Wihan Kilometrit – 100km

Perjantai, matkalla Tampereelle ja kuinkas muutenkaan – juoksemaan. Wihan kilometrit on kilpailuna ollut mielessä jo useamman vuoden, mutta vasta nyt tapahtuma sattui itselleni töiden ja muiden kilpailujen kannalta sellaiseen saumaan, että osallistuminen 100km maantiejuoksukilpailuun tuntui järkevältä. Toisaalta.. Omalta kannaltani on ehkä parempikin, että tämä kilpailu tulisi käymään toteen vasta nyt. Tarkemmin ajatellen kun en ehkä olisi ollutkaan vielä valmis ensimmäiselle maantieultralleni aiemmin. Pitkistä kilpailuistahan minulla kokemusta jo on kertynyt polku- ja vuorijuoksujen puolelta, mutta tämä juoksu tulisi kuitenkin olemaan hieman erilainen ja aika kilpailuhenkisenä en ole oikein ikinä halunnut lähteä mihinkään kisaan vain sillä tavalla pelkästään ”kokeilemaan”. Haluan aina, että startatessani minulla myös on aina tietysti ensisijaisesti realistiset mahdollisuudet päästä ultrajuoksukilpailu läpi, mutta myös toisaalta haluan sijoittua kilpailuissa aina mahdollisimman hyvin.

Olen nyt omasta mielestäni harjoitellut suhteellisen järkevästi ja määrätietoisesti viimeiset noin kaksi vuotta ja tunnen olevani valmis tähän kilpailuun. Tietysti harjoittelu ja kaikki muukin juoksemiseen liittyvä, lepo ja ravinto, kaiken pystyisi ihan varmasti tekemään vielä paljon paremminkin. Mutta omaan vuorotyöhöni ja elämän muihin asioihin nähden olen omasta mielestäni onnistunut ihan mukavasti täysin amatööripohjalta, käytännössä täysin nollasta aloittaen. Siitä suurimmat kiitokset pitää antaa Pasi Koskisen kanssa käymiini keskusteluihin ultrajuoksusta ja harjoittelusta yleensäkin sekä Ontrailista tutulle ”Päällysaho-Kullberg-Planting -linjalle” eli PKP-linjalle. Näiden lisäksi matkalleni on osunut monia muita juoksijoita joiden neuvoja harjoittelusta olen kuunnellut aina ns. tarkalla korvalla ja koettanut ottaa jotain oppia heidän tekemisestään omaan harjoitteluuni. On erittäin helppoa uskoa mm. sellaisia ultrajuoksijoita kuten Jari Tomppo ja Juha Hietanen, sellaista valmentajaa kuin Pekka J. Lehtinen. Sekä lisäksi on pakko mainita harjoituspäiväkirja Ontrail, jonka kautta olen jo kauan ikäänkuin ”vahingossa” saanut useita kullanarvoisia neuvoja.

Harjoitteluni on kuitenkin lopulta hyvin yksinkertaista ja perustuu pitkälle lauseeseen: ”kevyet harjoitukset kevyesti, reippaat reippaasti ja kovat kovaa”. Aika pitkälle olen harjoitellut sykkeiden mukaan, vaikken niitä ihan kuten raamattua lue. Vuorotyöstäni johtuen oma ”harjoitteluviikkoni” on 10 vuorokautta, johon sisältyy yksi kova harjoitus (lyhytkestoinen tai vetoharjoitus, kovavauhtinen), yksi tasavavauhtinen reipas harjoitus (60-120min, mielellään korkeuseroja sisältävällä reitillä) ja 1-2 pitkää lenkkiä (yli 2,5 tuntia). Kaikki muu harjoittelu aerobista juoksua, mistä valtaosa hyvin kevyttä hölkkää. Lopultahan juoksuharjoittelu ei kamalaa rakettitiedettä minun mielestä ole. Päästäkseen  ihan hyvälle tasolle on vain sisäistettävä itselleen muutamia perusjuttuja ja osattava ammentaa sitä tietoutta mitä itseä kokeneemmilla on annettavana sekä opittava lukemaan itseä ja omia tuntoja. Harjoittelu nimittäin kääntyy todella helposti tuottavasta ja kehittävästä todella kuluttavaksi, eikä enää sitten välttämättä motivoi. Pahimmassa tapauksessa pilaa koko hyvän harrastuksen. Sillä silloin kun harjoittelu tuntuu hyvältä ja huomaa, että kehittyy, juoksuharjoittelu on todella motivoivaa ja nautinnollista. Sen toisenkin puolen olen kyllä ehtinyt usein kokea ja varmasti koen vielä tulevaisuudessakin, virheitä sattuu.. kaikille. Tämä harrastelu kun olisi todella helppoa, jos se joka harjoittelee eniten olisi aina se paras. Näin asia ei kuitenkaan ole. En osaa, enkä oikeastaan edes uskalla avata harjoitteluani juuri tämän paremmin, mutta jos jollain on kipinä hukassa ja tuntuu, että tarvitsisi hyvää ohjausta juoksuharrastukseensa, niin suosittelisin ihan lämpimästi sijoittamaan hieman itseensä ja ostamaan vähintään puoleksi vuodeksi joltain juoksuharjoittelusta ymmärtävältä PT:ltä ohjausta itselleen ja miettimään sen ohjauksen aikana mitä tehdään ja miksi. Sillä olisin itsekin säästynyt monelta murheelta, enkä laske edelleenkään sitä vaihtoehtoa myöskään itseltäni pois, ettenkö vielä joskus voisi palkata itselleni myös valmentajaa. Itse uskallan tietämistäni Personal Trainereista suositella helposti ainakin Pasi Päällysahoa ja Jari Tomppoa.

Mutta takaisin junaan, saavun Tampereelle. Siitä sitten vain asemalta nopeasti kassi hotellille ja etsimään kaupungilta jotain syömistä. Olen kyllä tankannut hiilihydraatteja hyvin muutenkin ja olo on ehkä jopa hieman raskas, joten tyydyn yhteen subwayn patonkiateriaan sokerilimukalla ja haen kaupasta banaaneja sekä pienen pussin karkkia. Eihän nää mitään urheilijoiden ruokia ole, mutta tällä kertaa näin ja energiaahan näistä kyllä saa. Lisäksi illan mittaan join monille ikäisilleni lapsuuden uimahallireissuista tuttua Hart-Sporttia sekä yhden Teho Sport palautusjuoman. Muuten olin kisaviikolla syönyt suht normaalisti, mutta selkeästi hiilihydraattipitoisemmin. Viikon mittaan painokin oli kyllä noussut melkein kolme kiloa, joten jopa hienoista ylitankkausta oli ilmassa.. Olen nimittäin omalla kohdallani havainnut, että noin kaksi kiloa kun kisaviikolla nousee paino, niin silloin olen hyvässä latingissa, mutta kuitenkin olo on kevyt. Isommin ei kuitenkaan huolestuta, huominen kilpailu on pitkä ja energiaa tarvitaan. Olen tietysti vielä ennen nukkumaanmenoa yhteydessä Susannaan ja saan oikein hyvät hyvänyön toivotukset sekä tsempit huomiselle. Laitan luottavaisin mielin unille. Kaikki on kunnossa, niin kunnossa kuin juuri nyt voi olla. Olen terve, kunto tuntuu hyvältä ja nälkäkään ei todellakaan vaivaa 🙂

Kisapäivä. Herään kuudelta, normaalit aamutoimet – ilman kahvia!! Olen nimittäin majoittunut Mango Hotelliin, joka kyllä palveli omia tarkoituksiani hyvin läpi viikonlopun muuten, mutta aamiaishuone missä olisi ollut kahviautomaatti on näemmä lukittu yöksi ja aamiainen alkaisi vasta kahdeksalta, ihan liian myöhään minun tarkoituksiini tänään. No, eipä voi mitään. Aamiaisjutun tiesinkin ja olin siihen varautunut, mutta tuota kahvia olisin kaivannut. Olo on edelleen raskas, joten tyydyn yhteen banaaniin ja kahteen hiilihydraattipitoiseen Teho Sportin palautusjuomaan aamiaiseksi. Minulle paras valmistautuminen aamustarttiin onkin aina ollut sellainen lähinnä nestepitoinen aamiainen joillain hedelmillä hyöstettynä. Näistä juomistakin kaloreita ja hiilihydraatteja kyllä kertyy mukavasti ja käsitykseni mukaan nestepitoisena imeytyvät hyvin nopeasti. Kahdessa tuollaisessa juomassa on kuitenkin 528kcal ja 100g hyvin imeytyvää hiilihydraattia.

Touhuilen aamutoimet ja puen kilpailukamat päälle. Alunperin olin ajatellut lähteä matkaa shortsit jalassa ja polven alle yltävillä housuilla. Tompon Jarin neuvoista olen kuitenkin päätynyt peittämään myös polvet ja puen päälleni 3/4-pituiset housut ja laitan zeropointin pitkät merinovillasukat jalkaani – näin jälkeenkäsin ajatellen – onneksi näin. Kokeneempia kannattee useimmitten kuunnella. Tilaan taksin ja siirryn odottamaan sitä.

Saavun kilpailukeskuksena toimivaan messu- ja urheilukeskuksen hallille noin puoli kahdeksan aikaan ihan ensimmäisten joukoissa. Juttelen hetken kilpailun järjestäjän Timo Hyvösen kanssa, tosi mukava tavata hänetkin. Siirryn pukemaan loput varusteet päälleni ja juon samalla vielä yhden Teho Sport juoman. Jalkaan laitan yhteistyökumppaniltani Hoka One One Finlandilta saamani Hoka One Onen Claytonit. Olen pitänyt näistä tossuista paljon. Kevyet, mutta kuitenkin aika hyvin vaimennetut, todella vakaat ja helposti juostavat tossut. Olen ehtinyt ajaa näitä ennen kisaa sisään noin 260 kilometrin verran ja niiden perusteella olen valinnut nämä kisakengikseni. Saan Susannalta tsemppiviestin puhelimeen, tuntuu hyvältä – olen valmis. Siirryn halliin odottelemaan lähtöä ja tapaan monta tuttua. On todella mukavaa tavata niin vanhoja kui uusiakin tuttuja. Vaikka tämä onkin yksilölaji, niin silti parhaimmillaan tämä on erittäin sosiaalista harrastamista.

Kello yhdeksän lähdetään matkaan. Juoksu lähtee tuntemusten mukaan suhteellisen hyvin käyntiin, mutta syke on hieman korkea ja olo hieman raskas. Ihan parasta vauhtiani en näin pysty pitämään, mutta ei siitä kaukana olla. Selkeästi olen hieman ylitankannut. En kuitenkaan suuremmin huolestu, koska vauhti on silti suhteellisen hyvää ja syke pysyy hyvin 140 pinnassa. Olen päättänyt että yli 150 sykelukemia koetan vältellä viimeiseen asti. Normaalisti en sykettä seuraa ollenkaan kilpailuissa, mutta jotenkin miellän juuri nämä yli 6h kestävät maantiejuoksut sellaisiksi, että juuri sykettä seuraamalla pääsen parhaaseen lopputulokseen ja pystyn säästämään itseäni sinne matkan loppupuolellekin. Nyt olisin kyllä toivonut, että ensimmäiset n. 15-20km olisi mennyt noin 130-135 sykelukemilla, mutta jostain syystä syke nousee nyt heti 140-145 lukemille. Tuntuu onneksi kuitenkin jämähtävän sinne, eikä lähde siitä nousemaan, joten en huolestu. Olen suhtkoht tavoitevauhdissani ja juoksu ei kuitenkaan ole huonoa, jos ei toki loistokastakaan.

Kuva: Mikko Mäkelä

Kuva: Mikko Mäkelä

Ensimmäinen kierros meneekin tunnustellessa. Wihan Kilometreillähän juostaan 3,333km kierrosta 30 kertaa ympäri 100km matkalla. Joku voisi ajatella, että tylsää. Ehkä, mutta minulle se ei ole sitä. Tällainen on todella mielenkiintoinen matka itseen. Se kaikki mitä mielelle ja keholle tapahtuu matkan aikana, mitä kaikkea ajattelet, miltä tuntuu ja millä selviät ongelmista matkan aikana – se kaikki tekee matkasta oikeasti mielenkiintoista. Olen ensimmäisen kierroksen ajan aika mukavasti ihan kärjen mukana, mutta kun tullaan kierroksen loppuun laitan oman taktiikkani mukaisesti hetkeksi kävelyksi. Olen valinnut taktiikakseni sellaisen, että jokaisen kierroksen loppuun kävelen ainakin pienen pätkän säästääkseni itseäni loppua ajatellen ja estääkseni jalkojen lihasjäykkyyttä rikkomalla säännöllisesti juoksun aiheuttaman monotonisen raskasta iskutusta sisältävän jumputuksen. Tämän kävelyhetken aikana samalla myös hoidan energia- ja nestetankkauksen suorituksen aikana. Lähinnä niin, että pyrin liki jokaisella kierroksella juomaan edes vähän järjestäjän tarjoamaa energiajuomaa ja joka toisella kierroksella pyrin ottamaan ainakin hieman jotain energiaa. Lähinnä geelejä ja suklaapaloja. Kuitenkin tämän ensimmäisen kierroksen jälkeen on todella vaikeata katsoa, kun kärki karkaa itseni laittaessa kävelyksi. Suorastaan masentaa!! Tekee todella paljon mieli juosta perään, mutta jälleen iskostan kuin vasaralla nakuttaen mieleeni kokeneempien ultrajuoksijoiden neuvot. Tästähän he ovat aina puhuneet minulle. Tee aina oma juoksu sen ihan oman suunnitelmasi mukaan, äläkä seuraa mitä muut tekevät. Usko itseesi ja omaan suunnitelmaasi. Pidä vauhtisi, älä rynni. Matka on pitkä ja se joka hallitsee hermonsa alussa, se on aina vahvoilla lopussa. Niinpä saan kuin saankin itseni jarrattua kävelemään hetkeksi ja tästä eteenkäsinkin pysähdyn kävelemään ainakin 50m ajaksi joka kierroksella.

Ensimmäiset noin 20km menee omaa oloa ihmetellessä. Kulkee tavallaan kevyesti, mutta olo on silti jotenkin raskas. Onneksi vatsa pelaa kuiten nyt hyvin rauhallisesti, ei tunnu oleva mitään ongelmia. Sitten noin 20km jälkeen huomaankin, että olo alkaa kevenemään ja vauhtikin on hieman alkua parempaa. Hyvä juttu, tulee heti luottavaisempi olo. Mietin, että lienen jossain sijoituksella 5-6 tällä hetkellä. Tavoitteeksi olen ottanut juosta kolmen parhaan joukkoon ja loppuajaksi 8.15h. Loppuajan suhteen olenkin hyvin aikataulussa, sijoitus ei ehkä ihan sitä ole mitä etukäteen ajattelin, mutta matka on vielä pitkä. Hieman 30km jälkeen iskeekin sitten ensimmäinen ongelma. Oikeaa pakaraa alkaa särkemään aika mukavasti.. Päätän kuitenkin sulkea tuon mielestäni ja jatkan ihan samalla vauhdilla, koska muuten kaikki tuntuu edelleen tosi hyvältä. Ensimmäinen maraton liikahtaakin kelloa vilkaistessa noin 3.20h aikaan, joten ihan mukavaa vauhtia kuitenkin. Jossain 45km paikkeilla tuo särky sitten poistuukin täysin mystisesti. Otappa näistä aina selvää, mikä lie sitten olikaan..

50 kilometriin eli puoliväliin saavun ajassa 3.58,24h. Tiedän silloin, että tuskin on tänään mahdollisuuksia alle 8h aikaan, mutta 8.15h on vielä ihan juostavissa. Teen tässä vaiheessa hieman pidemmän huollon ja juon yhden Lidlin proteiinipitoisen palautusjuoman ja tungen reilusti Lidlin salmiakkisuklaata suuhuni ennenkuin jatkan matkaani. Kaikki menee hyvin alas ja jatkan suu täynnä suklaata matkaani. On se tämäkin urheilua, mutta toisaalta.. Tässä lajissa ei oikein ilman nopeita sokereita tahdo pärjätä. Matka jatkuu kierros kerrallaan. Tuntuu vielä aika hyvältä, mutta sitten 60km kohdalla alkaa painamaan. Sekä henkisesti, että myös fyysisesti. Jalkoihin iskee kova lihasjäykkyys ja etureidet tuntuvat kylmiltä. Onneksi en sentään laittanut niitä shortseja!! Matka tuntuu vielä mielelle pitkältä ja mieli alkaa kuiskuttelemaan keskeyttämisestä. Kerran olen antanut tuolle peikolle vallan Oulun Terwamaratonilla vuonna 2013. Sen jälkeen päätin, että mikäli terveys ei ole vaarassa, niin mikään ei enää ikinä jää kesken. Se keskeytys oli aikoinaan tavallaan kova paikka, mutta ehkä sekin piti kokea ja käsitellä, että näillä hetkillä tietää kuinka tuo peikko tulee torjua. Toisena tulee mieleen, että entä jos vain hölkkäilisin tämän loppuun? Mitä se haittaa? Mutta sitten – pakko ryhdistäytyä!! Ajattelen niitä satoja pakkasessa juoksemiani lenkkejä, kaikkia niitä yli 22000km jotka olen jo juossut noin kuuden vuoden aikana ennen tätä kisaa – ja läheisiä ihmisiä, ennenkaikkea Susannaa. En voi antaa itselleni lupaa löysätä, koska minulla ei oikeasti ole yhtään mitään hätää. Se vain tuntuu siltä. Tältähän tämän kuuluukin tuntua ja olen valmis tähänkin. Näillä hetkillä punnitaan se miten mieli vastaa väsymykseen, sillä vaikka ihminen tuntee olevansa ihan loppu, niin silti voimia on lopulta vielä runsaasti jäljellä. On vain onnistuttava kaivamaan ne voimat jotenkin esiin.

Kierros kierrokselta matka jatkuu, pyrin ottamaan aina kierroksen kerrallaan. Vaikka juoksu on jo lihasjäykkyyden vuoksi hankalaa ja jossain määrin tuskallistakin, niin onnistun pitämään silti suhteellisen hyvää vauhtia yllä. Toki vauhti hidastuu, mutta helpottaa henkisesti, kun ei ihan kauheasti ja syke pysyy hyvin lukemissa 145 molemminpuolin. Se on mielestäni hyvä merkki, että syke pysyy ylhäällä eikä lähde laskemaan vauhdin pysyessä samalla hyvällä tasolla. Aina väliin kuulen Kullbergin Sannan kovaäänistä kannustusta reitin varrelta. Perkiön Minna juoksee pätkän mukanani jossain välissä kannustaen eteenkäsin. Tompon Jari kuvaa ja kannustaa. Oikeastaan tosi moni tsemppaa reitin varrella ja niin vain saan 70km täyteen ja otan taas hieman paremman pidemmän kävelypätkän energiahuoltoineen. Etukäteen olen ajatellut, että pidemmät 200-300m kävelyosuudet energiahuoltoineen sijoitan 50, 70, 80 ja 90 kilometrin kohdille ja tätä suunnitelmaa myös toteutan.

Loputtoman pitkältä tuntuvan kymmenen kilometrin jälkeen saavun 80km kohdille ja hetkeksi vierelleni tulee juoksemaan Ruokolaisen Tero, joka on perheineen saapunut seuraamaan kilpailua. Eipä itseltä juuri juttua irtoa, mutta Teron aina yhtä positiivinen olemus piristää. Teron kanssahan käytiin edellisenä kesänä valloittamassa Tierra Arctic Ultra. Seuraavalla kierroksella seuraani tuleekin sitten hetkeksi sukunimikaimani Mikael Mattila, jonka kanssa ollaan tuttuja mm. Pyssymäki Extreme Polkujuoksusta. Ja sitten reitin varrella juokseekin vastaan Tuukka Peltonen. Täällähän alkaa olemaan kaikki Tampereen seudun kovimmat sällit paikalla kannustamassa ja seuraamassa kilpailua 🙂

Seuraavat 10 kilometriä menee tuskaisesti 90km kohtaa metsästäen, mutta niin se vain sieltä tulee vastaan. Enää kolme kierrosta! Tässä vaiheessa Tuukka huikkaa minulle reitin varrelta, että olen noussut kolmanneksi ja eroa neljänteen ei ole kuin muutama minuutti. Olen jossain vaiheessa ohittanut edeltäni pari kilpakumppania ja toinen tulee kuulemma hieman minua nopeampaa takanakäsin. En kuitenkaan ota mitään paniikkivaihetta päälle, vaan keskityn edelleen omaan vauhtiini. Ajattelen, että on siellä takana tulevallakin pakko jo matkan painaa enkä halua liikaa riskeerata enää kylmettyneillä lihaksilla puskemista kramppien pelossa. Pyrin kuitenkin pitämään hyvää vauhtia yllä ja onnistunkin siinä ihan mukavasti, vaikka jaloissa onkin jo kovaa lihasjäykkyyttä.

Viimeinen kierros!! Tuukka huikkaa maalialueella, että noin kolme minuuttia eroa neljäntenä tulevaan. Aika vähän, mutta uskon sen riittävän ilman rajuja loppukirejäkin. Otan kierroksen niin rauhallisesti kuin uskallan ja pyrin fiilistelemään. Olen kohta juossut elämäni ensimmäisen maantieultran. 100km ja loppuaikakin tulisi olemaan vähintäänkin siedettävä. Kaikki on lopulta sujunut sangen mukavasti. Tietysti on ollut heikkojakin hetkiä, mutta niistäkin on noustu. Tärkeimmät varusteet eli kengät, nekin ovat toimineet hyvin. Hoka One Onen Clayton on kyllä minun jalkaani hieno ja helppo juosta. Ainoastaan hieman enemmän vaimennusta olisin ehkä kaivannut 60km jälkeen, joten ehkä Hoka One One Clifton voisi olla vielä parempi valinta minulle tällaiselle 100km matkalle. Toisaalta, Clayton on mielestäni niin miellyttävä juosta, että lopulta kenkävalinta oli varmasti ihan oikea. Niille, jotka tätä blogiani seuraavat, niin he voivat lähitulevaisuudessa varmasti lukea enemmänkin näistä Claytoneista.

Maalissa! 8 tuntia, 21 minuuttia ja 29 sekunttia ja sijoitus kolmas. Tuntuu helpottuneelta. Ihan en päässyt tavoitteeseeni, joka oli 8 tuntia ja 15 minuuttia, mutta kaikenkaikkiaan onnistuin varmasti juoksemaan hyvinkin kuntoni mukaisen ja ihan ennakkoon suunnitellun rytmityksen mukaisen juoksun. Lopulta mitään pahoja ongelmia ei ollut koko aikana. Väsyttää ja lihasjäykkyys jaloissa on aika tymäkkä, mutta olen tosi helpottunut ja tuore SM-pronssimitalistikin!! Rehellisyyden nimissä on sanottava, että tuo SM-pronssi tuli tänä vuonna ehkä hieman helpolla, koska muutama näitä matkoja juokseva tosi kova juoksija oli nyt pois, mutta eipä se tietysti yhtään himmennä sitä tosiasiaa, että SM-pronssi on nyt minun ja kieltämättä asiasta olen kyllä aika ylpeäkin. Onhan tuo koko sata kilometriä nyt mennyt aika tarkalleenkin keskimäärin 3.30h maratonvauhtia ja jokainen 10km kulki keskimäärin 50 minuuttiin. Siitä on hyvä lähteä tulevaisuudessa  parantamaan, sillä kieltämättä pääsy niiden harvojen juoksijoiden listalle, jotka ovat alle 8 tuntia 100km juosseet, sinne olisi mukava päästä..


On siitä pitkä matka tultu tähän, kun ensimmäiselle lenkille lähti noin kuusi vuotta sitten huonokuntoinen tupakoiva ja ylipainoinen mies. Sen jälkeen on tapahtunut paljon – ja matka jatkuu 🙂

Kilpailun tulokset
Oman kellon data
Wihan Kilometrien viralliset sivut

Mainokset
Categories: Yleinen

Artikkelien selaus

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: