Tässä sitä taas seisoskellaan, maraton juoksun lähtöviivalla Savon sydämessä, Mikkelissä. Pikaisen tutustumisen perusteella erittäin kauniissa kaupungissa, jossa olisi kyllä voinut viettää vaikka useammankin päivän nauttien savolaisesta lupsakkuudesta. Vaan nyt on satunnaisen jalkamatkailijan osalta edessä jälleen kerran maraton – ja vain maraton. Ei mikään muu kuin maraton, ja ihan kaikki eli maraton, ikäänkuin hieman Z mukaillen. Hieman jännittää, niin aina, vaikka on näitä tullut jo juostua ja osaa odottaa hieman mitä on edessä.
Lähtö tapahtuu nopeasti ja pääsen reippaasti eturivistä liikkeelle. Reittiin en ole etukäteen tutustunut, mutta kuulemani mukaan se ei Mikkelissä ole mikään maailman nopein neljään kertaan kierrettävä varttimaratonin reitti. Vaan kaikille se on sama ja itselleni ei ole koskaan ollut tärkeätä valita pelkästään Berliinin tapaisia kiitoratoja maratonkohteiksi. Minusta on hauskaa tutustua uusiin juoksutapahtumiin ja nähdä uusia reittejä juoksemalla. Niin kaupungeissa, metsissä kuin vuorillakin. Se on minulle tämän harrastuksen suola, jos toki on myönnettävä, että kilpailuhenkisenä haluan aina samalla tehdä myös parasta mahdollista tulosta – ja kilpailussa hyvin sijoittuminen on myös minulle aina tavoitteena.
Ensimmäinen varttimaratonin kierros sujuu reittiin tutustuen. Vauhti on hyvää, varsinkin kierroksen ensimmäisellä puoliskolla. Toinen puolisko näyttääkin sitten reitin vaativuuden sisältäen aika monta terävää käännöstä ja napakkaa nousua. Kierroksen loppupuolella jalat alkaa tuntumaan aika pehmeiltä, johtuen varmaankin noista nousuista. Mieleen hiipii ajatus, niinköhän tässä jaksaa kanttaamatta vielä noin 30 kilometrin matkan.. Tosin sama ajatus se on aina maratonia juostessa noin kympin kohdilla.
Toiselle kierrokselle lähtiessä minut on saavuttanut Mikkelin kilpaveikkojen Antti Nisonen, todellinen kestävyysjuoksun professori, joka oman juoksuharrastuksensa ohella tekee erittäin hienoa työtä nuorten juoksuvalmennuksen parissa. En ihmettelisi, vaikka tuon työn tuloksena saisimme joku päivä nauttia Mikkelistä kotoisin olevan juoksijan arvokisajuoksuista. Antti passailee askeltaan kanssani parisen kilometrin verran, kunnes alkaa hiljalleen repimään vääjäämättömästi eroa minuun. Oma vauhti on taipunut hieman ensimmäiseltä kierrokselta, mutta on silti edelleen ihan hyvää ja noin 1.28h ajassa saavutankin matkan puolivälin.
Kolmannelle kierrokselle lähden ihan hyvillä mielin. Jalat tuntuvat taas paremmilta. Ilmeisesti olivat vain paljosta autossa istumisesta hieman tiltissä ja nyt ovat jo vähän auenneet, ymmärtäneet mikä homman nimi on. Se on maraton. 42195m juoksua. Kierroksen loppupuolen napakat nousut alkaa nyt tuntumaan kyllä jo silti aika tavalla ja vauhtikin hiipuu taas hieman. Alan laskemaan mahdollisuuksiani alle kolmen tunnin aikaan. Kyllä niitä vielä on, mutta viimeisestä kierroksesta tulisi kyllä taistelua..
Neljäs ja viimeinen kierros. Nyt täytyy jaksaa. Kierroksen ensimmäisellä helpommalla puoliskolla tsemppaan itseäni kaikin tavoin ja saankin ruoskittua maallisen tomumajani jonkinlaiseen vauhtiin ja pidettyä näin elossa mahdollisuudet alle kolmen tunnin aikaan. Laskeskelen kokoajan päässä, että millä keskitahdilla loppu pitäisi tuohon tavoitteeseen tulla. Kierroksen toisen puoliskon mäkisemmällä osuudella napakat nousut alkaa jo tosissaan tuntumaan ja vauhti hiipuu niissä tosi paljon. Onneksi jalat ja pää jaksaa jo paljon Aavasaksan maratonia paremmin tätä maratonnautintoa. Viimeisiä kymmentä kilometriä. Samaan aikaan, kun tuntuu todella pahalta, niin samaan aikaan tuntuu niin hyvältä. Tämä on sitä minkä vuoksi maratonjuoksusta ei voi olla pitämättä. Taistelu maratonväsymystä ja pahaa oloa vastaan on mahtavaa.
Viimeiset kaksi kilometriä. Olen jo aika varma, että vaikka tiukille tulee menemään, niin alle kolme tuntia onnistuu tänään. Vedän hieman nousuvoittoisia metrejä ennen Mikkelin urheilustadionille saapumista sen mitä enää jaksan ja jaksanhan minä – riittävästi. Maaliin tulen ajalla 2.59.45h. Ei ole ennätys, ei edes lähelle sitä, mutta mikä tunne! Harvoin on tuntunut näin hyvälle maratonin maalissa. Oli upea taistelu ja sen seurauksena juoksin nyt myös 42 vuotiaana alle kolmen tunnin ajan maratonilla. Makoilen happea haukkoen ja Susanna on minua vastassa. Kaikki siis enemmän kuin hyvin. Olen maalissa koko maratonin kolmantena ja oman ikäluokkani toisena maratonin voittaneen Antti Nisosen ja oman M40 ikäryhmäni voittaneen Timo Sereniuksen jälkeen. Tällä kertaa näille herroille taipuminenkaan ei tunnu pahalta. Olen sen verran tyytyväinen suoritukseeni.
M40 sarjan palkintojenjako
Alle kolme tuntia siis alittui ja vieläpä suhteellisen hitaalla reitillä, jolle garmin antoi noususummaksi 261 metriä. Reittiin nähden juoksun kulku oli aika odotettu ja erityisen hyvilläni olen siitä, että jalat jaksoi nyt paljon Aavasaksan maratonia paremmin takoa loppua kohti. Valmistautuminen kisaankin taisi olla ihan onnistunutta. Viikkoa ennen juoksin 31km mittaisen Raahe Trail Runin, mistä maltoin palautella hyvin ennen tätä kisaa ja sain tuolta varmasti ihan hyvän kuntopiikin tähän kisaan, kun maltoin olla siellä vetämättä ihan itseäni piippuun asti. Kelikin oli nyt Mikkelissä heinäkuun keliksi hyvä. Pilvistä ja tulipa muutama sadepisarakin, jos toki lämmintä kyllä oli. Reittikin miellytti, vaikka se ei varmasti maailman nopein reitti varmasti olekaan, niin se on monipuolinen ja ennenkaikkea kaunis tarjoten maisemakierroksen parasta Mikkeliä. Edes neljään kertaan kierrettävä reitti ei ehtinyt tylsistyttää mieltä. Reittiä kiersin tuttuun tapaan jalassani maratonluottopelini, Hoka One One Tracerit. Maratonin nopeimmalla, Antti Nisosella oli muuten samat luottopelit jalassaan. Vaan ihmekös tuo, sillä noilla maratonilla ajaminen on yhtä iloa. Ja iloinen on myös tämä satunnainen jalkamatkailija, jälleen yksi alle kolmen tunnin maraton siis plakkarissa. Tästä on hyvä jatkaa eteenkäsin, tietysti hyvällä höökillä.
Hyvällä Höökillä - Jalkamatkailijan tarinoita ja ajatuksia 