Endurance 24h, joka jäi 9 tuntiin

Olisi mukava kirjoittaa aina onnistumisista, kuten olen jo useita vuosia saanut kirjoitella, mutta ainahan ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Kuva: Juha Nurmela

Helmikuun loppupuolelle sijoittuneelle Endurance 24h tapahtumaan lähdin hyvin luottavaisena. Miksipä en olisi lähtenyt. Hieman ennen kilpailua juoksin tasooni, varsinkin talvitasooni nähden sangen onnistuneen maantiekympin sekä kävin tekemässä suoran hapenottotestin, missä selvisi, että varsinkin aerobinen kestävyys eli peruskunto oli todella hyvällä tasolla. Nämähän eivät silti tietystikään siirry suoraan tuloksiin pidemmille matkoille, eikä välttämättä kyllä lyhyemmillekään, varsinkaan nyt kun matkana oli ehkäpä yksi kaikkein vaikeimmista ultrajuoksun matkoista, 24 tunnin ratajuoksu. Silti oma tuntuma oli hyvä ja kovalla uholla olin lähdössä matkaan, vaikka kokemusta ei tällaisista rataultrista vielä ollutkaan. Olin omasta mielestäni ”varmasti” yli 200km tulokseen oikeuttavassa kunnossa ja itselleni olinkin asettanut tavoitteeksi todella kovan 220km rajapyykin..

Tapahtumapäivän aamuna heräilin hyvin nukutun yön jälkeen aamupalalle ja mietin, että tänään on hyvä päivä lähteä taivaltamaan tällaista urakkaa. Siispä aamupalan jälkeen kohti Esport Areenaa ja odottelemaan puolenpäivän starttia. Hallille saapuessani tutustuin hieman rataan ja pistin merkille, että radan pinta oli todella mielenkiintoista materiaalia. Vähän kuin jonkinlaista köysipunosmattoa. Kova ja äärimmäisen pitävä alusta. Kenkä ei luistanut tuolla alustalla yhtään. Samalla rataan tutustuessani jututtelin tuttuja ja yksi pienimuotoinen ongelmakin ratkesi siinä samalla, kun Nurmelan Juha lupasi katsella vähän minun repun perään kisan aikana. Sinänsä asiasta en kyllä kovin huolissani ollut, koska eipä minulta ikinä ole mitään viety kilpailujen aikana. Mitään varsinaista huoltoahan minulla ei ollut, kuten ei ole ikinä ollut. Järjestäjien tarjonta tulisi riittää ja miksipä ei riittäisi. Eipä tuosta tarjonnasta mitään tuntunut uupuvankaan, eikä kyllä lopulta uupunutkaan, kuten kilpailun aikana kävikin ilmi.

Kello 12 lähdettiin matkaan ihan aikataulun mukaisesti ja otin vain mahdollisimman rennon askeleen ja aloin keskittymään hengitysrytmiini. Tuota hengitysrytmiä ja -tiheyttä tuleekin nyt sitten jatkossa harjoittaa paljon, sillä Santasportin testiasemalla todettiin hengitysrytmin olevan minulla liian tiheä ja kiivastahtinen, jolloin se estää rasva-aineenvaihduntani parhaan mahdollisen toimimisen. Kilpailun alku lähti todella hyvin käyntiin. Jonkin matkaa juoksin alusta kilpailun sittemmin voittaneen Kari Rannan kanssa samaa tahtia ja meno tuntui vähintäänkin letkeältä. Ei mitään ongelmia ja energiakin upposi tosi hyvin. Tuntui, että ei ole mitään väliä mitä suuhunsa laittaa, kaikki meni hyvin alas. Kilpailu eteni täysin suunnitelman mukaisesti ja n. 20min välein join aina vähintäänkin mukillisen energiajuomaa ja laitoin jotain suuhuni, mikä nyt milloinkin tuntui sattuvan käsiin huoltopisteellä.

Tunnit kului ja niin tuntui kuluvan allekirjoittaneen jalatkin.. Ihmettelin jo maratonin kohdalla pikkuhiljaa alkanutta lonkkien ja reisien puutumista. Olin kyllä ihan hyvin aikataulussa. Aika tarkalleen 4h meni ensimmäiseen maratoniin, mutta huolestutti. Eikä turhaan. Noin 6 tunnin kohdalla olin jo valmista kauraa, jalat ei vaan enää toimineet juoksuaskelissa, mikä sinänsä oli hyvin mielenkiintoista. Olo oli nimittäin muuten hyvä ja energiakin upposi edelleen hyvin. Huomasin, että aloin jäämään pikkuhiljaa tavoitteestani ja tulisi olemaan selvää etten saavuttaisi edes minimitavoitettani eli 200km rajapyykkiä.. Tällaisessa tilanteessa mieli alkaakin sitten tekemään tepposia ja kuiskimaan keskeytystä puoltaen. Kolmisen tuntia raahustin vielä rataa pitkin ja mietin vaihtoehtoja, mutta koska pelkästään tulos kiinnostaa itseäni tällaisessa kilpailussa, niin päätin jättää 9 tunnin kohdalla leikin kesken. Jos kyseessä olisi ollut jokin matka- eikä aikaperusteinen kilpailu, niin luultavasti olisin väkisinkin loppuun asti raahautunut. 24h kilpailu oli minulle siis käytännössä 9h mittainen tällä kertaa ja noin 85km etenemän sain tuossa ajassa aikaiseksi. Surkea suoritus ja ”oikeuttaa” siis osallistumiseen uudelleen, luultavasti jo ensi vuonna samassa tapahtumassa. Nimittäin tuloksenteon kannalta tämä Esport Arenalla järjestettävä tapahtuma on kaikesta kovuudestaan huolimatta varmasti yksi parhaimmista maailmassa. Myös juoksijan on oltava vain tarpeeksi kova, eikä vain luulla olevansa.

Mikä meni sitten pieleen? Hienoisesti taustalla saattoi painaa ehkä vain parisen viikkoa aiemmin syömäni antibioottikuuri, jonka jouduin ottamaan todella pahan märkäpaiseen ilmestyttyä selkääni. Ilmeisesti sykevyö oli hangannut pienen nirhauman selkääni jossain vaiheessa ja aiheuttanut tulehduksen hikirauhaseen. Tällainenkin ”rasistusvamma” on siis mahdollinen. Ehkä tuo kuuri vaikutti myös lihaksistoon, tiedäpä häntä. Suurimpina syinä pidän kuitenkin sitä, että alta puuttui kuitenkin muutamia pitkiä yli 4h lenkkejä, mitä ei talvella ollut nyt viitsinyt tehdä, sekä puutteellisen lihasvoiman. Vahva lihas kun ei väsy. Ensi talvea ja E24 tapahtumaa varten onkin muistettava  panostaa näihin asioihin ja täräyttää tauluun sellaiset kilometrit, että se Spartathlonille osallistuminen ei jää enää pelkäksi haaveiluksi. Sillä sille oikeuttava tulos ja vain se kiinnostaa itseäni – ja se vaatii pitkästi yli 200km tulosta.

Tällainenkin ”rasitusvamma” on mahdollinen 🙂