Ti iltapäivä: kevyttä juoksua 20.02km@5’50min/km. Takareidet aika tintissä punttitreenistä.
24.8. Ke iltapäivä: kevyttä juoksua 14.14km@5’53min/km, edelleen reisissä aika mukavaa punttijumia. Ilta: perusjuoksua 6.37km@4’56min/km.
25.8. To aamupäivä: reipasta juoksua 29.14km@4’56min/km. 8 kierrosta pörhölänkankaan 3,2km lenkkiä ympäri siten, että joka kiekan jälkeen lyhyt pätkä kävelyä. Alkuun ja loppuun lyhyet verryttelyt ja jäähdyttelyt. Niin sanottu työosuus 25.7km@4’50/km sellaisella ”satasen tunteella”. Eli täsmäharjoittelua tulevaa Wihan kilometrejä ajatellen. Ilta: rentoa kävelyä 4.01km/36.59min.
26.8. Pe aamu: mäkiharjoittelua maastossa 21.33km@7’03min/km, 1038m+.
27.8. La aamu: kevyttä juoksua 5.50km@6’05min/km. Ilta: kevyttä juoksua 5.46km@5’48min/km.
28.8. Su ilta: perusjuoksua 10.06km@4’50min/km, sisältäen 3x3min/3min kovat vedot.

29.8. Ma iltapäivä: kovaa juoksua 12.01km@4’21min/km, mistä tv-kovan osuus 8.5km@3’57min/km tahdilla. Ilta: reipasta kävelyä 5.01km/44.28min.
30.8. Ti aamu: kevyttä juoksua 15.59km@6’16min/km.

Categories: Yleinen

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.