Urheilu on monimuotoista, sehän ei ole mikään yllätys. Ensimmäisenä ei usein tule ajateltua, että kuinka hyvää sinulle tekee juuri se laji johon olet vihkiytynyt ja jota harrastat kaikella intohimollasi. Joskus saattaa käydä mielessä jopa ajatus, että tekeekö lajisi lainkaan hyvää vai onko se vain tavoitteellista suorittamista? Minun kilometrimittarini on kääntynyt kesäkuun aikana jo yli 33000 juostun kilometrin paremmalle puolelle ja ikävuosiakin tuli täyteen jo 42 vuoden verran – ja nautin edelleen juoksemisesta suunnattomasti, vaikka minullakin nämä ajatukset joskus pyörivät päässäni; Onko tämä homma turhuutta ja miksi tavoittelen harrastuksessani asioita joihin on niin vaikeata yltää? Mutta koska elämä sinällään on täynnä turhuuksia, niin juoksu on niistä kyllä minulle se paras turhuus, joka tuo samalla lisäarvona terveyttä ja hyvää mieltä. Juoksu tekee minulle hyvää. Tarvitsen myös tavoitteita, riittävän kovia tavoitteita puskemaan itseäni eteenkäsin ja nautin niiden tavoittelemisesta paljon enemmän kuin niiden saavuttamisesta. Juoksussa saan asettaa itselleni näitä tavoitteita ja käydä niiden kimppuun.
Raahe Trail Run. Kuva: Jäljen Jättiläinen, Jaakko Mylly
Kesäkuu sujui suhteellisen hyvin, vaikka itselleni asettamiani tavoitteita en ihan saavuttanutkaan. Aavasaksan maratonilla aika painui yli kolmen tunnin ja kuukauden lopulla osallistuin Raahe Trail Runille, tavoitteena tietysti voitto tapahtuman pisimmältä eli n. 31km mittaisella matkalla. Etukäteen en ollut katsellut, että ketä kilpakumppaneita on viivalla ja millaisia juoksijoita, arvelin vain, että joitakin kovia suunnistustaustan omaavia kavereita voi kyllä olla vastassa ja heidän kanssaan pitää olla tarkkana.
Totuus valkeni kuitenkin jo oikeastaan heti lähdössä. Mukana ollut Kalajoen Junkkareiden paremmin ratajuoksijana tunnettu Tapani Kärjä lähti sellaisella vauhdilla Hummastinvaaran poluille Raahessa, että allekirjoittaneella ei ollut mitään jakoa vastata. Itsekin kuitenkin pitelin hetken n. 4’00/km tahtia alussa ja silti Tapani vain katosi suoraan taivaan rantaan, enkä herraa nähnytkään enää noin 300m jälkeen kuin vasta kisan päätyttyä. Omaksi hommakseni jäikin siten enää taistella kakkossijasta. Alun noin pari kilometriä taivaltelinkin sellaista itselleni mukavan reipasta tahtia ja katselin vähän, että mitä muut tekee. Aika pian kuitenkin alkoi selviämään, että tällä kertaa tuo vauhti tulisi riittämään tuohon hopeatilaan. Noin 5km jälkeen hakkuuaukealla en enää sitten vilkaistessani nähnyt ketään takanani ja jätin sellaisen reippaan mukavan moodin päälle, jota jatkoin maaliin asti. Lopussa jopa hieman passaillen, tarkoituksena säästää itseäni hieman tulevaa Mikkelin maratonia varten. Näin sainkin varmistettua itselleni kilpailun hopeasijoituksen, sekä siinä samalla tehtyä erittäin hyvän pidemmän vauhtikestävyystreenin.
Samalla sain tilaisuuden testata Hoka One Onen keveimpiä maastokilpureita tositoimessa. Nuo Jawz mallin tossut toimi kyllä erittäin hyvin tällaisella noin kolmen tunnin kestoisella kilpailulla ja niillä oli todella ajamisen iloa nopeilla neulaspoluilla. Erittäin mukavat täsmäaseet lyhyisiin koviin maastopyrähdyksiin, aina jonnekin maratonin mittaisille matkoille asti.
Raahe Trail Run oli tapahtumana kyllä erittäin miellyttävä, joskin juoksijoita olisi reitille kyllä mahtunut enemmänkin. Järjestelyt toimi erittäin hyvin ja reitti on erittäin mukavaa pääosin nopeaa neulaspolkua, mitä on ilo laskea menemään. Korkeuseroja kaipaaville Hummastinvaaran polut eivät kyllä tarjoa mitään, mutta mielestäni reitti on silti jokaiselle polkujuoksijalle kokemisen arvoinen sisältäen kaunista suomalaista kangasmaastoa miellyttävine neulaspolkuineen. Hellekelillä tuo reitti olisi takuulla todellinen pätsi, mutta nyt ilma oli mukavan viileä ja kova tuulikaan ei häirinnyt metsässä. Toivottavasti Pohjanmaan polkujuoksu cupiin kuuluvaa tapahtumaa järjestetään jatkossakin, sillä Raahe Trail Runissa on mielestäni paljon potenttiaalia kasvaa jopa hieman isommaksikin tapahtumaksi. Ainoana pienenä miinuksena voisin pitää paikoin hieman tarkemmalla silmällä lukemista vaatineita reittimerkintöjä, mutta lopulta reitillä pysyminenkin oli helppoa, kun otti vain polkujen risteämät huolella ja ajatuksen kanssa.
Kesäkuun sykejakauma juoksun osalta
Kesäkuussa juoksua kertyi 310km ja kävelyä 36km. Treenimäärä jäi kesäkuussa kilpailuista palautumisen johdosta aika vaisuksi, kertyen vain 33h 42min verran. Toisaalta olen ollut hieman pakotettukin keventämään ja tekemään paljon ihan kevyttä liikuntaa. Epäilen nimittäin toukokuun pienen vaisuuden syyksi liian kovaa talvi- ja kevätharjoittelua. Määrällisesti olisi varmasti pitänyt malttaa tehdä enemmän kevyempää ja pidempikestoista harjoittelua kuin mitä tuli tehtyä. Tuon laiminlyöminen maksaa nyt sitten varmaan hieman kesän tuloksista, sillä palautuminen on liian hitaan tuntuista kovempaan treenaamiseen ja rasva-aineenvaihdunta ei tunnu toimivan parhaalla tavalla. Harmi sinänsä, sillä syksyllä testeissä sain kuitenkin omaan tasooni nähden hyvät tulokset. Vaan oppia ikä kaikki ja jokatapauksessa kesää mennään oikein hyvällä höökillä eteenkäsin, keskittyen nostamaan kuntoa kilpaillen ja palautellen niistä keveällä liikunnalla. Juoksu kulkee kuitenkin niin hyvin, että syksy voi tuoda satunnaiselle jalkamatksilijalle vielä erittäin hyviäkin tuloksia kilpailuista. Aika näyttää – ja matka jatkuu.
Hyvällä Höökillä - Jalkamatkailijan tarinoita ja ajatuksia 